Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset

    Kylmän sodan vakoilulennot auttavat nyt tiedettä – arkeologit tekivät ilmakuvista löytöjä

    Kylmän sodan vakoilulennot auttavat nyt tiedettä – arkeologit tekivät ilmakuvista löytöjä


    Kun kylmä sota oli kuumimmillaan 1950- ja 1960-luvuilla, Yhdysvaltain U2-vakoilulentokoneet suihkivat kuvaamassa Euroopan, Lähi-idän ja Aasian sotilaallisia kohteita. Samalla U2:n kamerat tulivat kuvanneeksi myös autiomaita, aroja, peltoja ja...

    Kun kylmä sota oli kuumimmillaan 1950- ja 1960-luvuilla, Yhdysvaltain U2-vakoilulentokoneet suihkivat kuvaamassa Euroopan, Lähi-idän ja Aasian sotilaallisia kohteita. Samalla U2:n kamerat tulivat kuvanneeksi myös autiomaita, aroja, peltoja ja kyliä.

    Kuvat olivat vuosikymmeniä salaisia, ja vaikka ne vapautuivat runsaat 20 vuotta sitten, niitä ei luetteloitu saati skannattu. Arkeologit tiesivät kuitenkin, että kuvissa täytyi piillä paljon herkullista tietoa, joka näkyy helpoimmin ilmasta.

    Heidän oli silti tyydyttävä vakoilusatelliitti Coronan ottamiin kuviin. Ne ovat vuosilta 1959–1972. Vain viitenä viimeisenä vuonna otetut ovat yksityiskohdiltaan niin tarkkoja, että niistä on ollut iloa arkeologisten kohteiden havaitsemisessa.

    U2-koneista otetut kuvat ovat sekä tarkempia että vanhempia kuin Coronan parhaatkaan otokset. U2:n kuvien perusteella on mahdollista nähdä myös sellaisia kohteita, jotka olivat jo kadonneet jäljettömiin, kun Coronan silmä viimeisinä vuosinaan tarkentui.

    U2-vakoilukone lentotukialus USS American kannella.Yhdysvaltain laivasto

    Pennsylvanian yliopiston arkeologian apulaisprofessori Emily Hammer ja Harvardin yliopiston arkeologian professori Jason Ur ovat tutkineet vuosikymmenien ajan Turkkia, Azerbaidžania, Irania, Irakia ja Syyriaa.

    Molemmat ovat Coronan kuvia katsellessaan toivoneet, että otoksia olisi pidemmältä aikaa, ja tienneet U2:n kuvat todennäköisesti aarreaitaksi, kunhan materiaalin saisi käsiinsä.

    Pontta antoi sattuma, tapaaminen kiinalaisen tutkijan Lin Xun kanssa. Hän oli hankkinut kotikaupungistaan otetut vakoilukuvat, ja niiden laatu ällistytti Hammerin ja Urin. Systemaattisen luetteloinnin vaatima salapoliisityö kannattaisi, Hammer muistelee tuolloisia ajatuksiaan.

    Kasvelukanavia ja gaselliansoja

    Lähi-itään keskittynyt tutkimus vaati satojen filmimetrien purkamista valopöydälle, olennaisten ruutujen valitsemista ja negatiivien kuvaamista pala palalta. Kun kuvat oli koottu, vielä piti määritellä kohteen koordinaatit kartalla.

    Hammer ja Ur ovat löytäneet kuvista kolmen vuosituhannen takaisia assyrialaisia kastelukanavia nykyisestä Pohjois-Irakista ja esihistoriallisia ansasysteemejä Itä-Jordaniasta. Nyt niitä ei enää ole.

    Ansoissa, joilla pyydettiin muun muassa gaselleja, oli kaksi jopa satojen metrien mittaista kivimuuria. Ne johdattivat eläimet aidatulle alueelle. Siellä ne oli helppo tappaa. Kun maanviljelys laajentui, ansa-aidat raivattiin sen tieltä. Muisto kuitenkin elää ilmakuvissa.

    Kuvissa on ehjänä myös muun muassa Aleppo, tämän vuosikymmenen sisällissodan runtelema syyrialaiskaupunki. Se on yksi maailman vanhimpia yhtäjaksoisesti asutettuja kaupunkeja.

    Ilmapommitusten raunioittamaa Aleppoa. AOP

    Muisto menneestä ovat myös otokset 1950-luvun lopun ja 1960-luvun alun suoyhdyskunnista, jotka nykyisin ovat voimalaitosten valtavien patoaltaiden alla.

