Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset

    Ihanat mielikuvat eivät aina pidäkään paikkaansa – ympäristöystävällinen rakentaminen voi olla jopa vaaraksi terveydelle

    Ihanat mielikuvat eivät aina pidäkään paikkaansa – ympäristöystävällinen rakentaminen voi olla jopa vaaraksi terveydelle


    Rakentamisessa käytettävät uudet biomateriaalit saattavat aiheuttaa sisäilmaongelmia. Asiantuntijoiden mukaan niistä valmistettujen tuotteiden mikrobiologisen puhtauden kontrollointi on hankalaa. – Mukaan tulee muuttujia, joita ei välttämättä...

    Rakentamisessa käytettävät uudet biomateriaalit saattavat aiheuttaa sisäilmaongelmia. Asiantuntijoiden mukaan niistä valmistettujen tuotteiden mikrobiologisen puhtauden kontrollointi on hankalaa.

    – Mukaan tulee muuttujia, joita ei välttämättä hallita. Raaka-aineeseen voi sisältyä epäpuhtauksia tai ennalta-arvaamattomia ominaisuuksia kuten epämiellyttäviä hajuja, sanoo ympäristölaboratorioverkosto Eurofinsin erityisasiantuntija Mikko Saari.

    Esimerkiksi muovimattoihin on kehitetty viime vuosina biopohjaisia valmistusaineita, joiden toimivuudesta rakennukseen asennettuna ei ole käytännön tietoa. Saari epäilee, että bio- ja luonnonmateriaalien käyttäminen rakentamisessa voi olla tietyissä tilanteissa jopa terveysriski.

    Puhutaan, että teollinen on pahaa ja luomu hyvää. Terveyden kannalta näin ei välttämättä ole. Mikko Saari

    Viime vuosina on uutisoitu sisäilmaongelmista, joita on ilmennyt melko uusissa rakennuksissa. Esimerkiksi Haminassa sijaitseva, pari vuotta vanha päiväkoti on parhaillaan remontissa. Myös 3-vuotiaassa koulussa Kotkassa tutkitaan mahdollista sisäilmaongelmaa, vaikka koulu rakennettiin sääsuojassa ja sisäilmariskejä välttäen.

    Saaren mielestä hiilijalanjäljen pienentämiseen tähtäävä, vähemmän ympäristöä kuormittavien rakennusmateriaalien valitseminen saattaa olla sisäilman kannalta väärä tapa.

    – Puhutaan, että teollinen on pahaa ja luomu hyvää. Terveyden kannalta näin ei välttämättä ole. Kemian teollisuuden tuotteet ovat tasalaatuisia ja tuotettu hallituissa olosuhteissa.

    Puulla isot päästöt

    Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan myös luonnonaineissa itsessään voi olla paljon sisäilmaan haihtuvia yhdisteitä.

    – Jos käytetään turvetta, olkea tai muuta luonnosta peräisin olevaa, niissä on todennäköisemmin luonnosta peräisin olevia mikrobeja kuten homeita, hiivoja, bakteereja ja sieniä kuin tehdasvalmisteisissa materiaaleissa, sanoo THL:n ympäristöyksikön päällikkö Anne Hyvärinen.

    Mauro Rodrigues / AOP

    Yksi esimerkki niistä on puu, jolla on terveen rakennusmateriaalin imago. Hiilen sitomisen kannalta puurakentaminen on tervetullutta, mutta talojen sisäilman kannalta ehkä ei.

    – Puulla on isot päästöt. Suurimpia ovat terpeenit eli “tärpätti”. Yleinen mielikuva on kuitenkin, että puu ja muut luonnonmateriaalit eivät voi aiheuttaa sisäilmaongelmia.

    Olisi tavattoman tärkeää selvittää, mitä rakennusmateriaalit aiheuttavat terveydelle. Se on musta aukko. Hannu Kiviranta

    Kyseessä on havupuista irtoava, männylle tuoksuva alfapineeni-niminen yhdiste. Se on tärpätin pääraaka-aine. Osa ihmisistä ei kestä hajua, toiset taas rakastavat sitä.

    – Ne, jotka eivät hajua kestä, voivat saada hankalia limakalvo-oireita. Havupuiden pihkasta irtoaa myös luonnonhartseja, joiden hapot voivat aiheuttaa kosketusärsytystä iholle. Jotkut ovat herkistyneet niille, sanoo tutkimusprofessori Hannu Kiviranta THL:n terveysturvallisuusosastolta.

    Maaleissa yhä myrkkyjä

    Jos rakennusmateriaali on saanut M1-luokituksen, sen katsotaan olevan vähäpäästöinen ja sisäilman kannalta ongelmaton. Erityisasiantuntija Mikko Saaren mielestä vaatimukset ovat osin liian kevyet ja M1-luokiteltu tuotekin vaatii toimivan ilmanvaihdon.

    Hän huomauttaa, että esimerkiksi liuotinmaalien korvaaminen vesiohenteisilla ohjaa ajattelua harhaan.

    – Ajatellaan, että kaikki on nyt kunnossa. Todellisuudessa maaleista irtoaa edelleen yhdisteitä sisäilmaan, vaikka ne eivät haise. Haihtumista tapahtuu liuottimiin verrattuna pienemmässä määrin, mutta pidemmän aikaa.

    THL:n mukaan liuotinmaalien vakavista haitoista eli hermostovaikutuksista ja limakalvovaikutuksista on päästy eroon siirtymällä vesiohenteisten maalien käyttöön, mutta nyt maaleja joudutaan suojaamaan mikrobikasvustoilta.

    Petri Aaltonen / yle

    Liuotinmaaleja käytettäessä liuotin itsessään tuhoaa mikrobeja, koska niiden solurakenne ei kestä. Vesiohenteiset maalit sisältävät kevyempiä liuottimia, jotka eivät ole mikrobeille niin haitallisia.

    – Ne toimivat joissain tapauksissa jopa mikrobien ravintona. Siksi mikrobikasvua täytyy kontrolloida ja niihin joudutaan lisäämään jotain muuta mikrobeja tuhoavaa ainetta. Muuten maalit olisivat homeessa jo kaupasta ostaessa, sanoo tutkimusprofessori Hannu Kiviranta.

    Formaldehydiä vapauttavat aineet tuhoavat maaleista mikrobeja. Niistä saattaa päästä ilmaan formaldehydiä, joka on ärsyttävä yhdiste. Kivirannan mukaan myös isotiatsolinolit voivat aiheuttaa terveyshaittoja.

    – Maaliroiskeilta pitää suojautua hyvin. Terveyshaitan suuruus riippuu maalattavasta pinta-alasta. Isotiatsolinolit ovat sangen vähän haihtuvia eli pysyvät kiinni maalissa tai maalatuilla pinnoilla.

    Entä jos muovimatto menee rikki?

    Erityisasiantuntija Mikko Saaren mukaan M1-luokituksen kriteerit voisivat olla tiukemmat myös muovimattojen osalta. Osassa muovimattoja M1-luokitus perustuu tiiviiseen pintaan, vaikka pinnan alla saattaa olla haitallisia aineita.

    – Jos pinta rikkoutuu ja ilmaan pääsee epäpuhtauksia, tilanne ei ole välttämättä enää sama kuin silloin kun luokitus on annettu ja päästöt mitattu, Saari toteaa.

    Rakennusmateriaalien päästöluokitukset tekee Rakennustietosäätiö. Testaukseen on käytössä useita menetelmiä. Esimerkiksi hajutestauksessa käytetään erityisesti sitä varten suunniteltua kammiota.

    – Kouluttamattomat panelistit käyvät haistamassa tuoksua. He päättelevät hajun perusteella, olisiko se hyväksyttävissä rakennusmateriaalille tietyllä asteikolla. Mielestäni kriteerit ovat jo aika tiukat, kertoo luokituspäällikkö Laura Sariola Rakennustietosäätiöstä.

    Pohjalla ovat yhteiset EU-standardit, joista ei sovi poiketa. Laura Sariola

    Tuotteet testataan vain myyntikuntoisina. Niitä ei vanhenneta eikä tutkita, miten kuluminen vaikuttaa päästöihin.

    – M1-luokituksen saanut materiaali on vähäpäästöinen siinä vaiheessa, kun se asennetaan. Pohjalla ovat yhteiset EU-standardit, joista ei sovi poiketa, Sariola toteaa.

    Standardeihin voi kuitenkin ehdottaa muutoksia.

    Ismo Pekkarienen / EOPTutkimuksille kova tarve

    Vihreiden ja teollisten materiaalien herkkyyttä homehtua on jonkin verran tutkittu. THL:llä on tiedossaan neljä selvitystä, joista yhdessä materiaali kasteltiin kokonaan ja havaittiin, että vihreissä kipsilevyissä dominoi erilainen mikrobilajisto. Kolmessa muussa selvityksessä ei havaittu merkittävää eroa.

    Ongelma on, ettei terveysvaikutuksista ole juurikaan tutkimustietoa. Lisäksi uusien ja nykyisten materiaalien pitkäaikaiskäyttäytymisestä sisätiloissa tiedetään vain vähän. Kivirannan mukaan on käytännössä mahdotonta valmistaa materiaaleja niin, ettei ilmassa olisi mitään kemiallista yhdistettä.

    – Olisi kuitenkin tavattoman tärkeää selvittää, mitä nykyiset ja uudet rakennusmateriaalit aiheuttavat terveydelle. Se on musta aukko.

    Rakennusta pitäisi Kivirannan mukaan tarkastella kokonaisvaltaisesti: miten se on rakennettu, onko rakentamisessa tehty virheitä, pääseekö jostain kosteutta sisään.

    – Lisäksi pitäisi tutkia, toimiiko rakennuksen tekniikka eli onko se suunniteltu oikein ja käytetäänkö sitä oikein. Tässä olisi iso tulevaisuuden tutkimusaihe.

    Tuoreessa talossa on eniten päästöjä. Kiviranta muistuttaa, että vastavalmistunutta taloa pitäisi “uunittaa” eli lämmittää ja tuulettaa aktiivisesti pari viikkoa. Se haihduttaisi ja työntäisi helposti irtoavat päästöt ulos.

    – En tiedä, kuinka paljon tätä tehdään. Tuuletus siirtää samalla pois kosteutta, joka saattaa aiheuttaa myöhemmin ongelmia.

    Voit keskustella aiheesta klo 22 saakka. Muistathan, että asiattomat kommentit poistetaan.

    Noora Dadu esittää Ylen muovikomediassa Taisto kiroilevaa ja tupakoivaa kätilöä: "Isoveli opetti puhelimessa elvyttämään"


    Näyttelijä ja ohjaaja Noora Dadu eli lapsuutensa Kuusankoskella. Roomalaiskatoliseksi kastettu Dadu vietti jo alle 10-vuotiaana kesiä Paksalossa katolisen kirkon leirikeskuksessa. Leirillä Dadu tutustui varsinkin leiriä pitäneisiin...

    Näyttelijä ja ohjaaja Noora Dadu eli lapsuutensa Kuusankoskella. Roomalaiskatoliseksi kastettu Dadu vietti jo alle 10-vuotiaana kesiä Paksalossa katolisen kirkon leirikeskuksessa. Leirillä Dadu tutustui varsinkin leiriä pitäneisiin Ursuliini-sisariin.

    – Ihailin heitä paljon. Olin kahdeksan, kun aloin haaveilla siitä, että ehkä nunnan ammatti olisi aika siisti. Eräänä kesänä aloin piinata yhtä sisarta kysymyksilläni: mitä te teette aamulla, mitä te teette päivällä, milloin te rukoilette – se rukoilu oli minun mielessäni se työ, ja sekin kuulosti siistiltä.

    Kutsumusta ei kuitenkaan kuulunut, ja lopulta teatterista tuli Dadun elämän suuri kutsumus ja kirkostakin tuli erottua parikymppisenä.

    – Odotin vimmaisesti kutsumusta tuolta ylhäältä. Ja sitä ei sitten ehtinyt tulla, kun kaksitoistavuotiaana kutsumukseksi vaihtui teatteri. Mutta edelleenkin rakastan Ursuliini-sisaria.

    I love muovi taipuu myös komediaksi

    Monista yhteiskunnallisista teatterirooleista tunnettu Dodu on mukana Ylen uudessa komediasarjassa Taisto - muovista ja rakkaudesta, joka on osa Ylen I love muovi -kampanjaa. Hänen roolihenkilönsä on Kuusankosken murteella puhuva kätilö Maryam. Jo ensimmäisessä jaksossa Dadu joutuu esittämään elvyttämistä.

    – Se oli kauheaa, koska minua pelotti, että satutan (Antti Virmavirtaa). Kun nuo ovat tuollaisia vanhoja turkkalaisia näyttelijöitä, niin nehän ei valita yhtään. No ei kuulemma sattunut.

    Vakuuttavan näköisen elvytyksen Dadu oppi puhelimessa ensihoitaja-palomiehenä työskentelevältä veljeltään.

    – Isoveli, joka on ensihoitaja ja palomies, opetti puhelimessa esittämään elvyttämistä. Asennon pitää olla oikea, ja päässä pitää soida kappale Stayin' Alive. Sen rytmi on noin sata iskua minuutissa, ja se on oikea nopeus.

    Yksilöratkaisut eivät riitä muoviongelmaan

    Sarjassa on eri tavoin kierrätykseen suhtautuvia henkilöhahmoja. Noora Dadun esittämä Maryam ei ole juuri kiinnostunut mistään muusta kuin kuluista. Puoli seitsemän -ohjelmassa vieraillut Dadu itse suhtautuu muoviongelmaan paljon tiukemmin.

    – Samaistun itse enemmän sarjan Ruu-henkilöön, joka on aika radikaali ja haluaisi kieltää koko muovin. Ajattelen oikeasti, että yksilöratkaisut eivät riitä. Me tarvitsemme jopa aika rankkoja valtiotason ja maailman tason päätöksiä. Ja jopa sellaisia, jotka eivät tunnu kivalta.

    Katso tästä Noora Dadun koko haastattelu:

    Palkatta pyörinyt lintuhoitola nousee takaisin siivilleen – apuun saapuivat luonnonsuojelijat ja rikas mies

    Palkatta pyörinyt lintuhoitola nousee takaisin siivilleen – apuun saapuivat luonnonsuojelijat ja rikas mies


    Lintuhoitola Pyhtään Stockforsin alueella näyttää samalta kuin se on näyttänyt jo 20 vuotta. Linnuista on pidetty hyvää huolta, vaikka hoitola on ollut pahoissa talousvaikeuksissa. – Tässä on käyty hakemassa lentokyvytöntä joutsenta...

    Lintuhoitola Pyhtään Stockforsin alueella näyttää samalta kuin se on näyttänyt jo 20 vuotta. Linnuista on pidetty hyvää huolta, vaikka hoitola on ollut pahoissa talousvaikeuksissa.

    – Tässä on käyty hakemassa lentokyvytöntä joutsenta Virolahdelta ja siipirikko naakka Haminasta, eläimiä hoitava Arto Hokkanen kertoo.

    Päällepäin ei näy, että Hokkanen on tehnyt lintuhoitajan työtä alkuvuoden ajan talkoopohjalta. Ruokaa linnuille ja muille loukkaantuneille pieneläimille on saatu lahjoituksina.

    Villejä lintuja ja muita eläimiä hoitavan lintuhoitolan talousvaikeudet alkoivat, kun valtio päätti muuttaa tukikäytäntöään. Hoitoloiden toimintaan varattua avustuspottia jaettiin aiempaa useammalle hoitolalle.

    Pyhtään lintuhoitolan valtiolta saama potti oli aikaisemmin 175 000 euroa vuodessa. Tänä vuonna se kutistui reiluun kolmannekseen eli 60 000 euroon.

    – On käsittämätöntä, että tällä tavalla vedetään matto jalkojen alta. Ei tällaisella rahalla pysty toimimaan ja ihmisten apu on nyt todella tarpeen, sanoi Hokkanen tuolloin.

    Nyt näyttää siltä, että pahin talouskurimus on taittumaan päin. Hoitolan ylläpitoon on myönnetty kaksi tuntuvaa avustusta.

    Kymmeniä tuhansia euroja

    Suurin yksittäinen avustus on 30 000 euroa. Sen myönsi lemiläinen Raija ja Ossi Tuuliaisen säätiö.

    Säätiö on avustanut pitkään muun muassa Saimaan norpan suojelua, mutta myös muu luonnon- ja eläinsuojelutyö on sille tärkeää.

    Lisäksi Suoma Viialan säätiö on myöntänyt 24 000 euroa. Pyhtään kunnan tuki hoitolalle on 3000 euroa.

    Lisärahoituksen turvin Arto Hokkanen ja hoitolan toinen työntekijä saavat jälleen työstään myös palkkaa.

    Apuun saapui myös pyhtääläinen liikemies, teollisuusneuvos Reino Uusitalo.

    Nämä avustukset auttavat meitä erittäin paljon. Vähän puuttuu vielä. Reino Uusitalo

    Koko hoitolan toiminta oli viime syksynä vaakalaudalla. Uusitalo oli mukana perustamassa uutta yhdistystä, joka otti hoitolan toiminnan kontolleen vuodenvaihteessa. Toiminnasta aikaisemmin vastannut Kymenlaakson luonnonsuojelupiiri luopui tuolloin tehtävästä.

    Lintuhoitola toimii Uusitalon omistamissa tiloissa, joista hän ei tällä hetkellä peri vuokraa. Hän on myös vastannut ylläpitokustannuksista alkuvuoden ajan. Lintuhoitolaa ylläpitävä yhdistys lähestyi eri tahoja avustushakemusten kanssa.

    Hoitolan saamat avustukset ovat merkittäviä ja ne turvaavat hoitolan toimintaa tälle vuodelle.

    – Nämä avustukset auttavat meitä erittäin paljon. Ne ovat merkittäviä. Vähän puuttuu vielä, mutta kyllä tämä siltä tuntuu, että saamme tämän toiminnan jatkumaan, Uusitalo sanoo.

    Sähköyhtiöiltä rahaa?

    Uusitalon mukaan hoitolan vuosi saataisiin rullaamaan kohtuullisesti noin 140 000 eurolla.

    Lisärahoitusta etsitään edelleen. Käyttömenoja pitää kattaa. Lisäksi yhdistys suunnittelee lintutarhojen laajentamista. Uusitalo pohtii, että esimerkiksi sähköyhtiöt, kunnat ja kaupungit voisivat lähteä tukemaan toimintaa.

    – Lintujen loukkaantumiset johtuvat usein sähkölinjoista ja ovat meidän sivilisaatiomme aiheuttamia. Meillä on moraalinenkin velvollisuus hoitaa lintuja, Uusitalo sanoo.

    Pyhtään lintuhoitolan lisäksi valtio myönsi avustusta Korkeasaaren eläintarhan säätiölle, Heinolan lintutarhalle, Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitolle SEY:lle ja Pääkaupunkiseudun Eläinsuojeluyhdistykselle.

    Suomen korkeinta lipputankoa ei voi vieläkään käyttää – lipussa repeämisvaara

    Suomen korkeinta lipputankoa ei voi vieläkään käyttää – lipussa repeämisvaara


    Vielä pari viikkoa sitten kaikki näytti hyvältä. Haminassa päästiin huhtikuun ensimmäisenä päivänä viimein kokeilemaan maailman suurimman Suomen lipun nostamista satametrisen lipputangon huipulle. Koenosto onnistui ja tangon lopullisen...

    Vielä pari viikkoa sitten kaikki näytti hyvältä. Haminassa päästiin huhtikuun ensimmäisenä päivänä viimein kokeilemaan maailman suurimman Suomen lipun nostamista satametrisen lipputangon huipulle. Koenosto onnistui ja tangon lopullisen käyttöönoton piti tapahtua pian sen jälkeen.

    Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut ja tällä hetkellä lipputankoa ei voi käyttää ollenkaan. Syynä on se, että lipputankoon asennettu tuulimittari ei toimi. Mittarivika johtuu katkenneesta kaapelista. Lipputangon toimittaneen ADS Finlandin Kari Hyrkäs vakuuttaa, että vika saadaan korjattua viimeistään ensi viikon aikana.

    Lippu salkoon korkeintaan navakalla tuulella

    Mittarin toimivuus on tärkeää, koska sen avulla suurlippu voidaan automaattisesti laskea alas liian kovalla tuulella. Tuulen voimistuessa liikaa vaarana on lipun repeäminen.

    Tällä hetkellä väliaikaiseksi tuulirajaksi on sovittu 12–15 metriä sekunnissa, joka tarkoittaa navakkaa tuulta. Lopullinen tuuliraja määritellään myöhemmin, kun lipun kestokyvystä saadaan käytännön kokemusta.

    Haminan kaupunki sai tiistaina tulokset lipputangon teräslevyistä tehdyistä vetokokeista. Kaupunkikehitysjohtaja Matti Filpun mukaan koetuloksia tutkitaan vielä ja on mahdollista, että tangon kestävyyteen tulee vielä joitakin rajoituksia.

    Myös tangon hitsausjälkeä joudutaan vielä tutkimaan. Tutkimukset tehdään tangon tyviosasta, jota tosin päästään tutkimaan vasta kun routa on sulanut toukokuun alussa.

    – Se on enää pienestä kiinni, mutta lipun nostopäivää ei pysty vieläkään sanomaan varmasti. Hetki joudutaan vielä odottamaan, sanoo Matti Filppu.

    Lippua ei voitu nostaa syksyllä heti pystyttämisen jälkeen, koska tangon turvallisuudesta ei ollut täyttä varmuutta. Hamina teetti lisäselvityksiä, jotta se saattoi olla varma, että venäläisvalmisteinen tanko vastaa suomalaisia turvallisuusmääräyksiä.

    Pöytäkirja: Tanko alimitoitettu

    Selvityksiä käytiin läpi kokouksessa maaliskuussa. Kaupungin ja ADS Finlandin edustajien lisäksi paikalla oli myös A-Insinöörit -yhtiön ja Kiwa Inspectan edustajat, jotka ovat tehneet tarkastuksia lipputankoon. Myös venäläisen valmistajan eli Amiran edustajat olivat mukana kokouksessa.

    Kokouksen pöytäkirjassa todetaan muun muassa, että tangon rakenne on suunniteltu kokeellisia menetelmiä käyttäen ja että sen rakenne on Suomessa vaadittavaan varmuustasoon verrattuna alimitoitettu.

    Kokouksessa päätettiin myös tangon lujuuden mittaamisesta vetokokeilla ja hitsausjäljen tarkastamisesta tangon tyvestä. Esimerkiksi Kiwa Inspecta totesi omassa tarkastuksessaan, ettei pitkittäinen hitsaussauma täytä normaalin konepajatyön laatua ja täyttö on vajaa. Suurempi merkitys on kuitenkin tangon alaosan hitsauksilla. Samalla todettiin, että rakenteen käyttöönottoa voidaan alkaa valmistella.

    Epäselvyyttä on myös siitä, millaisen maastoluokan mukaan tuuliolosuhteita arvioidaan. Venäläisvalmistaja Amira on osittain laskenut tuulikuorman maastoluokan 1 eli järvimaaston mukaan. Lipputanko seisoo kuitenkin tuulisemmalla meren rannalla, jonka maastoluokka on 0.

    Lopullisen päätöksen maastoluokan soveltamisesta tekee kaupunki.

    Tankomarkkinat toukokuussa

    Koripallokentän kokoinen Suomen lippu voidaan tarvittaessa nostaa myös väliaikaisella luvalla, mutta se vaatii tuulimittarin toimivuutta. Kun ongelmia lipputangon kestävyydestä alkoi ilmetä, päätti kaupunki pidättää lipputangon toimittajalta ADS Finlandilta 80 000 euron maksun, jota ei ole vieläkään maksettu.

    Kaupunki kertoi maaliskuussa lipputangon olevan riittävän turvallinen. Samalla kaupunki kertoi järjestävänsä lipputangon juurella Tankomarkkinat -tapahtuman toukokuun 25. päivä osana Kesätuulella Haminassa -tapahtumaa. Juhlallisen lipunnoston päivää ei ole vielä kerrottu.

    Jari Lindström teki U-käännöksen – ei lähdekään ehdolle eurovaaleihin:

    Jari Lindström teki U-käännöksen – ei lähdekään ehdolle eurovaaleihin: "Kun tässä nyt avaudutaan"


    Toimitusministeristön työministeri ja kouvolalainen kaupunginvaltuutettu, sinisten Jari Lindström peruu aikeensa lähteä ehdolle kevään europarlamenttivaaleihin. Lindström kertoo asiasta Twitterissä. Hän kertoo myös, että hän teki...

    Toimitusministeristön työministeri ja kouvolalainen kaupunginvaltuutettu, sinisten Jari Lindström peruu aikeensa lähteä ehdolle kevään europarlamenttivaaleihin.

    Lindström kertoo asiasta Twitterissä. Hän kertoo myös, että hän teki päätöksensä eduskuntavaalien tulosiltana.

    – Kun tässä nyt avaudutaan, niin minä ilmoitan että en ole ehdolla EU-vaaleissa. Päätökseni tein eduskuntavaalien tulosiltana. Ei mulla muuta, Lindström kirjoittaa.

    Lindström ilmoitti asettuvansa ehdolle EU-vaaleissa tammikuun alussa.

    Lindström kertoo Ylelle, että päätös perua ehdokkuus on yksin hänen omansa.

    – Ratkaisuni perustuu eduskuntavaalien tulokseen, kampanjan hintaan ja realismiin, Lindström sanoo.

    Lindström oli ehdolla myös sunnuntaina käydyissä eduskuntavaaleissa, mutta siniset eivät saaneet läpi ainuttakaan kansanedustajaa. Vielä vaali-iltana hän kertoi lähtevänsä eurovaaleihin ja päättävänsä tulevaisuudestaan politiikassa kun vaalit on käyty.

    – Ei ole tietoa, mitä äijä tekee sen jälkeen.

    8 vuotta eduskunnassa

    Eduskuntavaaleissa Jari Lindström löi hanskat tiskiin, kun ennakkoäänet oli laskettu. Illan mittaan varmistui, että mies joutuu jättämään eduskunnan. Hän istui siellä kahdeksan vuotta.

    Lindströmiltä lähtee samalla ministerin tuoli alta. Lasku on jyrkkä, sillä viime eduskuntavaaleissa Lindström oli perussuomalaisena oman vaalipiirinsä äänikuningas. Silloin henkilökohtaisia ääniä kertyi lähes 10 000. Nyt potti jäi murto-osaan siitä. Ääniä kertyi kaikkiaan 1690.

    – Pahin mahdollinen tapahtui. Ei minulla ollut mitään jakoa, Lindström totesi sunnuntaina.

    Pudotuksen selittää Lindströmin siirtyminen perussuomalaisista sinisiin kesken vaalikauden. Lindström joutui myös ay-liikkeen myrskyn silmään ajaessaan kilpailukykysopimusta ja heikennystä työntekijöiden irtisanomissuojaan.

    – Yhtään en kadu lähtöä perussuomalaisista. Tiesin, että näin tulee todennäköisesti käymään.

    Lindström ei ole vielä tehnyt päätöksiä sen suhteen, miten hänen poliittinen uransa jatkuu.

    – Olen valtuustossa tämän kauden. Sitten en tiedä mitä teen, Kouvolassa valtuutettuna oleva Lindström kuittaa.

    Varusmiesten ruokapussikokeilulle jatkoa: Säästi aikaa, mutta toimintakyky saattoi heikentyä

    Varusmiesten ruokapussikokeilulle jatkoa: Säästi aikaa, mutta toimintakyky saattoi heikentyä


    Puolustusvoimat kokeili alkuvuonna, voitaisiinko varusmiesten lämmin metsälounas korvata lounaspussilla. Tammi-helmikuussa lounasruokapussikokeiluun osallistui 2 500 varusmiestä Porin prikaatissa Niinisalossa, Maasotakoulussa Haminassa,...

    Puolustusvoimat kokeili alkuvuonna, voitaisiinko varusmiesten lämmin metsälounas korvata lounaspussilla. Tammi-helmikuussa lounasruokapussikokeiluun osallistui 2 500 varusmiestä Porin prikaatissa Niinisalossa, Maasotakoulussa Haminassa, Rannikkoprikaatissa Upinniemessä ja Ilmasotakoulussa Tikkakoskella.

    Puolustusvoimien mukaan ensimmäisestä kokeilusta saatiin rohkaisevia tuloksia. Lounaspussien käyttö tehosti maastoharjoittelua ja säästi siirtymisiin käytettävää aikaa. Pussiruokailulla voitiin myös harjoitella poikkeusolojen ruokailumallia.

    Ei samaa kylläisyyden tunnetta

    Lounaspusseja testanneet varusmiehet olivat enimmäkseen tyytyväisiä tuotteiden makuun, mutta riittävästä energiamäärästä huolimatta lounaspussin sisällön nauttiminen ei tuonut lämpimän lounaan kaltaista kylläisyyden tunnetta.

    Maastoharjoittelun aikana varusmiehen toimintakyky saattoi heikentyä, jos hän ei syönyt kaikkia pussin sisältämiä tuotteita tai koko sisältö oli käytetty yhdellä ruokailukerralla.

    Pussien sisällöstä vastasi Leijona Catering oy. Yhden pussin energiasisältö oli noin tuhat kilokaloria. Pussien sisältö koostui erilaisista leipätuotteista, liha- kala- tai kasvislevitteistä, proteiinipatukoista, urheilujuomista, suklaasta ja pähkinöistä.

    Jatkossa pussiin aiotaan lisätä hitaammin vaikuttavia energianlähteitä ja pureskeltavia tuotteita.

    Kokeilu jatkuu heinäkuussa

    Puolustusvoimat jatkaa lounaspussikokeilua heinäkuun 2/19 saapumiserän varusmieskoulutuksessa samoissa joukko-osastoissa kuin alkuvuonna.

    Kokeiluun osallistuu 2500 varusmiestä lähes koko varusmiespalveluksen aikana.

    Juttua voi kommentoida 16.4. klo 22 saakka.

    14:37 korjattu kalorit kilokaloreiksi.

    Kouvola tavoittelee 20 miljoonan euron säästöjä: aloittaa työntekijöiden vähentämiseen tähtäävät yt-neuvottelut

    Kouvola tavoittelee 20 miljoonan euron säästöjä: aloittaa työntekijöiden vähentämiseen tähtäävät yt-neuvottelut


    Kouvolan kaupunki kamppailee nopeasti heikentyneen taloustilanteen parantamiseksi. Kaupunki aloittaa yt-neuvottelut, joilla se tähtää työntekijöiden määrän vähentämiseen. 100 henkilötyövuoden vähentämisen on tarkoitus tuoda neljän...

    Kouvolan kaupunki kamppailee nopeasti heikentyneen taloustilanteen parantamiseksi.

    Kaupunki aloittaa yt-neuvottelut, joilla se tähtää työntekijöiden määrän vähentämiseen. 100 henkilötyövuoden vähentämisen on tarkoitus tuoda neljän miljoonan euron säästöt ensi vuoden loppuun mennessä.

    Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että vuoden 2021 loppuun mennessä tavoitellaan vielä 60 henkilötyövuoden lisäsäästöä. Tällöin henkilöstön kustannuksista säästettäisiin yhteensä 6,5 miljoonaa euroa.

    Yt-neuvottelut aloitetaan vielä huhtikuun aikana.

    Sen sijaan veronkorotusta kaupunginhallitus ei niellyt. Ensi vuoden talousarvio laaditaan Kouvolassa nykyisellä veroprosentilla, joka on 20,75.

    Vs. kaupunginjohtaja Tuukka Forsell esitti kunnallisveroon prosenttiyksikön korotusta. Hallitus haluaa kuitenkin ensin katsoa, miten esitetyt säästötavoitteet saavutetaan organisaatiota muuttamalla ja henkilöstöä vähentämällä sekä kaikkia muita keinoja käyttämällä.

    Kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina tukun toimenpiteitä, joilla taloutta tasapainotetaan. Kouvolan tavoite on säästää noin 20 miljoonaa euroa vuositasolla.

    Lukiot, liikuntapaikat ja nuorisopalvelut käydään läpi

    Kaupunginhallitus päätti myös, että kaupungin eri toimialat laativat elokuun loppuun mennessä palveluverkkoselvitykset, joiden säästötavoite on kuusi miljoonaa euroa.

    Esimerkiksi Kouvolan lukioiden, liikuntapaikkojen, kulttuuripalveluiden sekä päiväkotien ja nuorisopalvelujen määrää ja sijaintia käydään läpi. Perusopetuksen ja uimahallien osalta palveluverkkoselvitykset ovat jo valmiina.

    Mahdollisista ensi vuonna toteutettavista lomautuksista päätetään Kouvolassa ensi syksynä, kunhan kuluvan vuoden taloustilanteesta on olemassa tarkempi kuva.

    Kouvola listaa myös myytävät ja purettavat kiinteistönsä toukokuun loppuun mennessä.

    Lisäksi avoimeksi tulevien virkojen ja tehtävien täyttäminen arvioidaan erittäin kriittisesti. Samoin ei-lakisääteisten palveluiden järjestäminen ja erilaiset avustukset.

    Talous sukelsi

    Kouvolan taloustilanne heikkeni nopeasti viime vuonna, kun kaupungin viime vuoden tilinpäätöksen arvioitiin jäävän paljon ennakoitua heikommaksi.

    Maaliskuussa julkistetussa viime vuoden tilinpäätöksessä Kouvolan tulos oli 26 miljoonaa euroa alijäämäinen. Myös arvio kuluvan vuoden tuloksesta on sen verran heikko, että se söisi tähän mennessä kaupungin taseeseen kertyneen ylijäämän.

    Vs. kaupunginjohtaja Tuukka Forsell esitteli vielä samana päivänä tiukan listan säästöehdotuksia.

    Yksi syy heikentyneeseen taloustilanteeseen oli se, että veroja kertyi viime vuodelta arvioitua vähemmän. Kouvolan kaupunki ei ole ahdingossaan yksin, sillä Kuntaliiton mukaan taloudellinen tulos painui viime vuonna negatiiviseksi lähes 200 kunnassa.

    Säästöesitys oli ensimmäisen kerran kaupunginhallituksen käsittelyssä maaliskuun lopulla, mutta päätöksentekoa siirrettiin, koska valtuustoryhmille haluttiin varata enemmän aikaa neuvotella siitä, mihin toimenpiteisiin kukin on valmis.

    Ystävät hyvästelivät Levin mökkipalossa kuolleet nuoret kirjeillä, jotka he jättivät tyhjiin pulpetteihin –

    Ystävät hyvästelivät Levin mökkipalossa kuolleet nuoret kirjeillä, jotka he jättivät tyhjiin pulpetteihin – "Tänään on itketty paljon"


    Koulun piha oli maanantaiaamuna poikkeuksellisen hiljainen Pyhtään Huutjärvellä. Päivä alkoi suruliputuksella, jonka jälkeen koulu piti hiljaisen hetken Levin mökkipalossa menehtyneiden nuorten muistoksi. Oppilaat ovat saaneet käydä vapaasti...

    Koulun piha oli maanantaiaamuna poikkeuksellisen hiljainen Pyhtään Huutjärvellä. Päivä alkoi suruliputuksella, jonka jälkeen koulu piti hiljaisen hetken Levin mökkipalossa menehtyneiden nuorten muistoksi.

    Oppilaat ovat saaneet käydä vapaasti puhumassa tunteistaan useille kriisityöntekijöille, jotka päivystivät koulun tiloissa koko päivän. Heidän luonaan kävi kymmeniä nuoria.

    – Heitä on tullut yksin tai ryhmissä. Osa on halunnut puhua, jotkut olla vain hiljaa. Tänään on itketty paljon, kertoo Pyhtään seurakunnan nuorisopappina toimiva pastori Tanja Roiha.

    Omat tunteet on pitänyt tänään siirtää pois. Tanja Roiha

    Roihan mukaan päällimmäisenä on noussut esiin vaikeus ymmärtää, kuinka näin voi ylipäänsä tapahtua.

    – Kuoleman äkillisyys on vaikea käsittää. Se, kuinka näin nuorilla voi jäädä elämä kesken. Kysymyksiä on herättänyt se, ettei tiedetä yksityiskohtia tapahtumista.

    Tragedia koskettaa koko kuntaa

    Oppilaat ovat halunneet myös muistella ystäviään ja kertoa hyviä muistoja ystävyytensä varrelta. On myös jätetty konkreettisia hyvästejä piirtämällä tai kirjoittamalla.

    – Moni on halunnut kirjoittaa kavereilleen kirjeen, joka on laitettu menehtyneen nuoren tyhjilleen jääneeseen pulpettiin.

    OTKES

    Roiha on myös kiertänyt menehtyneiden oppilaiden luokissa yhdessä koulukuraattorin kanssa. Heidän lisäkseen oppilaita ovat tukeneet kunnan nuorisotoimen työntekijät, opettajat ja terveydenhoitaja.

    – Omat tunteet on pitänyt tänään siirtää pois. Me aikuiset saimme tiedon tapahtuneesta jo perjantaina iltapäivällä. Oma järkytys tuli siinä, ja sitä ehti käsitellä jonkin verran viikonlopun aikana, Roiha sanoo.

    Kuoleman äkillisyys on vaikea käsittää. Se, kuinka näin nuorilla voi jäädä elämä kesken. Tanja Roiha

    Tulipalo syttyi kaksikerroksisessa hirsimökissä Levillä varhain perjantaina. Kaikki kolme kuolonuhria ja yksi palosta selviytynyt olivat alaikäisiä. Palosta selviytynyt oli lähes täysi-ikäinen ja yläkerrassa nukkuneet ja menehtyneet olivat nuorempia saman perheen jäseniä.

    Lapin poliisilaitoksen mukaan mökkiseurueeseen kuului lisäksi yksi täysi-ikäinen huoltaja, joka ei ollut palon aikaan rakennuksessa.

    Tragedia on koskettanut syvästi pientä, noin 5000 asukkaan Pyhtäätä.

    – Se on tavattoman murheellinen asia meille kaikille, mutta etenkin läheisille. Olen ollut tiiviissä yhteydessä lähiomaisiin, kertoo Pyhtään seurakunnan kirkkoherra Marjo Kujala.

    Suruhartaus tiistaina

    Pyhtään kunta ja seurakunta järjestävät keskusteluapua kaikille halukkaille koko viikon ajan.

    Nuorisotoimen tilat ovat nuorille auki koko viikon, ja seurakunta järjestää tiistai-iltana suruhartauden Pyhtään kirkossa. Kujalan mukaan suruhartaus koostuu rukouksesta, musiikista ja psalmiteksteistä.

    Lisäksi kuntalaisille tarjotaan keskusteluapua koko viikon ajan seurakunnan tilaisuuksien jälkeen. Nuorisopappi Tanja Roiha menee keskiviikkona uudelleen Huutjärven koululle.

    – Nuoret ovat kokeneet tosi hyväksi sen, että voivat vapaasti lähteä tunnilta ja mennä sinne takaisin. Siten he ovat pystyneet olemaan koulussa, Roiha sanoo.

    Imatra on Suomen sosialidemokraattisin kunta

    Imatra on Suomen sosialidemokraattisin kunta


    Imatralla äänestettiin sosialidemokraatteja enemmän kuin missään muussa Suomen kunnassa. Sosialidemokraatit saivat 40,8 prosenttia kaikista imatralaisille kansanedustajaehdokkaille annetuista äänistä. Kymmenen eniten sosialidemokraatteja...

    Imatralla äänestettiin sosialidemokraatteja enemmän kuin missään muussa Suomen kunnassa.

    Sosialidemokraatit saivat 40,8 prosenttia kaikista imatralaisille kansanedustajaehdokkaille annetuista äänistä.

    Kymmenen eniten sosialidemokraatteja äänestäneiden kuntien joukossa olivat Kaakkois-Suomen vaalipiiristä myös Imatran naapurikunnat Rautjärvi (32,8 %) ja Ruokolahti (29,5 %).

    Tässä ovat Kaakkois-Suomen 17 kansanedustajaa – Antti Häkkänen ylivoimainen ääniharava, SDP palasi suurimmaksi puolueeksi

    Tässä ovat Kaakkois-Suomen 17 kansanedustajaa – Antti Häkkänen ylivoimainen ääniharava, SDP palasi suurimmaksi puolueeksi


    Kaakkois-Suomen vaalipiirin 17:stä kansanedustajasta kuusi on uusia edustajia. Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa eniten edustajia saivat SDP ja perussuomalaiset. Vaalipiirin tarkempiin tuloksiin voi tutustua tarkemmin Ylen tulospalvelussa. Seuraa myös...

    Kaakkois-Suomen vaalipiirin 17:stä kansanedustajasta kuusi on uusia edustajia. Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa eniten edustajia saivat SDP ja perussuomalaiset.

    Vaalipiirin tarkempiin tuloksiin voi tutustua tarkemmin Ylen tulospalvelussa. Seuraa myös vaali-illan etenemistä Ylen hetki hetkeltä -artikkelissa.

    Esittelemme valitut edustajat vertauslukujen mukaisessa järjestyksessä niin, että suurimman vertausluvun saanut esitellään ensimmäisenä.

    Sirpa Paatero (sd.) (ääniä 7 859)

    Vuodesta 2006 lähtien eduskunnassa istunut Paatero toimi kehitysministerinä Kataisen hallituksen loppuvaiheessa. Melko matalasta julkisesta profiilistaan huolimatta 54-vuotias Paatero toimii monessa vaikutusvaltaisessa tehtävässä. SDP:n puoluevaltuuston lisäksi hän johtaa Kuntaliiton hallitusta ja toimi myös pitkään Työväen Urheiluliiton puheenjohtajana.

    Hän on Kotkan kaupunginvaltuutettu.

    Paatero on toiminut aiemmin ehkäisevän päihdetyön ohjaajana. Hän on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta.

    Sirpa Paatero sai äänestäjiltä jatkokauden eduskunnassa.Aleksi Taponen, Yle

    Juho Eerola (ps.) (ääniä 10 440)

    44-vuotias Juho Eerola aloittaa kolmannen kautensa Arkadianmäellä. Hän on perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja ja toimi päättyneellä vaalikaudella hallintovaliokunnan puheenjohtajana. Lisäksi hän on toiminut Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja.

    Kotkalainen Eerola kuuluu puheenjohtaja Jussi Halla-ahon vankkoihin tukijoihin.

    Maahanmuuttokysymysten lisäksi hän on pitänyt esillä vieraannuttamista eli ilmiötä, jossa toinen vanhemmista estää erotilanteessa toista näkemästä yhteistä lasta.

    Kohujakin on matkalle mahtunut. Esimerkiksi vuonna 2016 huomiota herätti Eerolan rock-bändin raju video, jonka vuoksi hän joutui eduskuntaryhmän johdon puhutteluun.

    Antti Häkkänen (kok.) (ääniä 20 231)

    Mäntyharjulainen Antti Häkkänen on noussut nopeasti ensimmäisellä eduskuntakaudellaan kokoomuksen kärkipoliitikkojen joukkoon. 34-vuotias lakimies on puolueensa varapuheenjohtaja ja toiminut oikeusministerinä keväästä 2017 lähtien.

    Hän on poliitikkosukua, sillä myös hänen isänsä Markku on pitkän linjan kokoomuspoliitikko.

    Häkkänen harrastaa kalastusta.

    Jari Leppä (kesk.) (ääniä 7 462)

    Pertunmaalainen 59-vuotias Jari Leppä on istunut eduskunnassa vuodesta 1999 lähtien. Sipilän hallituksen maa- ja metsätalousministerinä hän on toiminut vuodesta 2017 lähtien.

    Ammatiltaan Leppä on on maanviljelijä ja maidontuottaja. Perhe viljelee Lepän kotitilan lisäksi myös hänen vaimonsa kotitilaa Kangasniemen puolella.

    Ministerin harrastuksiin kuuluu raviurheilu, ja hän on myös innokas harrastajanäyttelijä.

    Anneli Kiljunen (sd.) (ääniä 6 415)

    61-vuotias lappeenrantalainen Anneli Kiljunen on kansanedustaja jo kolmannessa polvessa, ja aloittaa nyt viidennen kautensa. Hän on profiloitunut sosiaali- ja terveyspolitiikassa ja ajanut myös omaishoitajien asioita.

    Ennen poliittista uraa hän toimi Lappeenrannan kaupungin johtavana sosiaalityöntekijänä.

    Kokenut Kiljunen on ollut tyrkyllä ministeriksi, mutta vielä valinta ei ole osunut kohdalle. Vuonna 2103 Kiljunen puhui julkisesti ministerihaluistaan ja joutui myöhemmin täsmentämään sanomisiaan.

    Kiljunen on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta.

    Jani Mäkelä (ps.) (ääniä 7 145)

    Lappeenrantalainen Jani Mäkelä aloittaa nyt toisen kautensa eduskunnassa. Hän on myös Lappeenrannan kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen toinen varapuheenjohtaja.

    Huomiota Mäkelä on kerännyt ärhäkällä käytöksellään sosiaalisessa mediassa ja varsinkin Twitterissä. Esimerkiksi vuonna 2015 Mäkelä väitteli maailmanpolitiikan professorin kanssa mielenosoitukseen tarvittavista luvista.

    Kuntapolitiikassa ahkeraa kampanjoijaa kuvaillaan selvästi maltillisemmaksi. Ennen kansanedustajan pestiä Mäkelä toimi Tiedon järjestelmäasiantuntijana.

    Hän on naimisissa ja hänelllä on kolme lasta.

    Heli Järvinen (vihr.) (ääniä 3 274)

    Savonlinnalainen Heli Järvinen valittiin ensimmäisen kerran eduskuntaan vuonna 2007. Hän on vihreiden eduskuntaryhmän toinen varapuheenjohtaja.