    Irakissa kyliä tuhosi erityisesti soiden kuivaaminen diktaattori Saddam Husseinin valtakaudella.

    – Suokylissä oli eletty omaan erityiseen tapaan vuosituhansien ajan, paimennettu vesipuhveleita, asuttu kelluvilla kaislasaarilla, istutettu taatelipalmuja ja kalastettu, Hammer kuvailee.

    Kuvilla on vielä paljon kerrottavaa

    Kuvien ansioista tutkijat pääsevät kadonneen elämäntavan ja kylien rakenteen jäljille, jotka ovat nähtävissä vain korkealta ilmasta.

    – Muinaiset yhteisöt jättivät usein maastoon laajoja jälkiä. Ne eivät näy, jos niiden päällä seisoo. Satelliitti- ja ilmakuvista niiden muoto hahmottuu samalla tavoin kuin impressionistisen maalauksen maalitäplistä syntyvä kuva astumalla askeleen taaksepäin, Hammer sanoo.

    Koko tutkimus on vapaasti luettavissa Advances in Archaeological Practice -lehdestä. Hammerin ja Urin mukaan tulokset osoittavat samalla, että vakoilukoneiden salaisiksi luokitellulla aineistolla on vielä paljon arkeologista ja historiallista kerrottavaa Euraasiasta.

    Myös maantiede sekä ympäristö- ja kaupunkitutkimus voivat hyötyä U2-koneista otettujen kuvien yksityiskohtaisuudesta ja iästä, he sanovat.

    Henrik VIII:n lippulaivan miehistön perimän ja synnyinpaikkojen tutkimukset yllättivät – jousimies Afrikasta, puuseppä Espanjasta

    Henrik VIII:n lippulaivan miehistön perimän ja synnyinpaikkojen tutkimukset yllättivät – jousimies Afrikasta, puuseppä Espanjasta


    Englannin kuninkaan Henrik VIII:n laivaston ylpeyden matka päättyi Englannin etelärannikon vesiin vuonna 1545. Rakentamisaikansa huipputekniikkaa edustanut lippulaiva vei mukanaan miltei kaikki yli 400-henkisestä miehistöstään. Nykytutkimuksen...

    Englannin kuninkaan Henrik VIII:n laivaston ylpeyden matka päättyi Englannin etelärannikon vesiin vuonna 1545. Rakentamisaikansa huipputekniikkaa edustanut lippulaiva vei mukanaan miltei kaikki yli 400-henkisestä miehistöstään.

    Nykytutkimuksen keinot ovat osoittaneet sen odottamattoman kansainväliseksi.

    – Mary Rose on totisesti aarrearkku. Sen tutkimusten tulokset eivät koskaan lakkaa yllättämästä, sanoo aluksen löytöihin seitsemän vuoden ajan perehtynyt Swansean yliopiston tutkija Nick Owen.

    Yksi aiemmista yllätyksistä oli se, miten kaukaa Mary Rosessa syöty kala oli peräisin. Cambridgen yliopiston kalanruototutkimukset osoittivat, että kalaa oli pyydetty Islannin vesiltä, ellei jopa Itä-Kanadan rannikolta. Tutkijat päättelivät, että kansainvälinen kalakauppa oli polttoainetta Englannin laivaston kasvulle.

    Uuden tutkimuksen mukaan kaukaa eivät tulleet vain miehistön syömät kalat, vaan myös monet miehistön jäsenet.

    Täikampa oli tärkeä arkitavara

    Mary Rose -karakin hylky löytyi 1970-luvun alussa ja nostettiin seuraavalla vuosikymmenellä. Tuhannet puhdistetut ja tutkitut löydöt ovat avanneet ainutlaatuisen ikkunan Tudorien aikaiseen maailmaan, eivät vain sodankäyntiin.

    Laivalla tarvittiin kanuunoiden lisäksi muun muassa täikampoja – paljon – ja puisia oluttuoppeja, joista kukin hörppäsi päivittäisen olutannoksensa, yli kolme ja puoli litraa. Seisonut vesi olisi ollut kuolemaksi.

    Oluenkulutus oli sitä luokkaa, että Henrikin laivaston kotisatamassa oli oma olutpanimo.

    Mary Rosen hylky on näytteillä museossa Portsmouthissa.Mary Rose -säätiöPuolet tutkituista ei ollut Englannista

    Mary Rosen hylystä on löytynyt 92 vainajaa. Heistä satunnaisesti valituille kahdeksalle tehdyt DNA- ja isotooppianalyysit osoittavat, ettei tuolloinen Englanti ollut asukkailtaan suinkaan niin yhtenäisen englantilainen kuin historiantutkimuksissa on yleensä päätelty.