    Ennen politiikkaa 55-vuotias Järvinen työskenteli toimittajana Yleisradiossa useissa eri tv-ohjelmissa.

    Kerimäellä saaressa asuva Järvinen kertoo harrastavansa monipuolisesti liikuntaa ja kulttuuria.

    Jukka Kopra (kok.) (ääniä 3 973)

    Lappeenrantalainen Jukka Kopra valittiin nyt eduskuntaan kolmatta kertaa.

    Yrittäjätaustainen Kopra on kokoomuksen eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja ja profiloitunut varsinkin liikenne- ja väyläasioissa. Hän harrastaa musiikin lisäksi muun muassa ruoanlaittoa.

    52-vuotias Kopra on naimisissa ja hänellä on neljä lasta.

    Hanna Kosonen (kesk.) (ääniä 5 576)

    43-vuotias Hanna Kosonen valittiin nyt toiselle kaudelle eduskuntaan. Hän toimii myös Savonlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtajana, joka on melko harvinaista kansanedustajalle.

    Julkisuutta entinen huippu-urheilu sai kesällä 2017, kun hän "keltamekkoisena naisena" osallistui Sauli Niinistön ja Vladimir Putinin tapaamiseen Savonlinnassa.

    Hänellä on kaksi tytärtä.

    Paula Werning (sd.) (ääniä 6 075)

    Kouvolan kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Paula Werning nousee ensimmäistä kertaa eduskuntaan.

    Mikkelistä kotoisin oleva 42-vuotias Werning on viime aikoina pitänyt meteliä Pohjois-Kymen sairaalan henkilöstön jaksamisesta. Tehyn luottamusmiehenä Werning teki sairaalan henkilöstömitoituksesta kantelun aluehallintovirastoon viime vuoden lopussa.

    Hänen perheeseensä kuuluu puoliso ja kaksi lasta.

    Paula Werning sanoo, että kova työ on tuottanut tulosta.Pyry Sarkiola, Yle

    Kristian Sheikki Laakso (ps.) (ääniä 5 637)

    Kristian Sheikki Laakso teki näkyvän kampanjan ja nousi ensimmäistä kertaa eduskuntaan.

    Sheikki-lempinimen Laakso sai nuorena työskennellessään bensa-asemalla. Myöhemmin nimestä tuli virallinen.

    Sheikki on työskennellyt muun muassa kierrätysalan yrittäjänä ja romurallien järjestäjänä. Kouvolan kaupunginvaltuustossa 50-vuotias Laakso aloitti Suur-Kouvolan sitoutumattomien riveissä, mutta vaihtoi perussuomalaisiin.

    Kristian Sheikki Laakso on tullut tutuksi romurallien järjestäjänä.Aleksi Taponen, Yle

    Suna Kymäläinen (sd.) (ääniä 6 001)

    Ruokolahtelainen Kymäläinen on saanut näkyvyyttä venäläisten maaomistuksen vastustajana.

    Vuonna 2014 hän teki lakialoitteen, joka olisi pyrkinyt rajoittamaan venäläisten ja muiden Euroopan talousalueen ulkopuolelta tulevien ostajien maakauppoja, mutta aloite pysähtyi eduskunnan lakivaliokuntaan.

    Kymäläinen toimii Ruokolahden valtuuston puheenjohtajana ja ammatiltaan hän on varhaiskasvatuksen opettaja. Kymäläinen on naimisissa ja hänellä on neljä lasta.

    Ville Kaunisto (kok.) (ääniä 3 753)

    Kouvolan kaupunginvaltuutettu Kaunisto on 37-vuotias koripalloilija, joka pelaa laiturina Kouvojen joukkueessa Korisliigassa.

    Hän nousee nyt ensimmäistä kertaa eduskuntaan. Urheilutaustaansa hän hyödynsi myös kampanjassaan. Viime syksynä Kaunisto nousi Kouvolan kaupunginhallituksen varapuheenjohtajaksi.

    Ville Kaunisto on ammatiltaan koripalloilija. Hän on Kouvojen korisliigajoukkueen kapteeni.Pyry Sarkiola, Yle

    Ari Torniainen (kesk.) (ääniä 4 440)

    63-vuotias lappeenrantalainen Ari Torniainen aloittaa kolmannen kautensa eduskunnassa. Hän on ajanut aktiivisesti varsinkin alueen liikennehankkeita. Torniainen on rakennusinsinööri, jolle myös urheilu ja varsinkin suunnistus on lähellä sydäntä.

    Torniainen on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta.

    Niina Malm (sd.) (ääniä 5 814)

    Imatran kaupunginvaltuuston 36-vuotias puheenjohtaja Malm omaa vahvan ay-taustan. Hän on teräsyhtiö Ovakon pääluottamusmies. Malm on myös tuonut julkisuudessa esiin sairastavansa crohnin tautia ja puolustanut julkista terveydenhuoltoa.

    Malm valittiin nyt ensimmäistä kertaa eduskuntaan.

    Ano Turtiainen (ps.) (ääniä 3 265)

    Ensimmäistä kertaa eduskuntaan nouseva Ano Turtiainen on 51-vuotias yrittäjä Juvalta.

    Ennen poliittista uraansa Turtiainen saavutti voimanostossa maailmanmestaruuden vuonna 2002.

    Viime vuonna hänet tuomittiin sakkoihin julkisesta kiihottamisesta rikokseen. Tuomio tuli Turtiaisen Facebook-kirjoituksesta vuodelta 2015, jossa hän yllytti kansalaisia tuhoamaan Suomen Punaisen Ristin toimipisteitä. Turtiaisen oma kirjoittama osuus liittyi hänen samassa yhteydessä jakamaan MV-sivuston juttuun.

    Ano Turtiainen (ps.)Minna Turtiainen

    Hanna Holopainen (vihr.) (ääniä 2 656)

    Lappeenrannan kaupunginvaltuuston 42-vuotias varapuheenjohtaja pääsi vihdoin eduskuntaan neljännellä yrityksellä.

    Holopainen on tuotantotalouden diplomi-insinööri, joka sai viime kuntavaaleissa toiseksi eniten ääniä Lappeenrannasta. Hän on vastustanut voimakkaasti Lappeenrannan kaupungin tukea lentoliikenteelle.

    Hanna Holopainen valittiin vihreiden kansanedustajaksi Kaakkois-Suomen vaalipiiristä.Kari Saastamoinen/ Yle
    Työministerin jyrkkä pudotus – viime vaalien äänikuningas Jari Lindström löi hanskat tiskiin jo alkuillasta:

    Työministerin jyrkkä pudotus – viime vaalien äänikuningas Jari Lindström löi hanskat tiskiin jo alkuillasta: "Ei minulla ollut mitään jakoa"


    – Pahin mahdollinen tapahtui. Ei minulla ollut mitään jakoa. Sinisten kansanedustaja ja Sipilän hallituksen työministeri Jari Lindström löi hanskat tiskiin, kun ennakkoäänet oli laskettu. Illan mittaan varmistui, että mies joutuu jättämään...

    – Pahin mahdollinen tapahtui. Ei minulla ollut mitään jakoa.

    Sinisten kansanedustaja ja Sipilän hallituksen työministeri Jari Lindström löi hanskat tiskiin, kun ennakkoäänet oli laskettu. Illan mittaan varmistui, että mies joutuu jättämään eduskunnan. Hän istui siellä kahdeksan vuotta.

    Jari LindströmPaperimies Voikkaalla 1983-2006Kansanedustaja vuodesta 2011Sipilän hallituksen oikeus- ja työministeri 2015-2017Työministeri keväästä 2017Putosi eduskunnasta 2019

    Siniset eivät saaneet yhtään paikkaa eduskunnassa. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo kertoo Ylelle, että puolue päättää jatkostaan maanantaina. Elon mukaan mahdollista, että se lakkautetaan.

    Myös Lindström sanoo olevansa pettynyt.

    – Odotimme, että saisimme eduskuntaryhmän kasaan, hän toteaa.

    Lindströmiltä lähtee samalla ministerin tuoli alta. Lasku on jyrkkä, sillä viime eduskuntavaaleissa Lindström oli perussuomalaisena oman vaalipiirinsä äänikuningas. Silloin henkilökohtaisia ääniä kertyi lähes 10 000. Nyt potti jäi murto-osaan siitä. Ääniä kertyi kaikkiaan 1690.

    Sen jälkeen ei ole tietoa, mitä äijä tekee. Jari Lindström

    Pudotuksen selittää Lindströmin siirtyminen perussuomalaisista sinisiin kesken vaalikauden. Lindström joutui myös ay-liikkeen myrskyn silmään ajaessaan kilpailukykysopimusta ja heikennystä työntekijöiden irtisanomissuojaan.

    – Yhtään en kadu lähtöä perussuomalaisista. Tiesin, että näin tulee todennäköisesti käymään. Samassa yhteydessä haluan onnitella niitä, jotka menevät läpi. Tiedän kokemuksesta, että monilla on nyt jännät paikat.

    Lindströmillä on takanaan rankat vuodet.

    Kaksoissalkku

    Vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen Lindström sai poikkeuksellisesti kahden ministerinsalkun yhdistelmän ja aloitti oikeus- ja työministerinä.

    Monet pitivät oikeus- ja työministerin tehtävien yhdistelmää mahdottomana ja saappaita Lindströmille aivan liian suurina. UPM:n Voikkaan tehtaan entinen paperimies oli noussut eduskuntaan neljä vuotta aiemmin.

    Timo Soinin ehdotus yllätti Lindströmin. "Oho", hän tokaisi kuullessaan puolueensa silloisen puheenjohtajan ajatuksen salkkujaosta.

    – Otan palan kerrallaan. Jos rupean miettimään tätä koko pallukkaa niin päähän siinä halkee, hän totesi tuolloin.

    Lopulta kaksi salkkua vei mieheltä ajan, yöunet, liikunnan ja ruuat.

    Uupuminen

    Uupumisoireet alkoivat jo syksyllä 2016, mutta Lindström jäi sairauslomalle vasta maaliskuussa 2017. Silloin hän myös mietti, jatkaako politiikassa.

    Lindström kirjoitti silloin Uuden Suomen blogissaan uupumisestaan.

    – Parin vuoden olematon liikunta, epäsäännöllinen tai epäterveellinen ruokailu ja kiireen aiheuttama stressi ovat yhdessä aiheuttaneet tilan, jossa nyt olen, Lindström kirjoitti.

    Pian hänellä todettiin verenpainetaudin lisäksi kakkostyypin diabetes.

    Kaksi vuotta sitten Lindström kertoi Helsingin Sanomille tajunneensa jo varhain, ettei hänellä ollut rahkeita toimia sekä työ- että oikeusministerinä. Antti Häkkänen (kok.) peri Lindströmiltä oikeusministerin tehtävät huhtikuussa 2017. Työministerin salkku jäi Lindströmille.

    Siniset

    Lindström lähti perussuomalaisista samana kesänä perustaessaan sinisten eduskuntaryhmän ja myöhemmin puolueen yhdessä muiden entisten perussuomalaisten kanssa. Uuden eduskuntaryhmän muodostivat sellaiset perussuomalaisten edustajat, jotka olivat tyytymättömiä 2017 puoluekokouksen tulokseen ja halusivat pysyä Sipilän hallituksessa.

    Siniset sai Lindströmin innostumaan politiikasta uudestaan, ja mies päätti lähteä ehdolle eduskuntavaaleihin. Terveyskin kohentui. Hän on tyytyväinen puolueensa vaalityöhön, vaikka paikkaa ei tullutkaan.

    – Niillä resursseilla, mitä oli, ei voi enempää tehdä. Mutta nämä olivat vain yhdet vaalit. Ei tämä niin vakavaa ole.

    Lindström on tunnettu kansanläheisenä poliitikkona, joka on tavattu Reino-tohveleissa kotikulmillaan Kuusankoskella.

    Paperimies

    Lindströmin tarina alkaa Kuusankosken Voikkaalta, joka on osa nykyistä Kouvolaa. Kun 18 vuoden ikä tuli täyteen, Lindström meni tehtaalle ja kysyi töitä. Niitä riitti 22 vuodeksi.

    Lindströmillä ei ollut minkään puolueen jäsenkirjaa, mutta hän eteni oman työosastonsa luottamusmieheksi kuten isänsä Kaino.

    Työttömäksi jäätyään Lindström itse teki sijaisuuksia Kymenlaakson muilla paperitehtailla. UPM:n Voikkaan tehdas suljettiin vuonna 2006. Lindström ja 670 muuta jäivät työttömiksi.

    Lindström liittyi perussuomalaisiin ja aloitti ahkeran kirjoittelun paikallisten lehtien yleisönosastoihin.

    Ensimmäinen yritys eduskuntavaaleissa 2007 toi 920 ääntä, mutta ei vielä kansanedustajan paikkaa. Lindström kavereineen perusti puolueen paikallisyhdistyksen. Kouvolan kaupunginvaltuustoon "Jarppa" pääsi vuonna 2008.

    Hän on todennut, ettei ministerin pesti jännittänyt niin paljon kuin Kouvolan rakennus- ja ympäristölautakunnan puheenjohtajuus.

    – Ei ollut oikein minkäänlaista kokemusta semmoisesta tehtävästä. Se oli kova paikka.

    Politiikkaa Lindström ei jätä ainakaan vielä. Hän on ehdolla myös kevään eurovaaleissa, jotka käydään toukokuussa. Niiden jälkeen on johtopäätösten aika.

    – Sen jälkeen ei ole tietoa, mitä äijä tekee.

    Levin tulipalon kuolonuhrit olivat pyhtääläisiä nuoria – koulu järjestää kriisiapua ja suruliputuksen, kirkossa hartaus

    Levin tulipalon kuolonuhrit olivat pyhtääläisiä nuoria – koulu järjestää kriisiapua ja suruliputuksen, kirkossa hartaus


    Levin tulipalon uhrit ovat pyhtääläisiä nuoria. Nuoret kävivät Huutjärven koulua, joka järjestää maanantaina muille koululaisille tarpeen mukaan kriisiapua yhdessä seurakunnan kanssa. Paikalla on myös nuorisotyöntekijöitä. Huutjärven...

    Levin tulipalon uhrit ovat pyhtääläisiä nuoria. Nuoret kävivät Huutjärven koulua, joka järjestää maanantaina muille koululaisille tarpeen mukaan kriisiapua yhdessä seurakunnan kanssa. Paikalla on myös nuorisotyöntekijöitä.

    Huutjärven koululla järjestetään maanantaina suruliputus, johon on kysytty lupa uhrien omaisilta.

    – Nuorten omaiset ovat antaneet hyväksyntänsä suruliputukselle, kertoo Pyhtään kunnanjohtaja Jouni Eho.

    Tiistai-iltana nuoria muistetaan suruhartaudessa Pyhtään kirkossa. Suruhartaus alkaa kello 18. Kunnanjohtaja Jouni Eho lähettää surunvalittelut ja lämpimän osanoton uhrien omaisille ja läheisille.

    – Tällainen tragedia koskettaa laajasti koko Pyhtään kunnan yhteisöä. Myötätuntoni on menehtyneiden lasten sekä surua kohtaavien läheisten luona.

    Rikosta ei epäillä

    Tulipalo syttyi kaksikerroksisessa hirsimökissä Levillä varhain perjantaina. Kaikki kolme kuolonuhria ja yksi palosta selviytynyt olivat alaikäisiä. Palosta selviytynyt perheenjäsen oli lähes täysi-ikäinen ja yläkerrassa nukkuneet ja menehtyneet olivat nuorempia saman perheen jäseniä.

    Lapin poliisilaitoksen mukaan mökkiseurueeseen kuului lisäksi yksi täysi-ikäinen huoltaja, joka ei ollut palon aikaan rakennuksessa.

    Onnettomuuden osallisia kuten huoltajaa, palosta selviytynyttä ja mökin omistajaa on kuultu viikonlopun aikana. Kuolonuhreille tehdään myös kuolemansyyn tutkinta.

    Palossa ei epäillä rikosta eikä myöskään ole ilmennyt mitään, mikä viittaisi, että palo olisi johtunut huolimattomuudesta.

    Uhrien kotipaikkakunnasta kertoi ensin Kymen Sanomat.

    200 000 hanhea ahmii Suomen peltoja tyhjiksi matkallaan Venäjälle:

    200 000 hanhea ahmii Suomen peltoja tyhjiksi matkallaan Venäjälle: "Tundralla ei ole ruokaa tarjolla"


    Etelä-Suomen pellot toimivat tällä hetkellä muuttohanhien juhlapöytinä. Linnut syövät ja lepäävät kyntämättömillä peltoaukeilla ennen lentoa pesimäpaikalle Venäjän pohjoisosiin. Hanhille ruokailu on nyt tärkeää, koska Venäjällä...

    Etelä-Suomen pellot toimivat tällä hetkellä muuttohanhien juhlapöytinä. Linnut syövät ja lepäävät kyntämättömillä peltoaukeilla ennen lentoa pesimäpaikalle Venäjän pohjoisosiin. Hanhille ruokailu on nyt tärkeää, koska Venäjällä pesimäalueelle saavuttaessa ruokaa ei ole vielä samalla tavalla tarjolla.

    Birdlifen suojelu- ja tutkimusjohtajan Teemu Lehtiniemen karkean arvion mukaan muuttohanhia pysähtyy Suomessa nyt keväällä noin 200 000 yksilöä.

    – 2000-luvun alkuun verrattuna Suomessa pysähtyvien muuttohanhien määrä on monikymmenkertaistunut.

    Lehtiniemi kertoo, että muuttohanhien saapumisessa on iso ero verrattuna 80-luvun Suomeen.

    – Esimerkiksi taigametsähanhen saapuminen Oulun korkeudelle on aikaistunut kuukaudella.

    Kotkalaisen lintuasiantuntijan Mikko Pöyhösen mukaan muuttohanhien määrä lisääntyy jatkossakin Etelä-Suomessa. Yhtenä syynä hän pitää ilmastonmuutosta.

    – Ennen linnut viihtyivät keväällä Baltian alueilla. Nyt kevät on aikaistunut siellä niin paljon, että kevään peltojen muokkaustyöt aloitetaan jo huhtikuussa. Linnut eivät voi sellaisilla pelloilla ruokailla, ja siksi ne tulevat pohjoisempaan, Pöyhönen sanoo.

    Maatalouden muuttuminen osasyynä

    Myös Teemu Lehtiniemen mielestä ilmastonmuutos vaikuttaa muuttohanhien määrän kasvuun.

    – Myös Venäjän puolella rajan läheisyydessä vähentynyt maatalous vaikuttaa muuttohanhien reittivalintaan. Suomen puolella niille on tarjolla enemmän ruokaa.

    Lehtiniemi lisää vielä, että Suomessa peltoja ei enää kynnetä talvea vasten niin paljon kuin esimerkiksi 30 vuotta sitten.

    – Talveksi kyntämättä jätetty sänkipelto tarjoaa keväällä hanhelle ruokaa, Lehtiniemi sanoo.

    Kahta reittiä pesimäpaikalle

    Ensimmäiset hanhimuuttajat jakautuvat karkeasti Kaakkois-Suomen kautta Venäjälle suuntaaviin tundrametsähanhiin ja Varsinais-Suomen kautta Pohjois-Pohjanmaalle kipuaviin ja sieltä itään lentäviin taigametsähanhiin. Molemmat harmaahanhen alalajit lentävät kevään aikana useita tuhansia kilometrejä.

    – Reitit määräytyvät tarjolla olevan ravinnon mukaan, sanoo Birdlifen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi.

    Sekä taigametsä- että tundrametsähanhet ruokailevat ravinteikkailla peltoaukeilla.

    Kymenlaakson pelloilla näkyy tällä hetkellä suurimmaksi osaksi tundrametsähanhia. Huhtikuun alun laskentojen perusteella niitä on nyt noin 40 000 yksilöä.

    Lintuasiantuntija Mikko Pöyhönen kertoo, että Kaakkois-Suomessa pysähtyvien hanhien määrä on kasvanut vuosi vuodelta.

    – Täällä hanhet saavat olla rauhassa. Niitä ei metsästetä ja niille on paljon ravintoa. Ne tulevat tänne talvehtimisalueilta Saksasta, Hollannista, Tanskasta ja Puolasta.

    Kaakkois-Suomessa pysähtyvien tundrametsähanhien matka jatkuu ruokailun jälkeen kohti Venäjän tundraa.

    Muuttohanhet liikkuvat suurissa parvissa.Antti Kolppo / Yle

    Länsi-Suomessa matkaavat taigametsähanhet pysähtyvät ruokailemaan lyhyemmäksi ajaksi ja useamman kerran kuin tundrametsähanhet.

    – Taigametsähanhet nousevat Pohjanmaata pitkin aina Oulun korkeudelle saakka, josta ne lentävät Venäjän havumetsävyöhykkeelle pesimään, Birdlifen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi kertoo.

    Lehtiniemi kertoo, että muuttohanhien pysähdyspaikkojen ravinteikkuus on tärkeää.

    – Hanhet syövät viimeisen kerran suuremmin Suomessa ennen kuin lentävät pesimäpaikoille Venäjälle. Esimerkiksi tundralla ei juuri ruokaa ole tarjolla, Lehtiniemi sanoo.

    Lämmin sää on kasvattanut muuttohanhien määrää Kymenlaaksossa.Olli TörönenMuutkin linnut liikkeellä

    Lintuasiantuntija Mikko Pöyhönen kertoo, että huhtikuun alun lämmin sää houkutteli hanhien lisäksi muitakin lintuja Suomeen. Esimerkiksi Kouvolassa Elimäenjärvellä havaittu mustapyrstökuiri on toiseksi varhaisin havainto kautta aikojen koko Suomessa.

    Kevään merkkinä pidetystä västäräkistä on Pöyhösen mukaan ilmoitettu jo yli 60 havaintoa. Hyönteissyöjälinnuista ensimmäiset havainnot on tehty myös tiltaltista ja kivitaskusta.

    Pöyhönen kertoo, että kaiken kaikkiaan puolesta maakuntaan saapuvista muuttolinnuista on jo nyt saatu havainto.

    Kun Sami Joukainen pääsi kotiin, uni ei tullut, huimasi ja peilin kuva näytti vääristyneeltä – siitä alkoi matka, jonka päätteeksi upea ura sai katkeran lopun

    Kun Sami Joukainen pääsi kotiin, uni ei tullut, huimasi ja peilin kuva näytti vääristyneeltä – siitä alkoi matka, jonka päätteeksi upea ura sai katkeran lopun


    Tässä hetkessä olen ollut aiemminkin. Lukkari antaa puolikorkean syötön, näen keskisaumassa tilaa. Polttaja yrittää syöksyä lyöntiä kiinni, mutta ei mahda mitään. Etenijä liikahtaa kohti kotipesää. Nostan kädet ilmaan. Joukkuekaverit...

    Tässä hetkessä olen ollut aiemminkin. Lukkari antaa puolikorkean syötön, näen keskisaumassa tilaa. Polttaja yrittää syöksyä lyöntiä kiinni, mutta ei mahda mitään. Etenijä liikahtaa kohti kotipesää. Nostan kädet ilmaan. Joukkuekaverit ryntäävät ympärilleni. Tässä haluaisin olla aina. Kaikkien aikojen parhaana lyöjänä.

    Kesällä 2015 Sami Joukainen halusi voittaa mestaruuden. Hän oli voittanut neljä kertaa Superpesiksen lyöjäkuninkuuden, mutta mestaruutta hänellä ei vielä ollut. Siihen oli mahdollisuudet, kun Joensuun Mailan bussi starttasi voitokkaan vierasottelun jälkeen Kankaanpäästä kohti kotia.

    Sami JoukainenPelasi 715 ottelua SuperpesiksessäLöi niissä 1549 juoksuaVoitti neljä kertaa Superpesiksen lyöjäkuninkuudenVoitti kolme SM-hopeaa ja kaksi SM-pronssiaPelasi 11 miesten Itä-Länsi-otteluaLopetti uransa vuonna 2017

    Joukainen oli lyönyt pelissä kolme juoksua. Se tuntui hankalan alkukauden jälkeen hyvältä.

    Mies kävi makuulle linja-auton keskiosan penkeille ja nukahti bussin hurinaan. Hän heräsi siihen, kun bussi yhtäkkiä jarrutti.

    Penkillä makuuasennossa ollut Joukainen retkahti voimakkaasti eteenpäin, päin edessä olevaa selkänojaa.

    Äkkijarrutus johtui siitä, että kuljettaja oli joutunut väistämään kahta hirveä. Bussi pääsi kuitenkin jatkamaan matkaa.

    Tuli puhtaita huteja. Oli järkytys huomata, missä tilanteessa ollaan. Sami Joukainen

    Kotona Joukainen tajusi, ettei kaikki ollut kunnossa. Uni ei tullut, huimasi ja hikoilutti. Peilin kuva näytti vääristyneeltä.

    Mies sai soitettua ambulanssin. Alkoi matka, joka päätti Joukaisen peliuran aivan toisin kuin hän olisi halunnut. Mestaruutta ei koskaan tullut.

    Sopupeliskandaalin keskellä

    Pesäpallo tuli Joukaisen elämään jo pienenä poikana Ruotsissa, jossa perhe asui vuoteen 1982. He muuttivat Suomeen, kun Sami oli 9-vuotias. Pesäpallo on ollut hänelle koko elämä.

    – Se on antanut itseluottamusta ja kasvattanut. Aina on raivattu almanakasta tilaa, jos pesäpallon ilosanomaa on tarvinnut viedä eteenpäin. Ja kun se ura päättyi miten päättyi, arpia tässä paikkaillaan vieläkin, sanoo Joukainen.

    Lyöjäjokeri pelasi useissa seuroissa ja voitti urallaan kolme SM-hopeaa ja kaksi SM-pronssia. Hän löi Superpesiksessä yli 1200 juoksua. Uran varrelle mahtui myös kipeitä asioita, joista Joukainen kertoo hyvin avoimesti tuoreessa Lyöjäkuningas-kirjassaan. Voit kuunnella Joukaisen haastattelun täältä.

    Oli hieno fiilis voittaa rahaa. Sami Joukainen

    Isä teki itsemurhan, kun Joukainen oli 18-vuotias. Superpesis-uran alkuvuosina miehellä oli vaikeuksia sopeutua rooliinsa joukkueessa, mikä näkyi paniikkihäiriökohtauksina.

    Sitten tuli sopupeliskandaali, josta puhui koko Suomi. Aivoinfarkti ei ollut ainoa bussissa tapahtunut Joukaisen uran käännekohta, jonka siemen kylvettiin bussissa.

    Matti Myller / Yle

    Elettiin vuotta 1998. Joukainen pelasi Juvan Pallossa, ja edessä oli vierasottelu Siilijärven Pesistä vastaan. Joukainen kertoo, että junailu selvisi hänelle bussimatkalla Siilinjärvelle.

    Seurat olivat sopineet keskenään neljän pelin lopputuloksista. Joukaisen mukaan Juvan joukkueessa kukaan ei vastustanut sopupelaamista ääneen. Vedonlyönti kiehtoi.

    Hän sanoo, että tunnelma pelin aikana oli outo.

    – Siilinjärven koppareiden puolelta se oli aika läpinäkyvää. Toisaalta en ollut kotikaarella ihan varma, oliko peli sovittu.

    Juva voitti, ja Joukainen kotiutti viidesti. Hän voitti 10 000 euroa.

    – Oli hieno fiilis voittaa rahaa. Sen jälkeen alkoi konkretisoitua, että se olikin iso soppa.

    Rahat palautettiin

    Kun sovittuja otteluita hyödynnettiin pitkävedossa, petoksen kriteerit täyttyivät. Joukainen oli poliisin kuultavana, mutta häntä ei syytetty. Hän palautti voittamansa rahat ja kärsi kymmenen ottelun pelirangaistuksen.

    Sopupeleistä jaetut tuomiot vaikuttivat pesikseen pitkään. Joukainen ihmettelee, miksi jupakan oikeuskäsittely venyi.

    – En ymmärrä, miten ihmiset voivat muistaa kolmen vuoden takaisia tapahtumia. Siinä tilanteessa on ennemmin hiljaa kuin puhuu ohi suunsa ja sanoo jotain, mitä ei muista.

    Uran loppu on piirtynyt muistiin minuutintarkkana kuvana.

    Matti Myller / Yle

    Ambulanssi ei ensin löytänyt perille. Kun löysi, se ei löytänyt oikeaa ovea. Sami Joukainen raahautui eteiseen ja huusi, mutta kukaan ei tullut avaamaan ovea. Kun ensihoitajat löysivät hänet, hänen vointinsa oli hyvin heikko.

    Sairaalassa todettiin pikkuaivoinfarkti ja valtimotukos. Kolmasosan pikkuaivoista oli tuhoutunut. Joukainen uskoi toipuvansa syksyn peleihin.

    Kun hän kokeili kuukauden kuluttua lyömistä, todellisuus iski silmille. Maila olkapäällä tuntui vieraalta, ylimääräiseltä kappaleelta.

    – Tuli puhtaita huteja. Oli järkytys huomata, missä tilanteessa ollaan.

    Kotona tuli itku.

    Katkeruus

    Mies toipui kuntoutuksen avulla, mutta vuodet kohtalokkaan aivoinfarktin jälkeen ovat olleet rankkoja. Vaikka peliura jatkui, Joukainen ei päässyt enää tasolleen. Mediamylly oli siksi kova.

    Onnistumisiakin tuli, esimerkiksi kesällä 2017. Hyvinkään Tahko ilmaisi kiinnostuksensa, ja neuvottelut etenivät pitkälle. Sopimuksen tekoon oli jo varattu aika. Paria tuntia ennen sitä tuli puhelu.

    – Kello 12.24 seuran puheenjohtaja soitti, että sopimusta ei tehdä. Ura oli sitten siinä.

    Moro Sami. Me ei tulla tekemään sun kanssa sopimusta. Tässä on liikaa riskejä, eikä meillä ole varmuutta mitä saadaan. Toivottavasti voidaan kuitenkin morjestella, kun nähdään.

    Ei se lähde miehestä ikinä. Se on sydämessä, vaikka osin jossain arpien alla. Sami Joukainen

    Ura loppui katkerissa tunnelmissa.

    – Olisin halunnut näyttää. Vaikka prosenttien valossa taso oli laskenut, en halunnut uskoa että se olisi ollut minun tasoni. Olisin halunnut pelata vielä vuoden. Lopettaminen omasta tahdosta olisi ollut hienointa.

    Pesis jatkuu

    Kokonaissaldo jäi kuitenkin plussan puolelle. Nyt 45-vuotias Joukainen edusti uransa aikana jo mainittujen seurojen lisäksi muun muassa Haminan Palloilijoita, Kouvolan Pallonlyöjiä, Hyvinkään Tahkoa, Imatran Pallo-Veikkoja sekä Kankaanpään Mailaa. Tilastomerkinnät ja pelihurmos, niitä ei kukaan vie pois.

    – Työelämässä mistään ei saa sellaista tunnetta. Pelitilanteessa voit olla kiinni voitossa ja seuraavassa hetkessä taas häviöllä.

    Elämään jäi muutakin, mistä Joukainen on kiitollinen.

    – Se sosiaalinen verkosto ja ystävät ympäri Suomen. Ne ovat äärimmäisen tärkeitä.

    Eikä Joukainen ole pesäpalloa jättänyt. Hän työskentelee nykyään Haminan Palloilijoiden junioripäällikkönä. Myös hänen molemmat poikansa pelaavat pesistä.

    – Pesäpallon osaan parhaiten. Ei se lähde miehestä ikinä. Se on sydämessä, vaikka osin jossain arpien alla.

    Jutussa on käytetty lähteenä myös Sami Joukaisen ja Harri Liekolan kirjaa Lyöjäkuningas Sami Joukainen mailan varressa. Kursivoidut kohdat ovat otteita kirjasta.

    Irakilaismiehelle yli 10 vuotta vankeutta erittäin raa'asta taposta ja hautarauhan rikkomisesta – asunnosta löytyi luita ja kaksi sahaa

    Irakilaismiehelle yli 10 vuotta vankeutta erittäin raa'asta taposta ja hautarauhan rikkomisesta – asunnosta löytyi luita ja kaksi sahaa


    Kymenlaakson käräjäoikeus on tuominnut 43-vuotiaan irakilaismiehen 10 vuoden 4 kuukauden mittaiseen vankeusrangaistukseen taposta ja hautarauhan rikkomisesta. Mies surmasi viime vuoden elokuussa 36-vuotiaan irakilaismiehen potkimalla ja lyömällä...

    Kymenlaakson käräjäoikeus on tuominnut 43-vuotiaan irakilaismiehen 10 vuoden 4 kuukauden mittaiseen vankeusrangaistukseen taposta ja hautarauhan rikkomisesta.

    Mies surmasi viime vuoden elokuussa 36-vuotiaan irakilaismiehen potkimalla ja lyömällä tätä kerrostaloasunnossa Kotkan Karhuvuoressa.

    Surmaan liittyy poikkeuksellisen julmia piirteitä. Asunnosta löytyi tutkinnan yhteydessä kaksi sahaa, luita ja verijälkiä. Mies kaivoi surman jälkeen myös kuopan parin kilometrin päähän asunnosta, mutta kuopasta ei löytynyt ruumiinosia.

    Oikeudessa kuultiin muun muassa naapureita, jotka kertoivat asunnosta kuuluneista tappelun äänistä.

    Poliisin mukaan miehet tunsivat toisensa. Se tutki tapausta ensin katoamisena. Kun tutkinnassa tuli ilmi henkirikoksen piirteitä, tapaus siirtyi keskusrikospoliisille. Epäilty otettiin kiinni lokakuun lopussa, ja hän on ollut vangittuna siitä lähtien. Hänet passitetaan kärsimään tuomiota Mikkelin vankilaan.

    Tuomittu velvoitetaan maksamaan uhrin kahdelle alaikäiselle lapselle 10 000 euroa kummallekin korvauksena kärsimyksestä.

    Pieni virhe kahvinkeitossa nosti vanhat kauhut pintaan – exänsä hakkaama Tytti Ripatti luuli, että uusi avomieskin raivostuu:

    Pieni virhe kahvinkeitossa nosti vanhat kauhut pintaan – exänsä hakkaama Tytti Ripatti luuli, että uusi avomieskin raivostuu: "Ihmettelen vieläkin, ettei kukaan lyö"


    Vanha senkki seisoo rivitaloyksiön olohuoneessa kuin ei olisi muualla ollutkaan. Tytti Ripatti on maalannut sen valkoiseksi ja vaihtanut siihen uudet vetimet. Senkillä on takanaan 50 kilometrin matka Kouvolasta uuteen kotiinsa Haminaan. Samoin...

    Vanha senkki seisoo rivitaloyksiön olohuoneessa kuin ei olisi muualla ollutkaan. Tytti Ripatti on maalannut sen valkoiseksi ja vaihtanut siihen uudet vetimet.

    Senkillä on takanaan 50 kilometrin matka Kouvolasta uuteen kotiinsa Haminaan. Samoin sängyllä, astioilla – ja kassillisella kenkiä.

    Turvakotien vuosiTurvakodeilla ja avopalveluilla oli viime vuonna yhteensä lähes 6500 asiakastaAsiakasmäärä on kasvanut viime vuosinaSitä on nostanut turvakotien määrän kasvu ja julkinen keskusteluMeneillään olevan kyselyn mukaan moni väkivaltaa suhteessa kokeva sinnittelee pitkään ennen kuin hakee itselleen apuaAvunsaannissa ja avun piiriin hakeutumisessa on selviä puutteitaAlle puolet kyselyyn vastanneista on kertonut väkivallasta viranomaisille kuten poliisille tai terveydenhoitajalle

    Lähde: Ensi- ja turvakotien liitto

    – Tämä oli viimeinen muuttokuorma. Osan huonekaluista myin serkuilleni Lahteen ja osan myin kirppiksellä, Tytti Ripatti kertoo.

    Kaikki tavarat eivät mahtuneet uuteen asuntoon, koska siellä asuu myös Tytti Ripatin uusi avomies.

    32-vuotias nainen on jättänyt taakseen kaupungin, josta hänellä on fyysisesti kipeitä muistoja. Ex-mies pahoinpiteli Ripatin monta kertaa ja lopulta raiskasi hänet.

    Viime keväänä Ripatti kertoi Yle Uutisille kovan tarinansa. Hän oli menettänyt luottamuksensa ihmisiin.

    Vuoden lopulla hän sai erään tärkeän puhelun. Jo ennen tuota puhelua oli tapahtunut paljon sellaista, joka sai hänet hymyilemään.

    Rakkaus löytyi töistä

    Kesällä 2018 Tytti Ripatti oli päässyt VR:lle koulutukseen ja sitä kautta töihin. Tuntui, että siivet kantaisivat. Koti oli löytynyt Kouvolan Tornionmäestä.

    – Olin valmis, mutta vietin silti ensimmäisen viikon äidin luona. Piti vähän hakea sieltä vielä vauhtia, jotta laskeutuminen tuntui turvalliselta.

    Samana kesänä Ripatti ihastui työkaveriinsa. Alkukesästä suhde ei edennyt moikkailuja pidemmälle, mutta sitten mies rohkaisi mielensä ja pyysi Ripattia veneilemään Loviisaan.

    Kari Saastamoinen / Yle

    Sinne oli lähdössä myös miehen kavereita. Ripatille se ei ollut mikään läpihuutojuttu.

    – Piti miettiä muutama päivä, koska vieraat ihmiset pelottivat. Olin hyvin varautunut.

    Hän rohkaisi mielensä ja lähti mukaan. Miehen kavereilla oli Loviisassa vene, ja seurue vietti viikonlopun saaristossa.

    – Tajusin, että tässä on kyse jostain isommasta.

    Ripatti joutui pureskelemaan suhteen aloittamista monelta kantilta.

    Kiviä polulla

    Työpaikkaromanssi mietitytti, ja lisäksi takana oli väkivaltainen suhde.

    – En uskaltanut hötkyillä ja luoda pilvilinnoja. Ihastuminen oli tosi jännittävää ja pelottavaa. Piti uskaltaa heittäytyä ja olla avoin ja oma itsensä.

    Pariskunta kertoi suhteestaan työnantajalle ja päätti pitää työt ja suhteen erillään. Ripatti halusi kokeilla, mihin ihastuminen johtaa.

    – Rakastuimme. Onneksi minun ei tarvinnut hirveästi avata menneisyyttäni. Mies oli lukenut tarinani, ja olemme puhuneet siitä.

    Nyt suhde on kestänyt vajaan vuoden. Kivet polulla tuntuvat silti arjessa. Yhteen kiveen Ripatti potkaisi varpaansa viime viikolla, kun uuteen kotiin tuli kolme tuntematonta miestä.

    Yle

    Ovikello soi. Tytti Ripatti tiesi odottaa sitä. Isännöitsijän oli määrä tulla kahden muun miehen kanssa hakemaan vanhan hellan pois ja tuoda uusi tilalle.

    Kun he tulivat, Ripatti ei olisikaan halunnut päästää heitä sisään.

    – Koti on turva. Tuntui kuin nämä vieraat ihmiset olisivat tunkeutuneet sinne. Siinä vaiheessa en voinut enää kontrolloida tilannetta.

    Vanhat muistot palasivat mieleen.

    – Asuessani exäni kanssa Kouvolassa kämpässä ravasi koko ajan minulle tuntematonta porukkaa. Minulla ei ollut minkäänlaista sananvaltaa siihen, ketä meille saa tulla ja mihin kellonaikaan. Se oli hirveää.

    Ongelmani tuntuvat välillä ihan lapsellisilta. Välillä mietin, voiko toinen kyllästyä tähän käytökseen. Tytti Ripatti

    Uusi avomies oli onneksi kotona ja avasi oven. Ripatti pakeni toiseen huoneeseen.

    – Oli päästävä äkkiä pois talosta. Menin syömään aamupalan olohuoneeseen ja puin nopeasti päälleni. Sitten lähdin töihin.

    Se ei ollut ainoa kerta, kun Ripatti ylireagoi arkisiin asioihin.

    Ongelmia kahvinkeitossa

    Eräänä aamuna Ripatti huomasi, että kahvinkeitin piti oudon kovaa ääntä. Kahvi lorisi pannuun ihan eri tavalla kuin pitäisi. Hän ei millään keksinyt, mistä se johtui.

    – Mies tuli tupakalta ja ihmetteli samaa. Sitten hän huomasi, että olin unohtanut laittaa pannuun yhden muoviosan.

    Vanhassa elämässä Ripatti olisi saanut huudot ja ehkä mustelman. Uusi mies nauroi. Nauru oli hyväntahtoista vailla pienintäkään ironiaa.

    – Huomasin, että saan mokata eikä maailma lopu siihen. Minulle ei huudettu eikä minua lyöty. Joskus vieläkin ihmettelen sitä. Voin pyöritellä silmiäni ja sanoa mielipiteeni ilman pelkoa siitä, että minut hakataan. Jos haluan mököttää, saan tehdä sen.

    Hamina on Tytti Ripatin uusi kotikaupunki.Satu Krautsuk / Yle

    Ripatin on ollut vaikea luottaa siihen, että mies pysyy hänen elämässään. Tämä joutui etenkin alussa vakuuttelemaan jatkuvasti, ettei häviä mihinkään.

    – Olen kertonut miehelle, kuinka kanssani kannattaa toimia. Ehkä sen takia hän suhtautuukin kevein mielin häiriöhetkiini.

    Silti Ripatti ei aina kerro miehelleen heti, jos jokin painaa mieltä. Hellatapauksesta hän kertoi vasta viikon kuluttua.

    – Ongelmani tuntuvat välillä ihan lapsellisilta. Eihän normaali ihminen reagoi hellanviemisiin noin. Välillä mietin, voiko toinen kyllästyä tähän käytökseen.

    Näitä asioita Ripatti on pohtinut terapiassa, joka jatkuu yhä. Väkivalta parisuhteessa jättää usein hyvin syvät jäljet, jotka eivät parane ilman pitkäaikaista hoitoa.

    Yhä useampi uhri hakee apua, mutta ei välttämättä sitä saa. Moni myös jää akuutin hoidon jälkeen vaille pitkäaikaista tukea.

    Siksi turvakodit halusivat Tytti Ripatilta neuvoja.

    Iso yleisö pelotti

    Johanna Matikka luki Tytti Ripatin tarinan samana päivänä kuin se julkaistiin. Hän liikuttui siitä, kuinka rehellisesti ja kaunistelematta nuori nainen kertoi kokemastaan.

    – Tytin kokemus oli erittäin raju. Hänen henkensä oli hiuskarvan varassa ja hän pelasti itsensä viime hetkellä. Tunnistin, että meillä on avopalveluissa asiakkaita samassa tilanteessa, perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön asiantuntijana Ensi- ja turvakotien liitossa työskentelevä Matikka kertoo.

    Pohdimme, miten on mahdollista, että lääkärit toimivat näin vielä nykypäivänä. Johanna Matikka

    Liitto pyysi Ripatin puhumaan kokemuksistaan työntekijöilleen. Vaikka väkivaltaisissa suhteissa elävien ihmisten kanssa työskentely on heille tuttua, Ripatin tarina järkytti monia. Etenkin se, että Ripatti ohjattiin lääkäristä särkylääkkeiden kanssa takaisin väkivaltaiseen kotiin.

    – Hän kävi monta kertaa lääkärissä, eikä häntä ohjattu mihinkään avun piiriin. Se herätti tuohtumusta ja vihaa. Pohdimme, miten on mahdollista, että lääkärit toimivat näin vielä nykypäivänä.

    Tämän kuvan Tytti Ripatti julkaisi vuosi sitten Facebookissa. Se on otettu jouluna 2016.Tytti Ripatti

    Kun puhelu tuli, Ripatti tunsi aluksi pelkoa. 50-henkinen yleisö tuntui hirveän isolta.

    – Halusin kuitenkin jakaa oman kokemukseni, koska tiedän että on muita. Halusin myös, että auttajat saavat tietää myös sen toisen puolen. Sen, kun ei saa mistään apua.

    Ensi- ja turvakotien liitto pyrkii nyt vaikuttamaan lääkäreiden ja muun terveydenhuollon tapaan suhtautua parisuhteessa väkivaltaa kokeneisiin. Ripatin kokemuksista liitto sai myös eväitä siihen, miten se voi auttaa väkivallan uhria toipumaan. Se työ voi viedä vuosia.

    – Olemme 40 vuotta yrittäneet saada väkivallan uhrit avun piiriin. Seuraava askel on rakentaa heille kokonaisvaltainen tuki, jonka avulla he voivat elää hyvää elämää, sanoo perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön asiantuntija Johanna Matikka.

    Liitto on myös jakanut Ripatin tarinaa turvakoteihin ympäri maata. Se on käytössä sekä työkaluna että asiakkaiden luettavana. Turvakodeilla ja avopalveluillla oli viime vuonna lähes 6 500 asiakasta.

    – Se voi olla voimaannuttava tarina samaa kokeneille. Väkivaltaisessa suhteessa voidaan sitkutella todella pitkään, koska irrottautuminen on tosi monimutkaista. Tytin tarina antaa toivoa, että niinkin vaikeasta tilanteesta voi selviytyä.

    Moni kohtalotoveri sen onkin lukenut.

    Viestejä tulee yhä

    Tytti Ripatti saa vieläkin viestejä naisilta ja miehiltä, jotka elävät samassa helvetissä kuin hän vielä muutama vuosi sitten. Toiset kertovat, kuinka itse uskalsivat aikoinaan lähteä.