    Kaksi tutkituista oli kotoisin Välimeren tienoilta ja kolmas Pohjois-Afrikasta, ja neljännellä oli afrikkalainen isä, osoittavat Swansean, Portsmouthin ja Cardiffin yliopistojen ja Mary Rose -säätiön tutkimukset.

    Vainajien alkuperän jäljille on päästy myös esinelöytöjen perusteella.

    Jousimies oli ilmeisesti yksi "Kuninkaan keihäistä".

    Mary Rosella purjehti puoli tusinaa puuseppää, sillä puualus tarvitsi korjaajansa. Yksi oli tutkittujen vainajien joukossa. Häneltä löytyneet kolikot ja talso eli puun työstämiseen tarkoitettu koverokirves olivat espanjalaisia. Iberian niemimaalle johtivat myös DNA-juuret.

    Jykevä puuseppä hukkui alakannelle, jossa hän lienee ollut valmiudessa korjaamaan alukseen taistelussa syntyneitä reikiä. Jousimies puolestaan puristui ulkokannella kanuunan alle.

    Hänen ammattinsa paljasti toisaalta vieressä ollut jousi, toisaalta poikkeuksellinen lähes 180 sentin pituus sekä luuston muutokset, jotka kertovat toistuvasta jousen jännittämisestä ja nuolten laukaisemisesta.

    Hänen nahkainen rannenauhansa oli koristeltu granaattiomenan kuvalla, joka oli tyypillinen Afrikan pohjoisrannikon maurikulttuurille. Silti tuo "Kuninkaan keihäiksi" kutsutun henkivartijakaartin todennäköinen jäsen on oletettu englantilaiseksi.

    Laboratoriossa paljastuikin toista. Hampaiden isotooppien perusteella hänen oli täytynyt varttua paljon Englantia lämpimämmässä ilmastossa. Todennäköisimpänä tutkijat pitävät Afrikkaa, vähintään 50 kilometrin päässä sen pohjoisrannikolta sijainnutta aluetta.

    Mary Rose loistonsa päivinä. Kuva on Anthonyn käärönä tunnetusta vuonna 1546 tehdystä kuvakääröstä, jossa esiteltiin Henrik VIII:n laivaston aluksia. Anthony Anthony

    Tutkijoiden Herrasmieheksi nimeämän vainajan vieressä oli italialaista arvo-omaisuutta, muun muassa kaksi marmorista tehtyä pientä enkelipatsasta. Kaikki esineet, jotka mies näyttää haalineen mukaansa, kun Mary Rose alkoi upota, ovat peräisin samasta venetsialaisesta työpajasta.

    Pelkkä matkustaja ei tämäkään mies ollut. Luusto kertoo, että hän oli tottunut nostelemaan raskaita esineitä ja ampumaan. Hänen vierestään löytyi ladattu ase.

    Vielä muitakin ulkomaalaisia Mary Rosella purjehti; se tiedetään ennestään kirjallisista lähteistä.

    Tietoa on säilynyt espanjalaisesta lääkäristä ja puolalaisista kanuunamiehistä. Aluksen tuhosta hengissä selvinneessä harvalukuisessa joukossa oli yksi flaamilainen.

    Laivalla oli ruokaa mutta vitamiineista oli puutetta.

    Nuorimmasta uhrista tutkijat tekivät kuninkaan kaiman, Henryn. DNA-tutkimuksen perusteella hänen äitinsä oli englantilainen ja isä Pohjois-Afrikasta, joko nykyisestä Marokosta tai Algeriasta. Isotooppianalyysit osoittavat Henryn syntyneen ja varttuneen lähellä Portsmouthia, Mary Rosen kotisatamaa.

    Hän oli kuollessaan vasta teinipoika, 14–18-vuotias. Lihasten kiinnittymiskohdat luissa osoittavat, että nuoresta iästään huolimatta hän oli tehnyt jo pitkään raskasta ruumiillista työtä. Lisäksi hänellä oli jo selkärangan kulumia.

    Henryn loppu oli onneton, mutta sotalaivalle pestautuminen oli ollut sikäli järkevää, että miehistö osoittautui paremmin ravituksi kuin muu väestö. Toisaalta ruoka oli pitkillä merimatkoilla niin yksipuolista, että useimmat kärsivät keripukista ja muista puutostaudeista.