    Viestejä on niin paljon, ettei Ripatti ole ehtinyt edes lukemaan kaikkia.

    – Monet hakevat potkua lähteä suhteesta pois. Haluaisin vastata kaikille ja auttaa heitä, mutta aika ei riitä. On pakko valita.

    Hän kertoo naisesta, joka on kirjoittanut useamman kerran.

    Soturinainen on saanut seurakseen kirsikankukkia. Tatuoinnin on tehnyt Tony Raita.Satu Krautsuk / Yle

    Pari viikkoa sitten nainen kirjoitti tulleensa taas hakatuksi ja lähteneensä väkivaltaisen miehensä luota. Muutaman päivän kuluttua tuli uusi viesti.

    – Viesti oli hyvin lyhyt. Nainen kertoi, että kaikki on hyvin. Ajattelin, että hän on palannut taas kotiin. Se on hirveän surullista. Sellaisesta suhteesta ei vain oteta tavaroita ja lähdetä. Se on pitkä prosessi, ja päätös pitää tehdä itse.

    Kun Tytti Ripatti lähti, hän otti olkavarteensa tatuoinnin soturinaisesta. Nyt se on saanut seurakseen kirsikankukkia. Kuva jatkuu vielä.

    – Ajattelen, että kukat pehmentävät soturinaisen kovuutta. On aina hyvä, että kovan kanssa on myös jotain pehmeää.

    Ripatti lähti, mutta toipuminen on yhä kesken. Jollain tasolla se saattaa jatkua läpi elämän. Ripatti on miettinyt perheen perustamista, mutta sitten hän muistaa vankilassa istuvan ex-miehensä. Tämä vapautuu joskus.

    – Helposti mietin, voiko hän tulla kostamaan. Tästäkin olemme puhuneet mieheni kanssa ja se on auttanut. On turha murehtia etukäteen sellaista, mitä ei välttämättä koskaan tule.

    Kuplan vieressä

    Askelet ylöspäin ovat pieniä, mutta samalla suuria. Julkisilla paikoilla paniikkikohtauksia saanut nainen kävi hiljattain yksin kaupassa ja ostamassa avaimenperän isosta kauppakeskuksesta.

    Viime keväänä Ripatti kuvaili elävänsä kuplassa. Se oli väkivallan pelosta syntynyt turvapaikka, joka pullistui jokaisesta lyönnistä. Sinne Ripatti vetäytyi turvaan omaan maailmaansa.

    Tytti Ripatti työskentelee VR:llä liikenteentarkastajana.Tytti Ripatti

    Vielä yli vuosi suhteen päättymisen jälkeen Ripatti tunsi, kuinka kupla imaisi hänet vaikeissa paikoissa takaisin sisälleen.

    Nyt Ripatti sanoo seisovansa jo kuplan ulkopuolella. Hän pääsee sinne silti halutessaan takaisin. Hellaepisodin jälkeen hän vietti kuplassa viikon.

    – Kun tulee ylireagointi, pakenen kuplaan. Saatan olla siellä tunnin tai viikon. Sinä aikana kukaan ei revi minua sieltä pois eikä hylkää. Pääsen sieltä myös omin voimin pois.

    Tulevaisuus näyttää nyt varsin mukavalta.

    – Pussaamme joka aamu ennen töihin lähtöä. Olen kiitollinen ja onnellinen siitä, että mies seisoo rinnallani. Hän on suuri tuki ja turva.

    Keskustelu on avoinna klo 22 saakka. Muistathan, että asiattomat kommentit poistetaan.

    Lue myös:

    Oma mies hakkasi ja raiskasi 30-vuotiaan Tytti Ripatin – nainen julkaisi kuvat ja kirjoitti presidentille, jotta kukaan ei enää epäröisi lähteä

    Kovasta päänsärystä kärsinyt 35-vuotias kunnanjohtaja sai aivoverenvuodon – lähetettiin ensin päivystyksestä kotiin

    Kovasta päänsärystä kärsinyt 35-vuotias kunnanjohtaja sai aivoverenvuodon – lähetettiin ensin päivystyksestä kotiin


    Miehikkälän kunnanjohtaja Arto Ylönen leikattiin keskiviikkona Helsingissä päänsisäisen verenvuodon vuoksi. Kunnanjohtajan vaimo Milla Ylönen kertoo, että hänen miehensä voi jo paremmin ja että tila on vakaa. He puhuivat puhelimessa jo eilen....

    Miehikkälän kunnanjohtaja Arto Ylönen leikattiin keskiviikkona Helsingissä päänsisäisen verenvuodon vuoksi.

    Kunnanjohtajan vaimo Milla Ylönen kertoo, että hänen miehensä voi jo paremmin ja että tila on vakaa. He puhuivat puhelimessa jo eilen. Ylönen on tällä hetkellä tarkkailtavana neurokirurgisella osastolla Töölön sairaalassa Helsingissä.

    Vaimon mukaan hän oli lähettänyt miehensä Etelä-Karjalan keskussairaalan päivystykseen jo viikko sitten kovien pää- ja niskakipujen vuoksi. Päivystyksestä hänet lähetettiin kuitenkin kotiin lääkkeiden kera.

    Kivut eivät poistuneet ja kunnanjohtaja kiidätettiin ambulanssilla uudestaan päivystykseen keskiviikkona. Tällä kertaa kuvattiin pää ja niskat, ja kuvista paljastui verenvuoto. Ylönen operoitiin Helsingissä nopeasti.

    Miehikkälän kunnanjohtajan sijaisena toimii toistaiseksi varhaiskasvatusjohtaja Outi Silander. Ylönen on 35-vuotias ja hänet valittiin muutaman tuhannen asukkaan kunnan johtoon vuonna 2016.

    Ylösen sairastumisesta kertoi ensimmäisenä Kymen Sanomat.

    Pää kuvataan entistä herkemmin

    Etelä-Karjalan keskussairaalan päivystyksen ylilääkäri Pekka Korvenoja kommentoi yleisellä tasolla, että päänsärky on harvoin yksittäisenä oireena aivoverenvuotoon liittyvä. Aivoverenvuodosta kärsivien potilaiden oireet vaihtelevat paljon. Joillakin oireet voivat olla salakavalia, kun toisten kohdalla puhutaan selkeistä varoitusmerkeistä.

    – Vuodon paikka ja laajuus ovat ratkaisevia oirekuvan kannalta. Lievemmissä tapauksissa potilaalla voi olla disorientaatiota tai poikkeavaa käytöstä, mutta vakavissa tapauksissa puhutaan jo syvästä tajuttomuudesta. Kaikki siltä väliltä on mahdollista, sanoo Korvenoja.

    Ylilääkärin mukaan kynnys pään viipalekuvausten tekemiseen on madaltunut viime vuosina ja kuvausten määrä on voimakkaassa kasvussa. Kuvaus tehdään herkästi esimerkiksi silloin, jos päänsärky alkaa yllättäen ja voimakkaana takaraivon alueella.

    Ihmiset myös hakeutuvat päivystykseen entistä herkemmin.

    Uusinkaan selvitys rantaradasta ei kelpaa kymmeniä vuosia siitä haaveilleelle Kotkalle – aikoo tutkia itään kulkevan radan vaikutukset itse

    Uusinkaan selvitys rantaradasta ei kelpaa kymmeniä vuosia siitä haaveilleelle Kotkalle – aikoo tutkia itään kulkevan radan vaikutukset itse


    Tästä on kyseVäylävirasto on selvittänyt ratavaihtoehtoja pääkaupunkiseudulta Itä-Suomeen.Kotkan kaupunki haluaa lisää tietoa itäisestä rantaradasta.Se kulkisi Porvoosta Loviisan ja Kotkan kautta Luumäelle.Kotkan kaupunki on tyytymätön...

    Tästä on kyseVäylävirasto on selvittänyt ratavaihtoehtoja pääkaupunkiseudulta Itä-Suomeen.Kotkan kaupunki haluaa lisää tietoa itäisestä rantaradasta.Se kulkisi Porvoosta Loviisan ja Kotkan kautta Luumäelle.

    Kotkan kaupunki on tyytymätön Väyläviraston tekemään selvitykseen pääkaupunkiseudulta itään suuntautuvista uusista raidevaihtoehdoista.

    Kaupunki haluaa lisätietoa itäisestä rantaradasta eli Porvoon ja Kotkan kautta Luumäelle kulkevaksi kaavaillun radan vaikutuksesta seudun työllisyyteen, aluetalouteen ja kiinteistömarkkinoihin.

    Väyläviraston selvityksestä nämä tiedot puuttuivat, minkä vuoksi selvitys ei ollut Kotkan kaupungin mielestä täysin tasa-arvoinen. Laajempia taloudellisia vaikutuksia tarkasteltiin ainoastaan Helsinki–Porvoo–Kouvola-ratalinjaukselle eli Itäradalle.

    Kotka aikoo tehdä itäisestä rantaradasta oman, tarkemman selvityksen.

    Kaupunginjohtaja Esa Sirviön mukaan Kotka haluaa täydentää Väyläviraston selvitystä. Saman selvityksen pohjalta liikenne- ja viestintäministeriö julkaisi viime viikolla oman raporttinsa Itäradasta.

    – Rantarata kytkisi kokonaan uuden alueen pääkaupunkiseutuun, Sirviö perustelee.

    Enemmän selvitettyä tietoa itäisen rantaradan alueellisista vaikutuksista kaipaisi myös Kymenlaakson liiton maakuntajohtaja Jaakko Mikkola.

    – Kotka, Hamina ja Loviisa tulisivat uusina kaupunkeina ja alueina radan piiriin. Näiden aluetaloudellista merkityksestä itäiselle rantaradalle ei kukaan ole vielä selvittänyt, Mikkola sanoo.

    Kotkan kaupungille selvityksen on tarjoutunut tekemään Taloustutkimus Oy:n toimitusjohtaja, valtiotieteen tohtori Pasi Holm. Sirviön mukaan selvityksen tekemistä käsitellään kaupunginhallituksessa maanantaina.

    Väyläviraston selvityksen mukaan Porvoon, Loviisan ja Kotkan kautta Luumäelle kulkeva ratalinjaus tulisi maksamaan lähes kolme miljardia euroa.Yle / UutisgrafiikkaLisämiljardi

    Väyläviraston selvityksen mukaan Porvoon ja Kouvolan kautta kulkeva oikorata eli Itärata maksaisi karkean arvion mukaan noin 1,7 miljardia euroa.

    Itäinen rantarata Porvoon ja Kotkan kautta Luumäelle olisi noin 60 kilometriä pidempi. Sen arvioitu hintalappu voisi olla noin 2,8 miljardia.

    – Miljardi sinne tai tänne on iso summa rahaa, mutta pitää miettiä mitä sillä lisämiljardilla saadaan. Lisämiljardilla saadaan esimerkiksi kaksi metropolia, Helsinki ja Pietari kolmen tunnin päähän toisistaan, Sirviö sanoo.

    Rantarata lyhentäisi matka-aikaa Helsingin ja Pietarin välillä nykyisillä nopeuksilla noin vartin. Väyläviraston selvityksessä matka-aika on kuitenkin laskettu siten, että juna ei pysähtyisi Loviisassa tai Kotkassa, ainoastaan Porvoossa.

    Itärataa pitkin matka-aika Helsingistä Pietariin olisi arviolta vain noin yhdeksän minuuttia nykyistä lyhyempi.

    Väylävirasto on tarkastellut kolmea eri ratalinjausta, joiden tavoitteena on nopeuttaa junayhteyksiä pääkaupunkiseudun ja Itä-Suomen välillä. Kymenlaaksossa Kouvola on kannattanut Itärataa ja Kotka taas Itäistä rantarataa.

    – Pitäisi katsoa ilmastotavoitteita ja uusia ympäristöystävällisempiä liikennemuotoja. Pitäisi olla aika selkeä, mihin suuntaan tämä kallistuu, Sirviö sanoo.

    Hänen mukaansa vaikutukset Kotkan suuntaan olisivat merkittävämmät, koska Kouvolaan kulkee jo nykyisinkin rata Lahden kautta.

    Kotkan seutu on tavoitellut itäistä rantarataa jo kymmeniä vuosia.

    Sisäilmaongelmaisen koulun tilalle rakennettiin uusi – kolme vuotta ehti kulua, ja nyt ihmiset oireilevat taas

    Sisäilmaongelmaisen koulun tilalle rakennettiin uusi – kolme vuotta ehti kulua, ja nyt ihmiset oireilevat taas


    Karhuvuoren koulussa Kotkassa tutkitaan mahdollista sisäilmaongelmaa. Oppilaiden koteihin lähetetyn tiedotteen mukaan koulun oppilaat ja henkilökunta ovat kärsineet sisäilmaan liitetyistä oireista. Lisäksi sisäilma on koettu turhan lämpimäksi...

    Karhuvuoren koulussa Kotkassa tutkitaan mahdollista sisäilmaongelmaa. Oppilaiden koteihin lähetetyn tiedotteen mukaan koulun oppilaat ja henkilökunta ovat kärsineet sisäilmaan liitetyistä oireista. Lisäksi sisäilma on koettu turhan lämpimäksi ja paikoin tunkkaiseksi.

    – Oireilevia ei ole ollut suurta määrää. Sen verran kuitenkin, että asiaa päätettiin tutkia tarkemmin, sanoo Karhuvuoren koulun rehtori Marianne Puumalainen.

    Selvitykset sisäilman laadusta on jo aloitettu. Koulun tiloista on otettu näytteitä seitsemästä eri tilasta, joista on tutkittu lattiamateriaalien haihtuvia orgaanisia yhdisteitä. Kaikki näytteet ylittivät Työterveyslaitoksen viitearvot.

    Karhuvuoren koulun omistavan Kotkan Julkiset Kiinteistöt Oy:n ja Kotkan kaupungin mukaan tulosten perusteella ei voida päätellä, mistä pitoisuudet aiheutuvat. Lisätutkimukset alkavat välittömästi ja tulosten pitäisi valmistua toukokuussa.

    – Tutkimme nyt, johtuvatko arvojen kohoamiset lattian rakenteesta vai muovimatosta. Seuraavaksi katsotaan, onko betonin kosteudella jotain vaikutusta maton käyttäytymiseen, sanoo Kotkan Julkiset Kiinteistöt Oy:n tekninen isännöitsijä Mika Jokimies.

    Erikoisen tapauksesta tekee se, että Karhuvuoren koulu rakennettiin vasta kolme vuotta sitten. Rakentajat tekivät kaikkensa, jotta sisäilmaongelmia ei tulisi. Karhuvuoren vanha koulu purettiin juuri pahojen sisäilmaongelmien vuoksi.

    "Äijätouhua"

    Lattioiden betonin kosteudenhallintaan kiinnitettiin erityistä huomiota. Ala- ja välipohjarakenteet kuivatettiin ohjearvoja kuivemmiksi ennen pinnoittamista. Lisäksi rakennusvaiheessa vältettiin muovimattoja ja koulu rakennettiin ns. hupun alla sääsuojassa.

    Myös koneellinen ilmanvaihtojärjestelmä on uusi ja tehokas. Ympäristölaboratorioverkosto Eurofinsin erityisasiantuntija Mikko Saari sanoo, että muovimatto on uusissa rakennuksissa aika tyypillinen ongelma.

    – Joko tasoite, liima ja muovimatto eivät ole yhteensopivia tai kosteutta on ollut pohjassa liikaa, Saari arvioi.

    Käytännössä on havaittu, että kosteudenmittauksessakin voi tapahtua virheitä – vaikka se tehtäisiin kuinka huolellisesti. Tyypillinen virhe on Saaren mukaan mitata väärä kohta.

    – Mittaus voidaan tehdä liian ohuesta paikasta. Paksummissa paikoissa saattaa olla märkiä kohtia. Olisi ehkä syytä antaa kuivumisen jatkua vielä vielä hetki sen jälkeen, kun mittaustulokset on saatu.

    Karhuvuoren uusi koulu otettiin käyttöön vuoden 2016 alussa.Satu Krautsuk / Yle

    Saaren mukaan joskus käy niin, että rakentaminen on hoidettu hienosti paperilla, mutta käytännössä ei.

    – Työmailla touhu on äijäjuttua, halkipoikkipinoon. Siellä on ollut perinteisesti ja on edelleen sitä porukkaa, joka ei jää nysväämään vaan hommat on saatava eteenpäin. Se vaatisi enemmän valvontaa, että kaikki toteutuisi siten kuin paperilla.

    Tunkkainen ilma ei ole automaattinen sisäilmaongelma

    Saari sanoo, ettei niinsanottu sääsuoja ole pomminvarma.

    – Etenkin syksyllä ilma on kosteaa ja vesi voi levitä rakenteisiin suojauksesta huolimatta. Myös betonin kuivuminen hidastuu.

    Saari muistuttaa, ettei raja-arvon ylittävä näyte tarkoita automaattisesti sisäilmaongelmaa.

    – Tunkkainen ilma tai puutteellinen ilmanvaihto eivät ole merkkejä hometalosta. Huonosta ilmastakin voi tulla oireilua, vaikkei kyseessä olisi sisäilmaongelma.

    Esimerkiksi Karhuvuoren koulun lattiamateriaalia on tutkittu ottamalla näyte niinsanotulla bulk-menetelmällä, jossa tutkitaan koko materiaali. Saaren mielestä kannattaisi ennemmin käyttää menetelmää, jossa näyte otetaan pinnasta.

    – Bulk-menetelmällä saadaan aina suurempia päästöjä. Pinnalta ei välttämättä lähde mitään, koska tiivis pinta estää haihtumista. Sisäilman kannalta pinnasta otettava näyte on oikeampi tapa.

    Iso murskain valtasi suljetun paperitehtaan tilat – nyt siitä odotetaan kylän pelastajaa:

    Iso murskain valtasi suljetun paperitehtaan tilat – nyt siitä odotetaan kylän pelastajaa: "Trukit kulkevat, ja iloisia ihmisiä haalareissaan"


    Pressun takaa avautuu korkea käytävä. Sen toisessa päässä ammottaa aukko, jonka pohjalla lepää jykevä, metallinen koneisto. Se on hakemurskain, kutsumanimeltään Murska. Laitos jauhoi ennen jätepuusta polttoainetta Myllykosken paperitehtaan...

    Pressun takaa avautuu korkea käytävä. Sen toisessa päässä ammottaa aukko, jonka pohjalla lepää jykevä, metallinen koneisto.

    Se on hakemurskain, kutsumanimeltään Murska. Laitos jauhoi ennen jätepuusta polttoainetta Myllykosken paperitehtaan voimalaitokselle. Nyt siitä kaavaillaan tehdasalueen uutta sydäntä.

    – En olisi arvannut, kuinka iso merkitys tällä on. Tämä voi olla ihan oleellinen osa tehtaan tulevaisuutta, toteaa tehtaan omistavan Redeve Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jari Lahtinen.

    On kulunut yli seitsemän vuotta siitä, kun Myllykosken paperitehdas suljettiin ja lähes 400 ihmistä jäi ilman töitä.

    Murskalaitoksen hampaat jauhoivat ennen polttoainetta paperitehtaan voimalaitokselle. Juulia Tillaeus / YlePaperikoneet pysähtyivät

    Ensimmäinen paperikone käynnistyi Myllykoskella jo vuonna 1906, kun Björnbergin suku ryhtyi laajentamaan voimalaitos- ja sahatoimintaansa. Pian sukuyhtiö alkoi keskittyä paperin tuotantoon.

    Paperitehdas työllisti parhaimmillaan 1 500 työntekijää, ja sen ympärille kasvoi oma yhdyskuntansa.

    2000-luvulla Björnbergien sukuyhtiö Myllykoski Oyj velkaantui. Yhtiö ei enää kyennyt pyörittämään tehdasta, ja myi sen joulukuussa 2010 UPM:lle. Metsäjätti pyöritti tehdasta vielä vuoden ajan. Sitten se päätettiin sulkea.

    Se oli täystyrmäys kylälle, jonka kaikki toiminta ja kehitys oli rakentunut vuosikymmenien saatossa paperiteollisuuden ympärille.

    Juulia Tillaeus / Yle

    Tehtaan sulkeminen käynnisti ketjureaktion. Ensin katosivat työpaikat, sen jälkeen palvelut ja tapahtumat. Monen paikallisen mukaan Myllykoski pysähtyi ja ihmisten mielialan valtasi apatia. Tehtaan sulkemisen jälkeen Myllykoskea on kuvailtu muun muassa näin: "Kylä on vähän kuin lännenelokuvassa. Tuuli puhaltaa, heinä lentelee ja on tyhjää".

    Viimeinen naula arkkuun lyötiin alkuvuodesta 2015, kun Veikkausliigassa pelannut MyPa ajautui konkurssiin. Sittemmin seura on tehnyt paluun, ja ensi kaudella edustusjoukkue pelaa jalkapallon Ykkösessä.

    UPM etsi ratkaisua tilojen jatkokäytölle vuosia. Sinne on yritetty perustaa muun muassa bioetanolitehdasta. Hanke kuitenkin kaatui rahoitusongelmiin.

    Sitten kiinteistökehitysprojekteihin erikoistunut Redeve Oy osti tehtaan.

    Vuodessa ajatus tehtaan käytöstä on hioutunut, ja pian sen pitäisi olla totta.

    Redeve Oy:n Jari Lahtinen uskoo, että Myllykosken paperitehtaalle saadaan liiketoimintaa jo tänä vuonna.Juulia Tillaeus / YleBiopolttoaineita

    Tehtaan uusi omistaja haluaa luoda alueelle biotalouden keskittymän.

    – Itsellenikin on nyt valjennut, että biotalous on se asia, joka sopisi parhaiten Myllykoskelle eri muodoissaan. Se sopii tänne hyvin, koska täällä on harjoitettu metsäteollisuutta. Alueen infrastruktuuri palvelee tämäntyyppistä toimintaa, sanoo Jari Lahtinen.

    Trukit ja kuorma-autot menevät edestakaisin, ja iloisia ihmisiä kulkee haalareissaan. Jari Lahtinen

    Pääosaa suunnitelmassa näyttelee vanha murskalaitos. Sillä voitaisiin tuottaa haketta, jota voidaan hyödyntää polttoaineena sellaisenaan tai jatkojalostaa esimerkiksi bioetanoliksi.

    – Fossiilisista polttoaineista pyritään eroon, ja kotimaiset vaihtoehdot ovat nousseet voimakkaasti esiin. Niiden käyttö tulee laajenemaan. Tuotantopaikkoja tarvitaan lisää, toteaa Lahtinen.

    Polttoaineeksi jauhettu jätepuu matkasi tehtaan voimalaitoksen kattilaan suoraan kuljetinta pitkin. Murskalaitoksessa on valmiina myös suutin, josta hake voitaisiin ohjata ulos.Juulia Tillaeus / Yle

    Murskalaitos ei tällä hetkellä ole toimintakunnossa. Se pitäisi huoltaa ennen käyttöönottoa.

    Redeve käy parhaillaan neuvotteluja useiden bioalan toimijoiden kanssa. Lahtisen mukaan joukossa on valtakunnallisesti ja kansainvälisesti toimivia pörssi- ja pk-yrityksiä. Tavoitteena olisi saada alueelle useita alan yrityksiä, jotka saisivat toisistaan synergiaa.

    Lahtinen uskoo, että liiketoiminta Myllykoskella käynnistyy vielä tämän vuoden puolella.

    – Kiinnostusta on löytynyt. Uskon vahvasti, että hakemurskain toimii jo tänä vuonna. Uskon että viiden vuoden sisällä toiminta on jo aika laajamittasta. Trukit ja kuorma-autot menevät edestakaisin, ja iloisia ihmisiä kulkee haalareissaan.

    Sähkökaapit odottavat asentamista vanhan paperivaraston lattialla. Juulia Tillaeus / YleEnsimmäinen sopimus syntymässä

    Ensimmäinen vuokrasopimus Myllykosken tehtaan alueista on allekirjoitusta vaille valmis. Se on määrä solmia piha-alueesta kiertotalouden materiaalia varastoivan yrittäjän kanssa.

    – Sopimus on tarkoitus allekirjoittaa viikon, parin sisällä. Se on hyvä alku.

    Toisen kierto- ja biotalouden yrittäjän kanssa neuvotellaan ulkoalueen ja vanhan paperivaraston vuokraamisesta. Lahtinen uskoo sopimuksen syntyvän toukokuun loppuun mennessä.

    Paperitehtaan toimintavuosina alueelle johti rautatie. Sittemmin raiteet on purettu. Nyt Redeve aikoo palauttaa ne entiselleen.

    – Olemme käynnistäneet raiteiden suunnittelun ja luvituksen. Pistoraiteella on suuri merkitys, koska useat yrittäjät haluavat raideyhteyden. Kouvolan seudulla on pula teollisuustonteista, joille on pistoraide. Sellaiset tontit on jo varattu.

    Juulia Tillaeus / Yle

    Omistajan vaihtuessa tehdas oli pitkälti siinä kunnossa, johon se paperintuotannon päätyttyä jäi. Redeve on rakentanut sisäistä sähköverkkoa ja korjannut vesikattoa, mutta sisätiloihin ei ole muutostöitä vielä tehty.

    – Ne muutokset tehdään räätälöidysti tulevien vuokralaisten tarpeiden mukaan. Niitä ei etukäteen voi arvata.

    Selvitys: Rantarata itään maksaisi miljardi euroa enemmän kuin Itärata Porvoon kautta Kouvolaan

    Selvitys: Rantarata itään maksaisi miljardi euroa enemmän kuin Itärata Porvoon kautta Kouvolaan


    Itäisen rantaradan rakentaminen maksaisi arviolta miljardi euroa enemmän kuin Itärata pääkaupunkiseudulta Porvoon kautta Kouvolaan. Asia selviää Väyläviraston tuoreesta selvityksestä. Sama selvitys oli pohjana viime viikolla julkaistulle...

    Itäisen rantaradan rakentaminen maksaisi arviolta miljardi euroa enemmän kuin Itärata pääkaupunkiseudulta Porvoon kautta Kouvolaan.

    Asia selviää Väyläviraston tuoreesta selvityksestä. Sama selvitys oli pohjana viime viikolla julkaistulle liikenne- ja viestintäministeriön Itärata-raportille.

    Väylävirasto on tarkastellut kolmea eri vaihtoehtoa, joiden tavoitteena on nopeuttaa junayhteyksiä pääkaupunkiseudun ja Itä-Suomen välillä.

    Vaihtoehdoista kallein, Itäinen rantarata kulkisi Helsinki-Vantaan lentoasemalta Porvoon ja Kotkan kautta Luumäelle, jossa se liittyisi nykyiseen Lappeenrantaan kulkevaan rataan.

    Kolmas vaihtoehto kulkisi Lahdesta Heinolan kautta Mikkeliin.

    Kaikki kolme ratalinjausta on merkitty nykyisiin maakuntakaavoihin. Väyläviraston selvitys lähtee siitä, että Lentorata olisi jo rakennettu.

    Helsinki – Porvoo – Kouvola

    Uusi Itärata olisi 106 kilometriä pitkä. Se erkaantuisi Lentoradasta Keravan pohjoispuolella Kytömaalla ja liittyisi nykyiseen raiteeseen Kouvolan länsipuolella, Korian seisakkeella.

    Matka Kouvolasta Helsinkiin lyhenisi uuden oikoradan myötä noin 27 kilometrillä nykyisestä. Tällä hetkellä rata pääkaupunkiseudulta Kouvolaan kulkee Lahden kautta.

    Kaikki tarkastelussa olleet rataosat olisivat kaksiraiteisia, sähköistettyjä ja ne varustettaisiin turvalaitteilla.

    Oikoradan uusi neliraiteinen asema tulisi Porvoon Kuninkaanporttiin.

    Karkea arvio radan kustannuksista on 1,7 miljardia euroa.

    Nopeusrajoituksella 220 km/h Helsinki-Kouvola-välin matka-ajat lyhenisivät 13 minuuttia ja Helsinki-Pietari-välin 9 minuuttia nykyisestä. Nopeusrajoituksella 300 km/h vastaavat matka-aikasäästöt olisivat 19 minuuttia ja 15 minuuttia.

    Selvityksessä todetaan, että Itärata parantaa raideliikenteen matka-aikoja laajasti Itä-Suomessa.

    Kaikki kolme vaihtoehtoista rataosuutta suunniteltaisiin siten, että niitä pitkin voisi ajaa 300 kilometrin tuntinopeudella. Matkustajajunien suurin sallittu nopeus Suomessa on 220 kilometriä tunnissa.

    Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä totesi, että Itärata-hanke ei olisi taloudellisesti kannattava. Liikennetaloudellisessa laskelmassa hyödyt 30 vuoden ajalle ovat 13 prosenttia hankkeen kustannuksista eli kustannus-hyötysuhde on 0,13.

    Yle / UutisgrafiikkaHelsinki – Porvoo – Kotka – Luumäki

    Myös ratayhteys Kotkan kautta itään erkanisi Lentoradasta Keravan pohjoispuolella Kytömaalla. Porvoon jäljeen rata jatkaisi Kouvolan sijaan rannikkoa pitkin Kotkaan. Uusi yhteys liittyisi nykyiseen raiteeseen Luumäen länsipuolella.

    Rataosa olisi 170 kilometriä pitkä. Matka Helsingistä Luumäelle lyhenisi noin 25 kilometriä verrattuna nykyiseen Lahden ja Kouvolan kautta kulkevaan rataan.

    Rataosalle on suunniteltu vain yksi uusi asema Porvoon Kuninkaanporttiin. Uudet asemat on Väyläviraston mukaan mahdollista tehdä myös Loviisan ja Kotkan seudulle. Niitä ei kuitenkaan tarkasteltu tässä selvityksessä, eikä näillä paikkakunnilla pysähtymistä otettu huomioon esimerkiksi matka-aikaa arvioitaessa.

    Ratalinjauksen kustannusarvio on Väyläviraston selvityksen mukaan 2,8 miljardia euroa.

    Nopeusrajoituksella 220 km/h Helsinki-Luumäki-välin matka-ajat lyhenisivät 18 minuuttia ja Helsinki-Pietari-välin 15 minuuttia nykyisestä. Nopeusrajoituksella 300 km/h vastaavat matka-aikasäästöt olisivat 31 minuuttia ja 27 minuuttia.

    Selvityksessä matka-aika on laskettu siten, että juna ei pysähtyisi Loviisassa tai Kotkassa, ainoastaan Porvoossa.

    Itäinen rantarata lyhentäisi matka-aikoja Helsingistä Joensuuhun ja Pietariin, mutta ei Kuopion suuntaan.

    Liikennetaloudellisessa laskelmassa itäisen rantaradan hyödyt 30 vuoden ajalle ovat 8 prosenttia hankkeen kustannuksista eli kustannus-hyötysuhde on 0,08.

    Väyläviraston selvityksen mukaan Porvoon, Loviisan ja Kotkan kautta Luumäelle kulkeva ratalinjaus tulisi maksamaan lähes kolme miljardia euroa.Yle / UutisgrafiikkaLahti – Heinola – Mikkeli

    Kolmas vaihtoehto on, että idän yhteyksiä nopeutettaisiin rakentamalla uusi raide Lahdesta Heinolan kautta Mikkeliin.

    Uusi yhteys erkanisi Lahden itäpuolella ja liittyisi nykyiseen raiteeseen Mikkelin eteläpuolella, ennen Otavan liikennepaikkaa. Tämä rataosa olisi 126 kilometriä pitkä. Matka Lahdesta Mikkeliin lyhenisi 29 kilometrillä nykyiseen Kouvolan kautta kulkevaan yhteyteen verrattuna.

    Rataosalle on suunniteltu yksi uusi asema Heinolaan. Kustannusarvio Heinolan kautta kulkevalle rataosuudelle on noin 1,5 miljardia euroa. Väylävirasto huomauttaa, että kaikkien kolmen ratalinjauksen tarkastelu on tehty hyvin karkealla tasolla, minkä vuoksi kustannusarvioita on pidettävä suuntaa-antavina.

    Matka-aika Lahden ja Mikkelin välillä nopeutuisi 42–46 minuuttia, jos juna ajaa 220 kilometrin tuntinopeudella. 300 kilometrin tuntinopeudella matka-aika lyhenisi 50–56 minuuttia.

    Tämä oikorata lyhentäisi matka-aikaa Kuopion suuntaan, mutta ei Joensuuhun tai Pietariin.

    Liikennetaloudellisessa laskelmassa radan hyödyt 30 vuoden ajalle ovat 17 prosenttia hankkeen kustannuksista eli kustannus-hyötysuhde on 0,17.

    Yle / Uutisgrafiikka

    10.4. klo 14.32: Uutista täydennetty tiedoilla hankkeiden liikennetaloudellisista laskelmista eli kustannus-hyötysuhteista.

    Wimme Saari sittenkin esiintymään Sippolan kirkkoon

    Wimme Saari sittenkin esiintymään Sippolan kirkkoon


    Kiistely saamelaismuusikko Wimme Saaren ja jazzmuusikko Tapani Rinteen pääsystä esiintymään Sippolan kirkkoon Kouvolassa on ratkennut. Anjalankosken kirkkoherra Eija Murto pyörsi aikaisemman päätöksensä ja antoi esiintymisluvan. – Saimme...

    Kiistely saamelaismuusikko Wimme Saaren ja jazzmuusikko Tapani Rinteen pääsystä esiintymään Sippolan kirkkoon Kouvolassa on ratkennut.

    Anjalankosken kirkkoherra Eija Murto pyörsi aikaisemman päätöksensä ja antoi esiintymisluvan.

    – Saimme konsertin sisällöstä järjestäjiltä vielä lisätietoa, jota meillä ei aiemmin ollut päätöksen tekemistä varten käytettävissä, Eija Murto kertoo lähettämässään tiedotteessa.

    Päätös syntyi sen jälkeen, kun Murto oli keskustellut asiasta Anjalankosken seurakuntaneuvoston jäsenten kanssa.

    Saaren ja Rinteen esiintyminen on suunnitellusti ensi kesäkuussa osana etnofuturistista taidetapahtumaa.

    Wimme Saari esittää muun muassa virsiä, mutta saameksi laulettuna.

    Lue lisää:

    Lehdet: Kirkkoherra esti saamelaisartistin konsertin Sippolan kirkossa – Wimme Saaren musiikki ei sopusoinnussa kirkon sanoman kanssa

    Saamelaismuusikko Wimme Saari: Koti-ikävä tuntureille helpottaa järven jäällä

    Suomalainen pelifirma listautui pari vuotta sitten Tukholman pörssiin – irtisanoo nyt kolmasosan työntekijöistään

    Suomalainen pelifirma listautui pari vuotta sitten Tukholman pörssiin – irtisanoo nyt kolmasosan työntekijöistään


    Kotkalainen peliyhtiö Nitro Games irtisanoo 21 työntekijää. Yhtiön helmikuussa alkaneet yt-neuvottelut päättyivät maanantaina. Alun perin vähennystarve oli korkeintaan 30 työntekijää. Osa työntekijöistä on lähtenyt vapaaehtoisesti...

    Kotkalainen peliyhtiö Nitro Games irtisanoo 21 työntekijää. Yhtiön helmikuussa alkaneet yt-neuvottelut päättyivät maanantaina. Alun perin vähennystarve oli korkeintaan 30 työntekijää. Osa työntekijöistä on lähtenyt vapaaehtoisesti yt-neuvottelujen aikana.

    Nitro Games on kasvanut voimakkaasti viime vuosina, ja suuren projektin päättyminen viime vuoden lopussa tarkoitti henkilöstökustannusten leikkaamista. Yhtiöön jää 35 työntekijää.

    Toimitusjohtaja Jussi Tähtisen mukaan yhtiö keskittyy tänä vuonna Heroes of Warland -mobiilipelin kehittämiseen. Nitro Gamesin pelejä on esimerkiksi älypuhelimilla ja tableteilla pelattava taistelu- ja fantasiapeli Medals of War.

    Nitro Gamesin osake on listattu Tukholman pörssin First North -listalla. Yhtiö listautui vuonna 2017. Pörssiin listautuneita pelifirmoja on vasta muutama.

    Moni äänesti vahingossa väärää ehdokasta viime vaaleissa – näin vältät 5 mokaa äänestyskopissa

    Moni äänesti vahingossa väärää ehdokasta viime vaaleissa – näin vältät 5 mokaa äänestyskopissa


    Kotkassa koettiin sunnuntaina poikkeuksellinen tilanne, kun äänestäjä jouduttiin käännyttämään pois Karhuvuoren ennakkoäänestyspaikalta humalatilan vuoksi. – Vartijan näkemys tilanteesta oli, että äänestäjä oli liian kovassa humalassa,...

    Kotkassa koettiin sunnuntaina poikkeuksellinen tilanne, kun äänestäjä jouduttiin käännyttämään pois Karhuvuoren ennakkoäänestyspaikalta humalatilan vuoksi.

    – Vartijan näkemys tilanteesta oli, että äänestäjä oli liian kovassa humalassa, kertoo Kotkan kaupungin keskusvaalilautakunnan sihteeri Birgit Lempinen.

    Karhuvuoren ennakkoäänestys järjestetään nyt toista kertaa paikassa, jonka lähistöllä liikkuu paljon päihdeongelmaisia. Siksi paikalle haluttiin myös pysyvä vartiointi. Vartijat eivät ole kovin yleinen näky äänestyspaikoilla.

    – En ole kuullutkaan, että olisi jo ennakkoon tiedossa joku rähinäpaikka ja valmistauduttu siihen. Apua saadaan aina paikalle, jos sitä tarvitaan, toteaa sihteeri Juha Ruuth Kaakkois-Suomen vaalipiirilautakunnasta.

    Kokosimme alle ohjeita, joiden avulla varmistat että eduskuntavaaleissa antamasi ääni lasketaan – ja että se menee varmasti haluamallesi ehdokkaalle.

    1. Äänestä selvinpäin, älä riehu

    Neuvotteleva virkamies Heini Huotarinen oikeusministeriöstä sanoo, että humalatila ei kategorisesti estä äänestämistä. Vaalivirkailija voi kuitenkin kieltää äänestämisen humalatilan takia.

    – Äänestäminen on oikeudellisesti ihan merkityksellinen toimi. Siksi vaalivirkailijan täytyy varmistua, että äänestäjä ymmärtää mistä on kyse, Huotarinen toteaa.

    Harkinta on tapauskohtaista ja kuuluu Huotarisen mukaan virkailijalle, ei vartijalle.

    – Vaalivirkailijan pitää tehdä päätös ja hänen tulee itse todeta tilanne. Vartijan asiantuntemukseen ei tässä voi luottaa. Vartijat eivät toimi tilanteessa virkavastuulla.

    Suurimmat kysymykset ovat, kykeneekö henkilö äänestämään ja ymmärtääkö hän, mitä on tekemässä.

    – Pidän mahdollisena, että joissakin tapauksissa humalatila on niin vahva ettei äänestäminen onnistu. Myös häiriköinti voi johtaa siihen, ettei äänestäjää päästetä koppiin, oli humalassa tai ei.

    Äänestyspaikoilla on virkailija, joka auttaa äänestämisessä esimerkiksi vanhuksia, vammaisia ja niitä, jotka eivät pysty kirjoittamaan sairautensa vuoksi.

    2. Muista äänestää oman vaalipiirisi ehdokasta

    Yleinen virhe etenkin eduskuntavaalien ennakkoäänestyksessä on Huotarisen mukaan se, ettei äänestäjä hoksaa mihin vaalipiiriin kuuluu. Tätä tapahtuu varsinkin pääkaupunkiseudulla, koska Helsinki on eri vaalipiirissä kuin Espoo ja Vantaa.

    – Aiemmissa vaaleissa on äänestetty aika paljon ennakkoon yli vaalipiirirajojen. Kopissa ovat esillä kyseisen vaalipiirin ehdokaslistat, joten pitää hoksata katsoa muualta se oman vaalipiirin ehdokkaan numero. Vaarana, että ääni menee väärälle ehdokkaalle.

    Äänet lasketaan sen mukaan, mikä äänestäjän kotikunta on.

    – Meille tulee jonkin verran kysymyksiä, että miten tämä nyt menikään. Lisäksi on ollut tilanteita, joissa joku on äänestänyt ehdokasta joka ei olekaan saanut yhtään ääntä. Sitten on käynyt ilmi, ettei äänestäjä olekaan äänestänyt henkilöä jota on luullut äänestäneensä.

    Vaalipäivänä äänestäminen ei onnistu muualla kuin oman vaalipiirin äänestyspaikoissa. Jos siis olet vaalipäivänä reissussa, sinulla on jo kiire äänestämään. Ennakkoäänestys päättyy tiistaina 9.4.

    Satu Krautsuk / Yle3. Piirrä numerot oikein

    Yleisin virhe äänestyskopissa on perinteisesti ollut niin suttuinen numero, ettei siitä saa selvää. Ääntenlaskijoille tuottavat vaikeuksia etenkin huolimattomasti piirretyt ykkönen ja seiska.

    – Ykkönen pitäisi piirtää ilman väkästä, ja seiskaan taas pitäisi laittaa väliviiva. Myös muiden numeroiden kanssa kannattaa olla huolellinen. Kutonen, ysi, kolmonen ja nolla voivat huolimattomasti piirrettyinä olla vaikeita tulkita, Huotarinen muistuttaa.

    Numeron kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä liian vaikeasti tulkittava numero hylätään. Tulkinnanvaraisen numeron tutkii ainakin kolme silmäparia.

    4. Älä piirrä lipukkeeseen sydämiä tai muuta ylimääräistä

    Aku Ankka on yleisin äänestyslipukkeeseen ilmestyvä hahmo, joka ei ole vaaleissa ehdolla. Lipukkeista löytyy myös muunlaisia taideteoksia kuten sydämiä, kukkia ja aurinkoja. Siihen ei kuitenkaan kannata piirtää mitään ylimääräistä.

    Ei edes pientä sydäntä lipukkeen kulmaan.

    – Riski äänen hylkäämisestä on silloin vahva. Vaalipiirilautakunta joutuu ratkaisemaan, että onko merkintä asiaton, Huotarinen sanoo.

    5. Varaudu todistamaan henkilöllisyytesi

    Postissa kotiin tullutta äänestyskorttia et välttämättä tarvitse, mutta henkilöllisyys on pystyttävä todistamaan. Siihen kelpaa esimerkiksi henkilökortti, ajokortti tai passi.

    Poliisilta voi saada myös maksuttoman henkilökortin äänestämistä varten. Tapoja on muitakin.

    – Se riittää, jos vaalivirkailija tuntee äänestäjän.

    Myös kaverin siivellä saattaa päästä äänestämään. Silloin riittää, että kaveri pystyy todistamaan oman henkilöllisyytensä ja vahvistamaan, kuka olet.

    – Tämä on vaalivirkailijan harkinnassa. Jos selvitys luotettava, niin näitä on voitu hyväksyä. Tavoite on, että mahdollisimman moni pääsee käyttämään äänioikeuttaan.

    Lentokoneet vailla kumppania – Ilmailumuseo etsii yhä uutta tukikohtaa

    Lentokoneet vailla kumppania – Ilmailumuseo etsii yhä uutta tukikohtaa


    Suomen Ilmailumuseon tilat ovat olleet jo pitkään museotoiminnalle sopimattomat. Museosäätiön omistamat hallit ovat kylmiä, eivätkä täytä nykypäivän museon vaatimuksia. Lisäksi Helsinki-Vantaan-lentokentän kupeeseen nousseessa...

    Suomen Ilmailumuseon tilat ovat olleet jo pitkään museotoiminnalle sopimattomat. Museosäätiön omistamat hallit ovat kylmiä, eivätkä täytä nykypäivän museon vaatimuksia.

    Lisäksi Helsinki-Vantaan-lentokentän kupeeseen nousseessa Aviapoliksessa oleva tontti on muuttunut liian arvokkaaksi. Kehittyvällä alueella sijaitsevaa tonttia silmäilee varmasti rakentaja jos toinenkin.

    Vielä syksyllä 2018 Ilmailumuseo asennoitui lähtöpasseihin vuonna 2022.

    – Nyt olemme neuvottelemassa muutaman vuoden jatkoaikaa tontin vuokrasopimukseen, kertoo museon johtaja Pia Illikainen.

    – Vielä syksyllä oli vireillä suunnitelma muuttaa Finnairilta vapautuvaan rahtiterminaaliin aivan lentoaseman kupeeseen. Sijainti siinä olisi mitä parhain, sillä lentokenttä tuo paikalle matkustajavirtaa ja tilasta olisi suora yhteys asematasoalueelle.

    Tämä niin kutsuttu Cargo-hanke siintää edelleen haaveissa. Tällä hetkellä suunnitelma on jäissä, sillä Ilmailumuseo ei kyennyt hankkimaan sen toteuttamiseen tarvittavaa kahta miljoonaa euroa suunnitellussa ajassa.

    Nyt museo on käynnistänyt avoimen Kumppanihaku-kampanjan, jonka avulla se kosii uusia yhteistyökumppaneita niin kaupalliselta kuin julkiseltakin sektorilta.

    Yleisö vaatii elämyksiä ja lattekahvia

    Suuret ja näyttävät museot ja julkiset kirjastot vetävät puoleensa matkailijoita ja paikallisia kävijöitä. Varteenotettava museo on huomattava lisärvo mille tahansa paikkakunnalle.

    Nykypäivän museoasiakkaat ovat tottuneet hyvään. Kun on vaellettu avarissa ja käytännöllisissä näyttelytiloissa, levähdetään kahvilassa ja ostetaan tuliaiset museokaupasta.

    Ilmailumuseota verrataan helposti vaikkapa Tallinnan Merimuseoon, jossa monet suomalaiset ovat käyneet.