    Tämä puinen rukousnauha kuului jollekulle Mary Rosen miehistön jäsenistä. Mary Rose -säätiö Huonot hampaat olivat monen vaiva

    Terveenä Mary Rosessa ei näytä seilanneen kukaan, vaikka vanhimmallakaan tutkitulla ei ollut ikää neljääkään vuosikymmentä.

    Niin puusepällä kuin kanuunamiehellä oli niin huonot hampaat, että syöminen oli todennäköisesti erittäin tuskallista. Toisella oli selkärangassa reumaa, toisella paha kuluma.

    Huonoista hampaista kärsi myös upseeri, jonka ammatista todisti hopeapilli. Päällystö käytti sellaisia miehistön komentamiseen. Mary Rosen hylystä niitä on löytynyt viisi, mutta Mary Rosen kapteenin amiraali George Carew'n kultainen pilli on jäänyt kateisiin.

    Kokille löytyi nimi, Ny Cop tai Ny Coep.

    Myös Carew hukkui, kuten myös päällystöön kuulunut Roger Grenville – ainoa, jonka nimi on säilynyt aikakirjoissa kapteenin lisäksi.

    Uusimmissa tutkimuksissa alkuperäisen nimensä sai todennäköisesti myös kokki.

    Hänen ammattinsa paljastivat astiat, joiden joukkoon hän kuoli, sekä selkäranka ja kylkiluut, jotka kertovat hänen viettäneen paljon aikaa taipuneena isojen patojen ääreen. Nimi, Ny Cop tai Ny Coep, oli kaiverrettu useisiin keittiökaluihin.

    Yhdellä tutkituista oli niin pahoin vammautuneet lonkkanivelet, ettei hän olisi pärjännyt sotilaana. Tutkijat ovatkin päättelleet, että vaivalloisesti kävellyt mies, joka ei myöskään kyennyt oikaisemaan selkäänsä, oli purseri, Mary Rosen kirjanpitäjä.

    Hylyssä voi vierailla virtuaalisesti Mary Rose -museon kotisivulla. Esineistä on kolmiulotteisia kuvia myös Virtual Tudors -verkkosivulla.

    Kaipaatko synkkää tulevaisuudennäkymää? Uusi tutkimus tarjoaa sellaisen

    Kaipaatko synkkää tulevaisuudennäkymää? Uusi tutkimus tarjoaa sellaisen


    Science-lehden julkaisema uusi tutkimus luo omalle planeetallemmekin niin synkän tulevaisuudenkuva, ettei paremmasta väliä. Englantilaisen Warwickin yliopiston tutkijat ovat nimittäin löytäneet avaruudesta planeetankappaleen, joka kiertää...

    Science-lehden julkaisema uusi tutkimus luo omalle planeetallemmekin niin synkän tulevaisuudenkuva, ettei paremmasta väliä.

    Englantilaisen Warwickin yliopiston tutkijat ovat nimittäin löytäneet avaruudesta planeetankappaleen, joka kiertää romahtanutta tähteään.

    Noin 400 valovuoden päässä meistä sijaitsee valkoisten kääpiöiden luokkaan kuuluva tähti, joka on saanut nimen SDSS J122859.93+104032.9.

    Valkoinen kääpiö on pieni ja tiivis tähti, joka syntyy, kun Auringon massaa oleva punainen jättiläinen muuttuu epävakaaksi ja sinkoaa ulko-osansa taivaan tuuliin.

    Tuossa hullunmyllyssä ympäröiville planeetoille tapaa käydä huonosti, mutta nyt löytyneen planeetankappaleen pelasti se, että se sattui koostumaan raudasta ja nikkelistä.

    Tutkimuksen mukaan planeetankappale kiertää hyvin lähellä tähteään. Sen kiertoaika on noin kaksi tuntia. Läpimitaltaan se on ehkä vain noin kilometrin – hurjimman arvion mukaan jopa muutamia satoja kilometrejä.

    Ytimekkäästi nimettyä tähteä tutkiessaan Warwickin tieteilijät havaitsivat myös planeetankappaleen.

    Vasta toinen havainto planeetankappaleesta

    Kyseessä on vasta toinen tähtitieteilijöiden löytämä valkoista kääpiötä kiertävä planeetankappale. Aiempi havainto tehtiin perinteisellä konstilla eli seuraamalla ohikulkevan kappaleen vaikutusta tähden valoon.

    Nyt käytössä oli spektroskooppi, jolla analysoitiin tähteä ympäröinyttä kaasua. Spektroskooppi hajottaa kohteesta tulevan säteilyn – esimerkiksi valon – spektriksi. Se pystyy myös erittelemään planeetankappaleesta tulevan säteilyn muusta säteilystä.

    Jatkossa tämän metodin uskotaan tuottavan uusia havaintoja muita valkoisia kääpiöitä kiertävistä planeetankappaleista.

    Warwickin tutkijat tekivät havaintonsa La Palmalla Kanariansaarilla sijaitsevalla teleskoopilla. Tutkimuksesta kirjoittaa muun muassa The Futurism. Koko tutkimus löytyy täältä.

    Käykö aurinkokunnallemme samoin?

    Liikuttaako tutkimus millään tavoin meitä Maan asukkaita? Kyllä ja ei.

    Miljardien vuosien kuluttua myös oma tähtemme Aurinko on käyttänyt energiavaransa ja kohtaa loppunsa. Siinä myllerryksessä Maalle – saati sen mahdolliselle elämälle – ei käy hyvin.

    Toisaalta ihminen lienee kohdannut sukupuuttonsa jo paljon aiemmin.

    Tutkimus: Siirtyminen uusiutuvaan energiaan on mahdollista, turvallista ja edullisempaa kuin fossiiliset ja ydinvoima

    Tutkimus: Siirtyminen uusiutuvaan energiaan on mahdollista, turvallista ja edullisempaa kuin fossiiliset ja ydinvoima


    Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) ja saksalaisen Energy Watch Groupin (EWG) tutkimusprojektin mukaan maailmanlaajuinen siirtyminen uusiutuvaan energiaan on paitsi mahdollista niin myös turvallista ja edullisempaa kuin fossiilisiin...

    Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) ja saksalaisen Energy Watch Groupin (EWG) tutkimusprojektin mukaan maailmanlaajuinen siirtyminen uusiutuvaan energiaan on paitsi mahdollista niin myös turvallista ja edullisempaa kuin fossiilisiin polttoaineisiin ja ydinvoimaan nojaava energiajärjestelmä.

    Uusiutuvien energiamuotojen ja energian varastoinnin nopea kehitys tekee tutkimuksen mukaan mahdolliseksi hiilidioksidipäästöjen nollaamisen jopa ennen vuotta 2050, siis aiemmin kuin ennen on ajateltu.

    Koko raportti on luettavissa englanniksi täältä.

    Tutkimus on ensimmäinen, jossa tuodaan esiin kustannustehokas, kaikki sektorit kattava, maailmanlaajuinen polku kohti 1,5 asteen tavoitetta, jossa ei tarvita myöskään niin sanottua CCS-teknologiaa eli päästöjen poistamista ilmakehästä teknologian avulla.

    Siirtymä voidaan uusien tutkimustulosten mukaan maksaa fossiilisista polttoaineista irtautumisesta syntyvillä säästöillä.

    Muutos koskee tutkimuksessa kaikkia sektoreita, niin energiantuotantoa, lämmitystä, liikennettä kuin juoma- ja kasteluveden tuotantoa merivedestä, mikä kuluttaa paljon sähköä kuivissa maissa.

    Vuonna 2050 maailman energiasta 69 prosenttia tulisi aurinkovoimasta, 18 prosenttia tuulivoimasta, kolme prosenttia vesivoimasta ja kuusi prosenttia bioenergiasta, tutkimus linjaa.

    Fossiilisia polttoaineita ei mallinnuksen mukaan tarvittaisi tuolloin lainkaan, eikä myöskään ydinvoimaa eikä hiilidioksidin talteenottoa.

    Käytännössä aurinkovoimaa pitäisi olla asennettuna 63 400 gigawattia ja tuulivoimaa 8 000 gigawattia ympäri maailman vuoteen 2050 mennessä.

    Autot, lentokoneet ja laivat kulkisivat tällöin hiilineutraaleilla, synteettisillä polttoaineilla, joita valmistettaisiin tehtaissa vedystä ja hiilidioksidista.

    Aurinkopaneeleita Afganistanissa.Muhammad Sadiq / EPAMaailman ensimmäinen tuntitason mallinnus

    Mallinnuksessa maailman energiantuotannon murros on simuloitu ja siihen on lisätty paikalliset saatavilla olevat uusiutuvan energian mahdollisuudet. Tutkimuksessa on mallinnettu maailman energian tuotanto ja kulutus tuntitasolla, viiden vuoden jaksoissa, 2015–2050 välillä.