    Tallinnan merimuseo vanhassa lentosatamassa on Viron suosituin museo.Jussi Mankkinen / Yle

    Museoliiton pääsihteerin Kimmo Levän mielestä yhteistyö on tässäkin voimaa. Sikäli Ilmailumuseo on kumppanuushaullaan oikealla tiellä.

    Yhteistyökumppani voi löytyä myös museoalalta.

    – Tästä on hyviä esimerkkejä. Tampereella Museokeskus Vapriikissa ja Espoossa WG-keskuksessa jaetaan yhteisiä kokoelma- ja näyttelytiloja, jopa henkilökuntaa, vaikka museot ovatkin erillisiä organisaatioita. Suunta museoalalla on ollut kohti suurempia toimintayksiköitä, Levä sanoo.

    Museo voi nostaa kunnan tai kaupungin imagoa

    Ilmailumuseo kalastaa kumppania kaupallisten yrittäjien ja sijoittajien parista, mutta myös isolla haravalla Suomen kaupungeista ja kunnista. Mihin museo sitten sijoittuukaan, sillä pitää Illikaisen mielestä olla vahva kaupungin tai kunnan tuki.

    – Nyt en puhu puhtaasti euroista, vaan sijoituspaikkakunnan pitää nähdä museon potentiaali. Siellä tulee olla tarve museolle, Illikainen määrittelee.

    Suomen Ilmailumuseon näyttelyhalli 2.Suomen Ilmailumuseo

    Vantaan imagoon Ilmailumuseon luulisi istuvan. Vantaa on Suomen lentokenttäkaupunki ja museonjohtaja Illikainen uskoo, että Ilmailumuseolla voisi olla paljon tarjottavaa kaupungin brändin rakentamiseen. Museolla on kaupungin kanssa yhteinen historiakin vuodesta 1972 lähtien.

    Vantaa on asialle periaatteessa myönteinen, mutta rahaa museon avaamiseen uusiin tiloihin ei ole tähän mennessä löytynyt.

    Lentokentän läheisyys olisi plussaa

    Mitään aivan pikkumökkiä Ilmailumuseo ei voi tiloinaan hyödyntää. Uudisrakennuskin tulisi ällistyttävän kalliiksi. Museokeskus, jossa sijatsisi näyttelytilan lisäksi toimisto- ja yleisötiloja vaatii kuudesta kymmeneentuhatta neliötä. Lisäksi museolla on huollettavana ja säilytyksessä merkittävä ilmailualan kokoelma, joka kaipaa paitsi säilytystä myös huoltoa.

    Kokoelmakeskus tarvitsisi tilaa kolmisentuhatta neliötä. Sille riittäisi syrjäisempikin sijainti. On ainoastaan yksi toivomus. Kokoelmarakennuksen vieressä tai läheisyydessä olisi hyvä olla toimiva lentokenttä tai lentopaikka.

    – Meillä on tulevaisuuden haaveena lentävät perinneilma-alukset. Niiden lennätykset ja yleisötapahtumat mahdollistuisivat, jos lentopaikka löytyisi, Illikainen sanoo.

    Kangasverhoiltu kaksitaso Caudron C.60 (CA-84) 1920-luvulta. Kone on ollut käytössä Suomen ilmavoimilla.Suomen Ilmailumuseo

    Jo viime syksynä museoon oli yhteydessä pieni Pyhtää Kotkan länsipuolella. Pyhtää kaavailee kuntaan lentokenttää ja sen kylkeen sopisi mainiosti myös Ilmailualan museo.

    Kuntalaiset eivät ole kenttähankkeesta kovinkaan yksimielisiä. Valitukset ovat viivästyttäneet lentokenttätöiden etenemistä. Kunnanjohtaja Jouni Eho vakuuttaa tuoreessa blogi-kirjoituksessaan, että lentokentän rakentaminen etenee valituksista huolimatta. Valmista ei ehkä ole kuitenkaan vielä huomenna.

    Voiko museo tarina loppua?

    Museonjohtaja Pia Illikainen kertoo museon työntekijöiden tottuneen epävarmuuteen. Kumppanihakuun suhtaudutaan toiveikkaasti, eikä Illikainen tosissaan pelkää museon jäävän kokonaan vaille tukea ja tiloja.

    – Onhan tässä sentään kyse Suomen ja yhden tärkeän toimialan kulttuuriperinnöstä. Museossa on katettuna sotilas-, siviili- ja harrasteilmailu. Tuntuisi aivan absurdilta, että tällainen kokonaisuus ajettaisiin alas.

    Suomen Ilmailumuseo

    Museoliiton Kimmo Levä sanoo, ettei tämän mittaluokan ennakkotapausta ole olemassa Suomessa, mutta jopa valtakunnallisen erikoismuseon alasajo on periaatteessa mahdollinen.

    – Museon kokoelma koostuu pienemmistä kokoelmista ja yksittäisistä esineistä, joiden lahjoittajiin tai alkuperäisiin omistajiin otettaisiin yhteyttä ja tarjottaisiin koneita takaisin heille. Varmaan koneita ja muuta aineistoa voisi tarjota myös suomalaisille ja ulkomaisille museoille tai yksittäisille ostajille. Kokoelma ja sen sisältämä tarina tuhoutuisi näissäkin tapauksissa.

    Levä toivoo, että ilmailuala havahtuisi viimeistään nyt tilanteeseen.

    – Nyt olisi hyvä, että ilmailutoimiala kävisi keskenään vahvaa arvokeskustelua. Tässä on kyse heidän toimialansa historian ja perinnön tallentamisesta. Luulisi, että kiinnostusta löytyy sen verran, että heidän historiansa voidaan pelastaa ja saada museo nousuun, Levä patistelee.

    Suomen Ilmailumuseo jää nyt etsimään kumppaneita. Ensitreffit ovat museon tiloissa Vantaalla 24. huhtikuuta.

    23-vuotias kyllästyi pahaan kahviin ja perusti kotiinsa laboratorion, jossa uuttaa kahvinsa käsin – näillä vinkeillä sinäkin onnistut

    23-vuotias kyllästyi pahaan kahviin ja perusti kotiinsa laboratorion, jossa uuttaa kahvinsa käsin – näillä vinkeillä sinäkin onnistut


    Cappuccinon pinnalla uiskentelee joutsen. 23-vuotias Linus Tuomenvirta on taiteillut sen maitovaahtoon pitkällä, kynäntapaisella instrumentilla. Hän laskee suuren kahvikupin pöytään ja nauttii taiteestaan pienen hetken. Kohta joku tuhoaa joutsenen...

    Cappuccinon pinnalla uiskentelee joutsen. 23-vuotias Linus Tuomenvirta on taiteillut sen maitovaahtoon pitkällä, kynäntapaisella instrumentilla. Hän laskee suuren kahvikupin pöytään ja nauttii taiteestaan pienen hetken.

    Kohta joku tuhoaa joutsenen hörppäämällä kupista tai viskaamalla lusikan päälle.

    – Joutsen on bravuurini. Tykkään piirtää myös kissoja. Tämä on katoavaa taidetta, mutta se on pointti. Olen toki valokuvannut parhaat teokset, Tuomenvirta sanoo.

    Nuori mies on treenannut kuvioiden piirtämistä juomien pintaan kolme vuotta. Ensimmäiset työt muistuttivat lähinnä perunaa, mutta nyt Tuonenvirran tavoitteena on oppia piirtämään kaksipäinen joutsen.

    Kuvioitavaksi kelpaa mikä tahansa espressopohjainen kahvi, johon tulee maitoa.

    – Harjoittelen kuviointia hiljaisina hetkinä töissä. Kotona en sitä tee, koska espressokoneeni ei ole niin laadukas.

    Se sijaan Tuomenvirralla on kotonaan pieni laboratorio, jossa on jo kymmenkunta laitetta kahvinvalmistusta varten.

    Noora Lehtinen

    Tampereella asuva Tuomenvirta työskentelee Espresso Housessa master baristana, mutta kahvi on hänelle myös harrastus. Ennen hän joi markettikahvia, mutta nykyään hän ei enää tarvitse kahvinkeitintä. Hän uuttaa kahvinsa käsin.

    – Ymmärsin, että kahvi voi olla oikeasti hyvää. Vähän kuin olisi juonut aiemmin pelkkää El Tiempo blancoa ja joku tarjoaisikin yhtäkkiä saksalaista Rieslingiä.

    Uuttamiseen käytetään erilaisia manuaalisia menetelmiä, joissa poistetaan mekaaniset koneet välistä. Silloin vesi ei mene putkien kautta vaan se kaadetaan omin käsin kannusta. Uuttoon voi käyttää esimerkiksi tiimalasia muistuttavaa Chemex-lasikulhoa, mutta siihen soveltuu myös pressopannu tai mutteripannu.

    Tuomenvirralla on nämä kaikki ja lisäksi vielä pari muuta.

    – Etsin aktiivisesti uusia kahveja yleensä pienpaahtimoilta. Haluan löytää juuri oikean tavan, jolla kahvista saadaan irti paras maku. Mutteripannulle jauhettu kahvi ei maistu hyvältä Chemexillä valmistettuna.

    Papuja popcorn-koneessa

    Miehellä on kotonaan myös kaksi kahvimyllyä. Pavut hän jauhaa erikseen jokaista kahvinkeittoa varten, koska jauhettu kahvi menettää arominsa nopeasti.

    – Jauhetun kahvin oikea karkeus on todella tärkeä osa onnistunutta kahvikupillista.

    Hurjimmat kahvihifistelijät paahtavat jopa kahvipapunsa kotona. Kahvinkeitosta tulee silloin useita päiviä kestävä prosessi, sillä vastapaahdettujen papujen pitäisi antaa levätä kolme päivää. Tuomenvirta ei ole vielä kokeillut paahtamista, mutta suunnitelmissa se on.

    – Se kiinnostaa kyllä. Jotkut tekevät sen popcorn-koneella, toiset uunissa. Uuni on halvin vaihtoehto.

    Laboratoriotaan hän aikoo joka tapauksessa laajentaa.

    Kuviointiin sopii mikä tahansa espressopohjainen kahvi, johon tulee maitoa.Linus TuomenvirtaKahvia kakkaavat kissat

    Perinteisen suomalaisen kahvikulttuurin kaava on helppo oppia: suodatin- ja pannukahvi. Kun sotien jälkeen sai oikeaa kahvia, suomalaiset olivat tyytyväisiä vuosikymmenien ajan.

    30 vuotta sitten kauppojen kahvivalikoimat alkoivat monipuolistua ja suomalaiset kiinnostuivat hiljalleen erikoiskahveista.

    – Matkustaminen on muuttunut. Vielä 1990-luvulla otettiin omat kahvit ja suodattimet mukaan Välimerelle. En usko, että se on enää kovin yleinen ilmiö. Olemme paljon avoimempia uusille tavoille syödä, juoda ja matkustaa, sanoo kahvitutkija Tuija Saarinen-Härkönen.

    Viime vuosina kahvi-innostus on kiihtynyt entisestään. Kapselikeittimet ja kahvimyllyt ovat yleistyneet kodeissa. Netistä voi tilata millaista kahvia tahansa.

    – Suomeen on myös muuttanut paljon ihmisiä, jotka ovat tuoneet tänne omaa kahvikulttuuriaan. Sivettikissan kahvia en ole vielä Suomesta löytänyt, mutta melkein kaikkea muuta täällä jo on, Saarinen-Härkönen toteaa.

    Maailman kalleinta kahvia

    Sivettikissan kahvi on tehty pavuista, jotka ovat kulkeneet kissan suoliston läpi. Eläin syö kahvimarjan ja sen elimistö tuhoaa sen. Marjan siemen jää vatsaan fermentoitumaan. Väitetään, että siihen imeytyy kissan suolistossa tiettyjä makuja.

    Kun kissa kakkaa pavun ulos, papu pestään ja sen annetaan kuivua noin viikko. Sitten siitä tehdään kahvia.

    Maailmalta löytyy myös apinan pureskelemia ja sylkemiä sekä elefantin läpi kulkeneita kahvipapuja. Näitä pidetään maailman kalleimpina kahveina.

    Linus Tuomenvirta ei ole vielä niitä maistanut. Hänen mielestään on eettisesti arveluttavaa juoda esimerkiksi sivettikissan kahvia, koska suurta osaa sivettikissoista pidetään huonoissa oloissa.

    – Se riippuu maasta ja kasvattajasta. Pitäisi olla varmaa, että kahvi on tuotettu eläinten hyvinvointia ajatellen eikä häkkikasvatettujen sivettikissojen kautta.

    Linus Tuomenvirta työskentelee master baristana Espresso Housessa.Aleksi Taponen / Yle

    Erikoiskahvien suosiota ovat lisänneet maailmalta Suomeen rantautuneet kahvilaketjut kuten Starbucks ja Espresso House. Niillä on perusvalikoiman lisäksi omat kahvinsa eri sesongeille. Tuomenvirran kollega, barista coach Ella Ala-Poikela Espresso Housesta kertoo, että kylmäuutetun kahvin suosio kasvaa kesää kohti.

    – Se oli hitti jo viime vuonna. Myös Caramel frapino on kesällä suosittu nuorten juoma. Se on kahvipirtelö, johon tulee kermavaahto päälle, Ala-Poikela toteaa.

    Oman lisänsä uuteen kahvikulttuuriin tuovat Linus Tuomenvirran kaltaiset harrastajat, jotka haluavat valmistaa kahvikupposensa alusta loppuun omin käsin. Kahvitutkija Tuija Saarinen-Härkönen uskoo, että ilmiö on vastareaktio nopeatempoiselle arjelle.

    – Sen vastapainoksi halutaan hidasta elämää ja konkreettisia elämyksiä, jotka palauttavat elämän perusasioihin. Tähän liittyy myös nuorten naisten kutomisharrastus ja kotoilu, Saarinen-Härkönen sanoo.

    Taustalla myös ilmastohuoli

    Ruokatutkija, Helsingin yliopiston kansantieteen dosentti Maarit Knuuttila pitää kahvi-innostusta osin maailmalta tulleena muoti-ilmiönä ja toisaalta harrastuksena.

    – Tilanne on vähän sama kuin vaikkapa riisillä aiemmin. Suomessa oli ennen pelkkää puuroriisiä tai yhtä lajia Uncle Ben’siä. Sitten riisien maailma avautui ja kauppoihin tuli jasminit, basmatit ja mitä niitä onkaan, Knuuttila toteaa.

    Kun tarjontaa tulee lisää, harrastaja haluaa mennä raaka-aineeseen syvemmälle.

    – Jos alat harrastaa vaikkapa balsamico-kastikkeita, haluat tietää niistä koko ajan lisää. Siten pääset syvälle siihen maailmaan ja huomaat, miten paljon erilaisia vivahteita siellä on.

    Knuuttila uskoo, että taustalla vaikuttavat myös eettiset seikat kuten ilmastohuoli ja kestävän kehityksen idea. Sama on havaittavissa esimerkiksi kaupunkilaisten viljelyinnostuksessa. Monet kasvattavat omat ruokansa parvekkeilla tai hankkivat kaupunkiympäristöstä pienen viljelypalstan.

    – Itse tekemällä jää pois monta välikättä, kuten kuljetus tai säilytystilat. Lisäksi tiedät ruuan tarinan ja taustan. Monet haluavat myös säästää rahaa ja arvostavat hyvää makua.

    Linus Tuomenvirta sanoo, että arvostetuimmissa kahveissa kohtaavat maku ja eettisyys.

    – Se, että paahtimot hankkivat kahvin suoraan kahvin kasvattajalta ilman välikäsiä, on hyvä esimerkki eettisestä kahvista.

    Linus Tuomenvirta treenaa parhaillaan kaksipäisen joutsenen piirtämistä.Linus TuomenvirtaÄlä kaada vettä kahvipannusta

    Maun kannalta Tuomenvirran tärkein teesi on ilmatiivis säilytys.

    – Mitä kauemmin kahvi on kontaktissa hapen kanssa, sitä nopeammin aromi katoaa. Kahvia ei pitäisi myöskään pitäisi koskaan siirtää pois pussista, koska silloin se päätyy kosketuksiin hapen kanssa, Tuomenvirta toteaa.

    Jääkaappi tai lieden lähistö ovat huonoja säilytyspaikkoja.

    – Jääkaapissa kahviin alkaa tulla kosteutta, mikä ei ole kahville hyväksi. Lieden yläpuolella. ei pitäisi säilyttää mausteita eikä kahvia. Sieltä tulee lämpöä, joka ei ole säilyvyyden kannalta hyvä asia.

    Yleinen kahvinkeitossa tapahtuva virhe on, että vesi kaadetaan kahvinkeittimen vesisäiliöön pannulla.

    – Kahvi sisältää rasvoja, jotka jäävät sinne pannuun. Kun vesi kaadetaan pannun kautta, rasvat päätyvät myös sinne koneistoon. Se alkaa vaikuttaa myös kahvin makuun.

    Tuomenvirta on kaikista kokeiluistaan huolimatta vaaleapaahtoisen etiopialaisen kahvin ystävä. Vaikka maku on tärkein, kahvinautintoa lisäävät tutut rutiinit. Hän juo kahvinsa mieluiten Iittalan ruskeasta, laakeasta kupista.

    – Olen saanut sen jo teininä. Parasta on aamukahvi. Se kuvastaa hetkeä, jolloin ei tarvitse tehdä muuta. On vain aamun hiljaisuus ja rauha.

    Kaakon Viestinnän myynnin taustalla kasvun pysähtyminen:

    Kaakon Viestinnän myynnin taustalla kasvun pysähtyminen: "Olisi voitu jatkaa tietty aika, mutta ei ratkaista pitkän ajan ongelmaa"


    Yle uutisoi Keskisuomalaisen ostavan Kaakon Viestinnän Länsi-Savo-konsernilta. Keskisuomalaiselle siirtyy kaupassa kuusi Kaakkois-Suomessa ilmestyvää sanomalehteä. Länsi-Savon hallituksen puheenjohtaja Jukka Tikan mielestä päivä on...

    Yle uutisoi Keskisuomalaisen ostavan Kaakon Viestinnän Länsi-Savo-konsernilta. Keskisuomalaiselle siirtyy kaupassa kuusi Kaakkois-Suomessa ilmestyvää sanomalehteä.

    Länsi-Savon hallituksen puheenjohtaja Jukka Tikan mielestä päivä on historiallinen. Tikan suku omistaa enemmistön yrityksestä ja luopuu nyt lehtibisneksestä.

    – Tähän liittyy haikeutta, ihmisiä, työtovereita... Toisaalta lehtiyritys on liikeyritys: se ei voi toimia, ellei se ole taloudellisesti terveellä pohjalla. Katseet on luotava eteenpäin.

    Tikan mukaan ajatus myymisestä kehittyi kahden vuoden aikana. Hänen mielestään alalla pärjätäkseen toimintaa täytyy jatkuvasti kehittää, ja siihen tarvitaan resursseja. Länsi-Savo oli yrittänyt pärjätä kilpailussa ostamalla muita lehtiä, mutta lopulta kasvu pysähtyi.

    – Todettiin, ettei tämä kasvu riitä, mutta ei ollut luontevia kasvukohteita.

    Tikka kertoo yhdeksi alan ahdingon syyksi sen, että mainosrahat valuvat monikansallisten yhtiöiden tileille.

    Toinen suuri ongelma on Tikan mielestä osittain lehtialan omaa syytä.

    – Pitää katsoa peiliin. Sanomalehdet jakoivat ilmaista sisältöä sivuillaan ja totuttivat ihmiset siihen, että tietoa saa ilmaiseksi. Ei ole helppoa mennä terveempään suuntaan.

    Yritys osasi ennakoida media-alan murroksen tapahtuvan, mutta silti alan vaikeudet olivat suuremmat kuin mihin oltiin varauduttu.

    Vaikka yrityksen toiminta ei ollut tappiollista, päätettiin se kuitenkin lopulta myydä.

    – Olisi voitu jatkaa tietty aika, mutta ei ratkaista pitkän ajan ongelmaa. Mieluummin toimitaan etukenossa eikä vasta sitten, kun on hätä ja pakko toimia.

    Tikka uskoo, että Kaakon Viestintä menee myynnissä hyviin käsiin. Häntä ei pelota sanomalehtien tulevaisuus.

    – Painetut lehdet eivät häviä, vaikka levikit putoavat. Haaste on kehittää niitä niin, että ihmisiä kiinnostaa. Tarvitaan resursseja digiloikkaan. Alalla on Suomessa kuitenkin vahvat perinteet, ja suomalaiset ovat lukevaista kansaa.

    Läjä isoja lehtiä yksiin käsiin: Keskisuomalaisen haltuun 6 sanomalehteä Kaakkois-Suomesta –

    Läjä isoja lehtiä yksiin käsiin: Keskisuomalaisen haltuun 6 sanomalehteä Kaakkois-Suomesta – "Väistämätöntä, kun yritetään pysyä hengissä"


    Keskisuomalainen ostaa Kaakon Viestinnän Länsi-Savo-konsernilta. Keskisuomalaiselle siirtyy kuusi Kaakkois-Suomessa ilmestyvää sanomalehteä. Kaakon Viestintä julkaisee Mikkelissä ilmestyvää Länsi-Savoa, Savonlinnassa ilmestyvää Itä-Savoa,...

    Keskisuomalainen ostaa Kaakon Viestinnän Länsi-Savo-konsernilta. Keskisuomalaiselle siirtyy kuusi Kaakkois-Suomessa ilmestyvää sanomalehteä.

    Kaakon Viestintä julkaisee Mikkelissä ilmestyvää Länsi-Savoa, Savonlinnassa ilmestyvää Itä-Savoa, Lappeenrannassa ilmestyvää Etelä-Saimaata, Kouvolassa ilmestyvää Kouvolan Sanomia, Kotkassa ilmestyvää Kymen Sanomia sekä Imatralla ilmestyvää Uutisvuoksea. Yhtiöllä on myös digitaalista liiketoimintaa.

    – Media-alan murros edellyttää koko ajan suurempaa kokoa, eikä meillä ollut enää näköpiirissä suuntaa, johon jatkaa kasvustrategiaa. Mietimme vaihtoehtoja, ja kun ostaja löytyi, päädyimme tekemään kaupat, kertoo Kaakon Viestinnän toimitusjohtaja Juhana Tikka.

    Tikka kertoo, että konsernilla on pitkään ollut kasvustrategia. Konsernin mediaperhettä on kasvatettu yhdestä lehdestä viiteentoista.

    Kauppahinta on 17,5 miljoonaa euroa. Toimitusjohtaja Tikka kuvaa kaupantekoa Kaakon Viestinnälle merkittäväksi ja pitkäksi neuvotteluprosessiksi.

    – Kaupan synty edellyttää aina sitä, että ostaja ja myyjä ovat tyytyväisiä hintaan. Tällä hinnalla olimme valmiita tekemään tämän ratkaisun.