    Sähkön tuotannon ja kulutuksen pitää olla tasapainossa, vaikka ei tuule eikä aurinko paista. Siksi tuntikohtainen mallinnus on tärkeää, jotta tiedetään miten sähköä olisi riittävästi saatavilla koko ajan.

    Kokonaan uusiutuvaan energiaan siirtyminen vaatii tutkimuksen mukaan massiivista sähköistymistä kaikilla energiasektoreilla.

    Tutkimusta on tehnyt 14 maailman huippuluokan energiamurroksen tutkijaa, ja sen vetäjänä on ollut saksalainen Christian Breyer. Breyer toimii aurinkotalouden professorina LUT-yliopistossa Lappeenrannassa.

    Tulokset perustuvat yli neljän vuoden tutkimukseen, datan keräämiseen ja tekniseen mallinnukseen.

    Poliittinen tahto ratkaisee

    Tutkijoiden mukaan energiamurros ei ole kiinni tekniikasta tai taloudellisuudesta, vaan poliittisesta tahdosta.

    EWG ja LUT lupaavat myös, että mallinnuksen ja siihen liittyvän valtavan tietomassan perusteella tutkijat pystyvät kehittämään selkeät suuntaviivat kaikille maailman maille, miten siirtyä uusiutuviin energialähteisiin.

    – Tutkimus näyttää, että kaikki maat voivat ja niiden pitäisi nopeuttaa Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden toteuttamista. Siirtymä 100-prosenttisesti puhtaisiin, uusiutuviin energialähteisiin on hyvin realistinen jo nyt, koska teknologiat ovat saatavilla, Breyer sanoo tiedotteessa.

    – Siirtymä uusiutuviin energialähteisiin maailmanlaajuisesti ei ole vain mahdollista, mutta myös taloudellisesti järkevää, sanoo professori, energia-, liikenne- ja ympäristöosaston johtaja Claudia Kemfert Saksan taloudellisesta tutkimuskeskuksesta.

    Lue myös:

    Professori: Bensiini- ja dieselautoihin voisi tankata synteettistä polttoainetta 2030 – Neste: Varmasti tämä on polttomoottoreille yksi ratkaisu

    Fortumin suunnitelma Norjassa: Hiilidioksidi napataan talteen voimalaitoksen piipusta ja haudataan merenpohjaan

    Tutkijat: Auringosta ja tuulesta halvin energiamuoto

    Tutkijaryhmä lyö laskelmat pöytään – Suomeen rakennettava yli 100 000 aurinkovoimalaa 2050 mennessä

    Bakteerien ase käännettiin niitä itseään vastaan: suomalaistutkijat onnistuivat tuhoamaan bakteerien vastustuskyvyn antibiooteille

    Bakteerien ase käännettiin niitä itseään vastaan: suomalaistutkijat onnistuivat tuhoamaan bakteerien vastustuskyvyn antibiooteille


    Jyväskylän yliopiston tutkijaryhmä kehittää keinoja hillitä bakteerien nopeasti yleistyvää vastustuskykyä antibiooteille. Vastustuskyky toimii siten, että bakteerit tuottavat entsyymejä, jotka pilkkovat antibiootteja. Lopputulos on se, että...

    Jyväskylän yliopiston tutkijaryhmä kehittää keinoja hillitä bakteerien nopeasti yleistyvää vastustuskykyä antibiooteille.

    Vastustuskyky toimii siten, että bakteerit tuottavat entsyymejä, jotka pilkkovat antibiootteja. Lopputulos on se, että antibiootit eivät enää tepsi tulehduksiin.

    Akatemiatutkija Matti Jalasvuoren mukaan bakteerit muuttuvat vastustuskykyisiksi antibiooteille pääasiassa kahdesta syystä.

    Ensimmäinen on se tutumpi: antibiootteja käytetään paljon, ja kuureista jäävät henkiin ne bakteerit, jotka kestävät antibiootteja parhaiten. Toinen syy on se, että bakteerit voivat siirtää geenejä toisilleen. Ne voivat siis muuttua vastustuskykyisiksi myös ilman antibiootteja.

    – Etenkin hankalia sairaalainfektioita aiheuttavien suolistoperäisten bakteerien kuten Escherichia colin ja Klebsiella pneumoniaen antibioottiresistenssin syynä on usein geeninsiirto bakteereiden välillä, kertoo Jalasvuori Jyväskylän yliopiston tiedotteessa.

    Molemmat bakteerit kuuluvat yleisimpiin tulehdusten aiheuttajiin.

    Bakteerit jakamaan vastustuskykyä tuhoavia geenejä

    Jalasvuoren johtama ryhmä kehittää bakteereja, jotka käyttävät hyväkseen bakteerien kykyä jakaa geenejä keskenään.

    Ryhmä on kehittänyt bakteereja, jotka levittävät resistenssin sijaan vastustuskykygeenejä tuhoavaa perimäainesta. Geneettisesti muokattuihin bakteereihin on liitetty niiden omaan immuunipuolustukseen liittyviä CRISPR-geenielementtejä.

    Bakteerisolussa CRISPR tunnistaa vastustuskyvyn tuottavan geenin ja tuhoaa sen.

    – Tämän elementin siirtyminen bakteeriin tekee aiemmin vastustuskykyisestä bakteerista jälleen herkän antibiooteille, Jalasvuori tiivistää.

    CRISPR-elementit voidaan siirtää harmittomiin bakteereihin, joiden avulla elementit voidaan viedä esimerkiksi suolistoon ja sitä kautta osaksi ihmisen luonnollista bakteeristoa.

    Jane ja Aatos Erkon säätiö on myöntänyt tutkijaryhmälle 255 000 euron avustuksen geeninsiirtotutkimuksiin.

    Tutkimusartikkeli Midbiotics: conjugative plasmids for genetic engineering of natural gut flora on julkaistu Gut Microbes -lehdessä.

    Lue myös: Superbakteerit yleistyvät, pitääkö niitä pelätä? – Viisi tärkeintä faktaa superbakteereista

    Bakteerit selättävät antibiootit yllättävän monilla keinoilla

    Professori huolissaan antibioottien tehon heikkenemisestä: "Ihmisiä menehtyisi tavallisiin infektioihin, joita tällä hetkellä pystymme hoitamaan"

    Kiinalaiset tutkijat siirsivät ihmisen

    Kiinalaiset tutkijat siirsivät ihmisen "aivogeenejä" apinoihin – eläimistä saattoi tulla fiksumpia


    Tieteiselokuva Apinoiden planeetta kuvaa maailmaa, jossa älykkäät apinat ovat ottaneet vallan. Nyt tuo dystooppinen visio saattaa olla pienen askeleen lähempänä todellisuutta. Kiinassa tutkijat ovat nimittäin tehneet kokeen, jossa he siirsivät...

    Tieteiselokuva Apinoiden planeetta kuvaa maailmaa, jossa älykkäät apinat ovat ottaneet vallan. Nyt tuo dystooppinen visio saattaa olla pienen askeleen lähempänä todellisuutta.

    Kiinassa tutkijat ovat nimittäin tehneet kokeen, jossa he siirsivät useille siirtogeenisille makakiapinoille kopioita ihmisen geenistä, jolla epäillään olevan vaikutus ihmisen älyn muodostumiseen, kertoo MIT Technology Review -lehti.

    Tutkimus on julkaistu kiinalaisessa National Science Review -tiedejulkaisussa. Ensin aiheesta uutisoi kiinalainen China Daily -lehti.

    Apinoiden muisti parani

    Tutkimusta johtanut Kunming Institute of Zoology -tutkimuslaitoksen geneetikko Bing Su kertoi MIT Technology Reviewille, että kyseessä oli ensimmäinen yritys ymmärtää ihmisen kognition eli ajattelun kehitystä siirtogeenisten apinoiden avulla.

    Tutkijoiden mukaan geenimuokatut apinat pärjäsivät tavallisia apinoita paremmin muistikokeissa ja niiden reaktioaika lyheni.

    Muokattujen apinoiden aivot kehittyivät normaalien lajitovereiden aivoja hitaammin, aivan kuten ihmislasten aivot. Apinoiden aivojen koossa ei ollut eroa.

    Länsimaiset tutkijat tyrmäävät

    MIT Technology Reviewin mukaan useat länsimaiset tutkijat ovat arvostelleet tutkimusta vastuuttomaksi. He kyseenalaistavat kädellisten geneettisen muokkaamisen eettisyyden.

    Kiinasta on tullut maailman johtava valtio tutkimuksissa, joissa käytetään koe-eläiminä kädellisiä. Kiinalaiset tutkijat hyödyntävät tutkimuksissaan uusimpia korkean teknologian työkaluja, joiden avulla voidaan muokata eliöiden perimää.

    Coloradon yliopiston geneetikko James Sikela arvioi MIT Technology Reviewille, että siirtogeenisten apinoiden käyttäminen ihmisen aivojen kehitykseen liittyvissä tutkimuksissa on erittäin riskialtista.