    Myydyillä lehdillä 340 työntekijää

    Lisäksi Keskisuomalaiselle siirtyy kaupassa ESV-Paikallismediat Oy ja sen yhdeksän yksipäiväistä paikallislehteä eli Juvan Lehti, Kaakonkulma, Kangasniemen Kunnallislehti, Keskilaakso, Luumäen Lehti, Länsi-Saimaan Sanomat, Puruvesi, Paikallislehti Joutseno sekä Pitäjänuutiset.

    Kaakon Viestinnän toimitusjohtaja Juhana Tikka arvioi, että kaupan kohteena olevilla lehdillä on yhteensä noin 340 työntekijää. Henkilökunnalle on kerrottu kaupasta perjantaiaamuna.

    – Lehtien julkaisuun liittyvät kysymykset ja henkilökunnan tulevaisuuteen liittyvät asiat jätän ostajapuolen vastattavaksi. Mitään syytä ei tässä vaiheessa ole ajatella, että tuotteisiin tulisi mitään muutoksia, sanoo Tikka.

    Kauppaan sisältyy myös Kouvolassa sijaitseva sanomalehtipaino kiinteistöineen.

    Ennestään Keskisuomalainen-konserni omistaa nimikkolehtensä lisäksi muun muassa Etelä-Suomen Sanomat ja Savon Sanomat sekä nipun pienempiä sanomalehtiä.

    Digitaalisuutta lisää paperilehtien rinnalle

    Keskisuomalaisen toimitusjohtajan Vesa-Pekka Kangaskorven mukaan yhtiö on hakenut ja hakee aktiivisesti kasvua. Etelä-Savo, Kymenlaakso ja Etelä-Karjala ovat luonteva kasvusuunta.

    – Tämä nivoutuu meidän maantieteelliseen kokonaisuuteen erinomaisesti, Kangaskorpi sanoo.

    Lehtien määrään ei ole kaupan jäljiltä tulossa muutoksia.

    – Ei tässä vaiheessa ole sellaisia suunnitelmia. Meidän koko liiketoiminta perustuu vahvaan paikallisuuteen, Kangaskorpi sanoo.

    Keskisuomalaisella on kaupan jälkeen lähes 80 erilaista sanomalehtibrändiä.

    – Pyrimme terävöittämään näiden paikallisten tuotteiden profiilia. Tietenkin niiden toiminnan luonne muuttuu. Paperin ohella tulee entistä vahvemmin digitaalinen ulottuvuus. Pystymme ehkä tuomaan digitaalisia palveluja meidän asiakkaille näillä alueilla, mutta kyllä sanomalehdet ovat vielä pitkään elinvoimaisia.

    Tutkija: Keskittyminen vähentää moniäänisyyttä

    Mediatutkija, dosentti Marko Ala-Fossi Tampereen yliopistosta sanoo, että Keskisuomalaisen uudet kaupat olivat looginen jatkumo tähän asti tapahtuneelle.

    – Keskisuomalainen on jo pitkään kasvattanut määrätietoisesti itsestään valtakunnallista toimijaa. Tämä on jatketta sille, Ala-Fossi toteaa.

    Hänen mukaansa omistuksen muutos ei välttämättä näy lukijoille mitenkään, ainakaan heti. Kaupan jälkeen Suomen media-ala on kuitenkin entistä keskittyneempi, mikä vähentää tarjonnan moninaisuutta.

    – Kaupat tarkoittavat yleensä sitä, että toimintaa tehostetaan, jolloin tuotanto keskittyy. Silloin tuotantoon pääsevät äänet vähenevät, vaikka tarkoituksellisesti ei pyrittäisi sisältöä kaventamaan, Ala-Fossi pohtii.

    Journalistiliitto: Väistämätön kehitys

    Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho näkee Ala-Fossin tavoin Keskisuomalaisen laajentumisen tyypillisenä kehityksenä.

    – On väistämätöntä, että tehdään isompia konserneja, kun yritetään pysyä hengissä ja tehdä hyvää journalismia. Tilanne on niin hirvittävän haastava.

    Lukijoiden kannalta omistuksen keskittymiseen liittyy kuitenkin riskejä. Jos juttuvaihtoa tehdään eli samoja juttuja julkaistaan eri lehdissä, se voi Ahon mielestä kaventaa tietoa, mikä Suomessa liikkuu.

    – Se suuntaus ei ole paras mahdollinen. Täytyy muutenkin toivoa, että kaupan tavoitteena on halu parantaa journalismia ja lehtien mahdollisuuksia ilmestyä.

    Pääluottamusmies: Varovaisen optimistinen tunnelma

    Kaakon Viestinnän journalistien pääluottamusmies Aapo Mentula ei ole ehtinyt olla yhteydessä yhtiön muihin luottamusmiehiin tai toimituksiin.

    Tunnelmaa omassa toimituksessaan Kouvolan Sanomissa Mentula kuvailee varovaisen optimistiseksi.

    – Muutos on aina muutos, että voihan se tuoda mukanaan monenlaista, sanoo Mentula.

    Hän toivoo, ettei suuria muutoksia tehtäisi pelkästään muutosten takia, vaan ensin katsottaisiin, miten asiat nykyisellään toimivat.

    – Ei varmaankaan ole turbulenssissa mediamaailmassa huono juttu, että taustalle tulee vakavarainen, iso yhtiö, sanoo Mentula.

    Lue lisää:

    Länsi-Savo osti Sanomalta loput Kaakon Viestinnän osakkeet

    Sanoma myy maakuntalehtiään Länsi-Savo-konsernille

    Se lähti viattomasti kukista, sitten tulivat melonit – nyt kasvikoukkuun jäänyt 33-vuotias Hillevi Joutjärvi viljelee kotonaan pesusieniä ja pihalla kasvaa persikkapuu

    Se lähti viattomasti kukista, sitten tulivat melonit – nyt kasvikoukkuun jäänyt 33-vuotias Hillevi Joutjärvi viljelee kotonaan pesusieniä ja pihalla kasvaa persikkapuu


    Hillevi Joutjärvi painaa multaan kuopan, peittelee mustan siemenen maakerroksen alle ja kaataa vettä päälle. Jos kaikki menee hyvin, syksyyn mennessä pieni siemen on muuttunut pesusieneksi – tai useammaksi. – Pesusienikurkun annetaan kasvaa...

    Hillevi Joutjärvi painaa multaan kuopan, peittelee mustan siemenen maakerroksen alle ja kaataa vettä päälle.

    Jos kaikki menee hyvin, syksyyn mennessä pieni siemen on muuttunut pesusieneksi – tai useammaksi.

    – Pesusienikurkun annetaan kasvaa isoksi. Sitten se kuivataan ja paloitellaan. Siitä tulee ihan oikea pesusieni, jota voi käyttää peseytymiseen, Joutjärvi hymyilee.

    Kukat vaihtuivat hyötykasveihin

    Hillevi Joutjärvi innostui kasveista jo lapsena, kun naapuri toi päivänsini-köynnöksen kasvamaan hänen ikkunansa ympärille.

    – Näin kesän aikana, miten köynnös kasvoi ja siihen tuli nuput, jotka aukesivat valtaviksi kukiksi. Siitä lähti rakkauteni kukkiin ja kasvattamiseen.

    Parikymppisenä kukkaharrastus alkoi paisua. Joutjärvi innostui ensin sinisistä, sitten vaaleanpunaisista, violeteista, tummanpunaisista, valkoisista, keltaisista ja oransseista kukista. Värikkäät perennapenkit kukoistivat omakotitalon pihassa.

    Yksi paprikanraakileista on ehtinyt jo isoksi. Juulia Tillaeus / Yle

    Sitten eteen tuli muutto. Joutjärvi ajatteli, ettei vanhaan pihaan enää kannattanut istuttaa uusia kukkia. Silloin kuvaan astuivat hyötykasvit.

    – Sain puolisoltani pienen kasvihuoneen äitienpäivälahjaksi. Ostin sinne muutaman tomaatintaimen, melonintaimen ja kurkkuja. Sen kesän aikana innostuin ihan hirveästi siitä, että sain hakea itsekasvatettua ruokaa perheelle.

    Nälkä kasvaa syödessä

    Nyt Joutjärven ikkunoiden ääressä kasvaa 80 erilaista tomaattilajiketta. Paprikarivistöstäkin erottuu jo yksi iso raakile.

    – Puutarhahulluus lähti ihan käsistä, kun pari vuotta sitten muutimme maalle. Olen ihminen, joka tykkää kokeilla kaikkea uutta. Puutarha luo loputtomat mahdollisuudet siihen.

    Hillevi Joutjärvi on kasvattanut meloneja jo monena kesänä.Juulia Tillaeus / Yle

    Pesusienikurkku on yksi Joutjärven tämän vuoden kokeiluista. Ainoa eksoottinen kasvi se ei ole. Kiwano-hedelmien taimet ovat kasvaneet jo parikymmensenttisiksi. Pihavarastossa persikkapuu loistaa vaaleanpunaisen kukkahunnun alla, ja aprikoosi kehittelee hedelmää. Sokeri- ja vesimelonien siemenet ovat juuri päässeet multiin, ja maissi odottaa kylvöä.

    – Erikoiskasveissa viehättää se, että aina pitää opetella jotain uutta, eikä pääse sammaloitumaan sen oman harrastuksen kanssa. Jos ei onnistu ensimmäisellä kerralla, niin otetaan opiksi ja seuraavana vuonna yritetään uudestaan. Se tunne on ihan paras, kun on monta kesää yrittänyt kasvattaa jotakin kasvia, ja lopulta se onnistuu.

    Kiwanon kasvatus on Hillevi Joutjärvelle uutta.Juulia Tillaeus / Yle

    Hillevi Joutjärvi ei ole ainoa nuori aikuinen, jonka kasvit ovat imaisseet maailmaansa.

    Chili maistuu miehille

    Puutarhaliiton mukaan pari-kolmekymppiset ovat viime vuosina innostuneet hyötykasveista – ja erityisesti erikoisista sellaisista.

    – Innostus liittyy osittain ruokaharrastukseen ja lähiruoan suosioon. Moni tykkää tehdä ruokaa hyvistä raaka-aineista. Ilmiön vanavedessä on tullut se, että osa tuotteista halutaan viljellä itse, kertoo Puutarhaliiton toimitusjohtaja Timo Taulavuori.

    Kun Joutjärvi parikymppisenä innostui puutarhaharrastuksesta, lähipiiristä ei löytynyt muita harrastajia. Nyt tilanne on toinen.

    – Nykyään kasveja on hyvin saatavilla, ja ihmiset innostuvat niistä. Kasvattamisella ei ole enää sellaista mummokaikua.

    Puutarhaharrastus on opettanut Hillevi Joutjärvelle kärsivällisyyttä.Juulia Tillaeus / Yle

    Hillevi Joutjärvi uskoo, että myös sosiaalisella medialla on ollut oma merkityksensä suosion kasvussa.

    – Siellä jaetaan paljon kuvia kasveista ja onnistumisista. Uskon, että myös kasvien värikkyys vaikuttaa kiinnostukseen. Enää ei ole pelkästään perinteistä oranssia porkkanaa ja keltaista perunaa, joita voi kasvattaa.

    Puutarhaliiton teettämien tutkimusten perusteella innostus on kasvanut erityisesti nuorten miesten keskuudessa. Timo Taulavuoren mukaan chili on pitänyt pintansa miesten suosikkina.

    – Jossain vaiheessa ajateltiin, ettei nörttimiessukupolvi jaksa kiinnostua viljelyasioista ollenkaan, mutta siellä kiinnostus on lähtenyt ihan uuteen spurttiin.

    Juulia Tillaeus / Yle

    Taulavuoren mukaan etenkin maissi on tällä hetkellä erikoiskasvien viljelijöiden suosiossa.

    – Myös tomaatit jaksavat edelleen innostaa. Hedelmäpuita ostetaan enemmän ja enemmän. Myös yrtit kiinnostavat, ja pieni piiri kasvattaa syötäviä kukkia.

    Persikat omasta puusta

    Hillevi Joutjärvi ottaa pienen siveltimen käteensä ja kyykistyy persikkapuun viereen. Vaaleanpunaiset kukat ovat sävy sävyyn naisen hiusten kanssa.

    – Olen pölytellyt persikka- ja aprikoosipuita kovasti. Toivoisin, että saisin nähdä ja kokea hedelmien kasvamisen ja maistamisen. Vielä ei tiedä, onko pölytys onnistunut vai ei.

    Hillevi Joutjärvi hankki ensimmäisen persikkapuunsa pari vuotta sitten. Se kukkii nyt ensimmäistä kertaa. Juulia Tillaeus / Yle

    Joutjärven mukaan erikoislajikkeet on joskus vaikea saada onnistumaan, koska niiden kasvattamisesta ei löydy kovinkaan paljon tietoa.

    Vinkkejä saa kuitenkin muilta harrastajilta. Joutjärvi kirjoittaa puutarha-aiheista blogia, jossa hän jakaa kokemuksiaan toisten puutarhaihmisten kanssa.

    – Kaikkia virheitä ei tarvitse tehdä itse, kun saa tietoa muilta.

    Juulia Tillaeus / Yle

    Vaikka kaikkien kokeiluiden onnistuminen ei varmaa olekaan, Joutjärvelle jo tutut lajit tuottavat vuosittain valtavasti satoa. Suurin osa siitä päätyy perheen pöytään tuoreena, mutta nainen valmistaa myös hilloja, soseita, keittoja ja suolakurkkuja.

    – Tärkeintä minulle on se, että saan opetettua lapsilleni, että ruokaa voi kasvattaa itse. Ja että tiedän tasan tarkkaan, mitä lapset syövät ja mitä itse syön.

    Itärata Porvoosta Kouvolaan nopeuttaisi matkaa Itä-Suomeen vain vähän – selvitys: kallis hanke ei kannata

    Itärata Porvoosta Kouvolaan nopeuttaisi matkaa Itä-Suomeen vain vähän – selvitys: kallis hanke ei kannata


    Uudessa selvityksessä todetaan, että liikenneyhteydet itäisessä ja eteläisessä Suomessa, sekä Helsingistä Pietariin paranisivat, jos uusi Itärata rakennettaisiin Helsinki-Vantaan lentokentältä Porvoon kautta Kouvolaan. Se lyhentäisi ja...

    Uudessa selvityksessä todetaan, että liikenneyhteydet itäisessä ja eteläisessä Suomessa, sekä Helsingistä Pietariin paranisivat, jos uusi Itärata rakennettaisiin Helsinki-Vantaan lentokentältä Porvoon kautta Kouvolaan.

    Se lyhentäisi ja nopeuttaisi matkaa Helsinki-Kouvola-välillä.

    Matka-ajat lyhenisivät kuitenkin vain maltillisesti suhteutettuna investointikustannuksiin. Alustavan arvion mukaan uuden rataosan rakentaminen maksaisi noin 1,7 miljardia euroa.

    Tällä hetkellä käytettävissä olevan tiedon mukaan hanke ei olisi kokonaistataloudellisesti kannattava. Liikenne- ja viestintäministeriön selvitys Itäradasta on julkaistu tänään.

    13 minuuttia

    Matka Kouvolasta Helsinkiin lyhenisi uuden oikoradan myötä noin 27 kilometrillä nykyisestä. Tällä hetkellä rata pääkaupunkiseudulta Kouvolaan kulkee Lahden kautta.

    Itärata olisi 106 kilometriä pitkä. Se erkaantuisi Lentoradasta Keravan pohjoispuolella Kytömaalla ja liittyisi nykyiseen raiteeseen Kouvolan länsipuolella, Korian seisakkeella.

    Väyläviraston arvion mukaan matka-aika Helsinki-Vantaan lentoaseman ja Kouvolan välillä olisi lyhin, jos investoitaisiin sekä Lentorataan että Itärataan ja liikuttaisiin suurnopeusjunilla.

    Nopeusrajoituksella 220 km/h Helsinki-Kouvola-välin matka-ajat lyhenisivät 13 minuuttia ja Helsinki-Pietari-välin 9 minuuttia nykyisestä. Nopeusrajoituksella 300 km/h vastaavat matka-aikasäästöt olisivat 19 minuuttia ja 15 minuuttia.

    Lisäksi Kouvolan ja lentoaseman välinen matka-aika lyhenisi puolella tunnilla nykyisestä, jos juna kulkisi 220 km/h. Nykyisin yhteyteen kuuluu junan vaihto Tikkurilassa.

    Osastopäällikkö Sabina Lindström liikenne- ja viestintäministeriöstä sanoo, että nopeuksien nostaminen jopa 300 kilometriin tunnissa vaatisi suuria satsauksia Suomen rataverkkoon ja junakalustoon.

    Matkustajajunien suurin sallittu nopeus Suomessa on 220 kilometriä tunnissa.

    Porvoo

    Itärata olisi kaksiraiteinen ja sähköistetty. Rata kulkisi pääosin maan päällä, mutta matkalle tulisi myös lyhyitä tunneleita. Uusi neliraiteinen asema tulisi Porvoon Kuninkaanporttiin.

    Selvitys perustuu tilanteeseen, jossa Lentorata Pasilasta Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta nykyiselle pääradalle olisi jo rakennettu.

    Selvityksen mukaan uusi ratalinjaus Porvoon kautta Kouvolaan ei laajenna Helsingin jo nykyisin Kouvolaan ulottuvaa työssäkäyntialuetta.

    Jos Itärata rakennettaisiin, matkustajamäärät Helsinki-Kouvola-välillä kasvaisivat vuoteen 2050 mennessä arviolta yhdeksän prosenttia. Lisäksi matkustajamääriä lisäisi mahdollisesti kasvava kysyntä Pietarin suunnalta.

    Merkittävimmät työmarkkinavaikutukset olisivat Helsingin ja Porvoon välillä. Matka-aika Porvoosta Helsinkiin olisi uutta rataa pitkin noin 33 minuuttia. Nykyisin bussi kulkee samaa väliä noin tunnin.

    Lentoradan toteuttaminen riippuu hankeyhtiöihin liittyvien päätösten toimeenpanosta, joita talouspoliittinen ministerivaliokunta esitti helmikuussa 2019 raideliikenteen investointien kehittämiseksi. Alustavien arvioiden mukaan Lentorataa voitaisiin operoida mahdollisesti jo 2030-luvun alkuun mennessä.

    Kannattavuus

    Selvityksen perusteella yhteys pääkaupungista Porvoon kautta Kouvolaan ei olisi taloudellisesti kannattava. Liikennetaloudellisessa laskelmassa hyödyt 30 vuoden ajalle ovat 13 prosenttia hankkeen kustannuksista eli kustannus-hyötysuhde on 0,13.

    Osastopäällikkö Sabina Lindströmin mukaan tulos oli tosin odotettu.

    – Kannattaa muistaa, että lähes kaikissa Suomen raidehankkeissa suhde on alle 1,0, jota yleensä pidetään rajana taloudellisesti kannattavalle hankkeelle. Syynä on puhtaasti se, että radan rakentaminen on äärettömän kallista.

    Lindstömin mukaan selvityksen tulos ei kuitenkaan tarkoita haaveiden hautaamista itäradan suhteen.

    – Selvityksellä tehtiin pohjatyö ja samalla saatiin itäinen suunta mukaan raidehankkeisiin liittyvään keskusteluun. On sitten kiinni tulevasta hallituksesta ja ministeristä, halutaanko tutkia hankeyhtiömallia tämän asian ratkaisemiseksi. Itärataa ei tutkittu tältä kantilta, mutta niin voisi tehdä.

    Valtion budjettirahoitus ei ole nykytasollaan riittävä Itäradan toteuttamiseen kestävällä tavalla. Tarvittavaa rahoituspohjaa olisi mahdollista selvittää juuri hankeyhtiömallin kautta. Kannattavuutta lisäävien toimien tunnistaminen edellyttäisi myös muita lisäselvityksiä.

    Kouvolasta lentoasemalle

    Kouvolan kaupungin kehitysjohtaja Petteri Portaankorva toivoo, että jatkoselvityksiä Itäradan suhteen ryhdytään tekemään mahdollisimman nopeasti.

    – Näin tulee edetä. Saamme selvitettyä esimerkiksi sitä, missä se raide Kouvolan ja Porvoon välillä aidosti kulkisi. Sen kautta päästään kiinni myös siihen, mitkä ovat ne tarkemmat kustannukset.

    Kouvolassa raportin tärkeimpänä antina pidetään sitä, että matka-aika Kouvolasta lentoasemalle nopeutuisi puolella tunnilla, tai jopa 37 minuuttia nykyisestä, jos juna voisi kulkea 300 kilometriä tunnissa.

    – Lentokentän alueelle säästö matka-ajassa on huomattava. Vantaa on nopeimmin kasvavia työpaikka-alueita, joten siinä mielessä näen, että Itäradan myötä työssäkäyntialue laajenisi Kouvolan kannalta merkittävästi, Portaankorva sanoo.

    Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Matti Viialainen tarkastelisi Itärataa aiemmin tehtyjen ratalinjausten pohjalta.

    – Nyt on lukittu lähtöpiste sinne Lentorataan. Siihen Itärataa ei saa hirttää. Pitää olla mahdollisuus linjata rata suorempaan. Mutka Keravan kautta vie tämän aikavoiton näin pieneksi.

    Aiemmat selvitykset Itäradasta on tehty vuosina 2008 ja 2012. Ne perustuivat linjaukseen, jossa Itärata erkani Porvoon suuntaan jo Tapanilassa, jolloin matka ja matka-aika lyhenivät enemmän kuin nyt selvitetyssä linjauksessa Lentoradan kautta.

    Toimeksianto

    Itärataa selvittänyt työryhmä aloitti työnsä ministeri Anne Bernerin toimeksiannosta viime vuoden lokakuussa.

    Tehtävänä oli selvittää mahdollisuuksia uudelle ratalinjaukselle, joka kulkisi Helsinki-Vantaan lentoasemalta Porvoon kautta Kouvolaan. Samaa rataa pääsisi jatkamaan rajan yli Pietariin.

    Itärata on yksi ajankohtaisista tarkasteltavista ratahankkeista Helsingistä Turkuun ja Tampereelle suunniteltujen nopeiden tunnin junien ohella.

    Ministeriö teki selvityksen yhteistyössä Liikenneviraston sekä itäradan puolesta vedonneiden maakuntien ja kuntien kanssa. Itä-Suomi haluaa nopeammat junayhteydet, koska sen uskotaan lisäävän seudun elinvoimaa, kilpailukykyä ja vetovoimaa.

    Selvitystä olivat tekemässä edustajat liikenne- ja viestintäministeriöstä, Liikennevirastosta, Etelä-Karjalan liitosta, Etelä-Savon maakuntaliitosta, Kainuun liitosta, Kymenlaakson liitosta, Pohjois-Karjalan maakuntaliitosta, Pohjois-Savon liitosta, Uudenmaan liitosta, Kouvolan kaupungista ja Porvoon kaupungista.

    Aiheesta voi keskustella tänään klo 22 saakka.

    Yle Uutisgrafiikka