    Sikelaa huolestuttaa se, että kiinalaisten tekemä koe voi johtaa jatkossa yhä äärimmäisempiin apinoiden geenimuokkauksiin.

    Tutkijoiden mukaan yksi eettinen ongelma on se, miten geenimuokattuja inhimillistettyjä apinoita kohdeltaisiin ja hoidettaisiin siten, että niillä voisi olla merkityksellinen elämä.

    Lue myös:

    Nämä viisi pikkuapinaa on kloonattu Kiinassa, jotta oppisimme lisää ihmisen unihäiriöistä – kärsivät ahdistuksen ja masennuksen oireista

    Homo luzonensis asui Filippiineillä vielä 50 000 vuotta sitten – ihmisen varhainen sukulainen hämmästyttää tutkijoita

    Homo luzonensis asui Filippiineillä vielä 50 000 vuotta sitten – ihmisen varhainen sukulainen hämmästyttää tutkijoita


    Filippiineiltä runsaat kymmenen vuotta sitten löytyneet luut kuuluivat aiemmin tuntemattomalle ihmisen varhaiselle sukulaiselle, kertoo Nature-lehdessä torstaina julkaistava tutkimusartikkeli. Sen mukaan kyseessä ei ole nykyihmisen varhainen...

    Filippiineiltä runsaat kymmenen vuotta sitten löytyneet luut kuuluivat aiemmin tuntemattomalle ihmisen varhaiselle sukulaiselle, kertoo Nature-lehdessä torstaina julkaistava tutkimusartikkeli.

    Sen mukaan kyseessä ei ole nykyihmisen varhainen esi-isä, vaan ennemminkin sen sukulainen.

    Laji on nimeltään homo luzonensis sen muinaisen asuinsaaren Luzonin mukaan. Laji asui saarella noin 50 000 vuotta sitten.

    Tutkijoiden mukaan löytö vahvistaa näyttöä siitä, että ihmisen evoluutio ei ole ollut niin suoraviivaista kuin perinteisesti on oletettu. Se myös nostattaa kysymyksen siitä, miten laji pääsi saarelle, josta on kaikkialle pitkä merimatka.

    Tutkijoilla ei ole varmuutta myöskään siitä, ketkä ovat lajin esi-isiä.

    Homo luzonensis oli varsin lyhytkasvuinen, ehkä vain alle 120 senttiä pitkä. Lisäksi sillä oli kaareutuvat sormi- ja varvasluut. Tästä huolimatta tutkijat uskovat, että se todennäköisesti käveli selkä suorana eikä asunut puissa.

    Yhden teorian mukaan pienikokoisuus johtuu lajin sopeutumisesta sen eristyneeseen elinympäristöön.

    Voit keskustella aiheesta klo 14 saakka.

    Vain hämähäkin kokoinen mutta 45-jalkainen meriotus sai nimen suurelta muinaiselta Cthulhulta

    Vain hämähäkin kokoinen mutta 45-jalkainen meriotus sai nimen suurelta muinaiselta Cthulhulta


    Cthulhu syntyi 1920-luvulla yhdysvaltalaiskirjailija H. P. Lovecraftin kauhutarinan kosmiseksi hirviöksi. Siinä oli mustekalan ja lohikäärmeen näköä, ja sopivasta kulmasta se näytti myös ihmisestä piirretyltä karikatyyriltä. Kulttiotukseksi...

    Cthulhu syntyi 1920-luvulla yhdysvaltalaiskirjailija H. P. Lovecraftin kauhutarinan kosmiseksi hirviöksi. Siinä oli mustekalan ja lohikäärmeen näköä, ja sopivasta kulmasta se näytti myös ihmisestä piirretyltä karikatyyriltä.

    Kulttiotukseksi kasvaneen hirviön kuvaus napsahti muinaisen merikurkun eli merimakkaran löytäjien mielestä niin kohdalleen, että he tekivät löydöstään Cthulhun kaiman.

    Ikäeroa Lovecraftin luomukseen on 430 miljoonaa vuotta. Niin vanhaksi fossiili on aivan poikkeuksellisen hyvin säilynyt.

    Herefordshiresta Britanniasta löydetty uusi laji, koko nimeltään Sollasina cthulhu, ei ollut suurensuuri, vain ison hämähäkin kokoinen. Mutta kun runsaan sentin mittainen otus levitti 45 panssaroitua putkijalkaansa, pedotkin kavahtivat, brittiläis-yhdysvaltalaisen tutkimuksen tekijät arvelevat.

    Lonkerot olivat vesiputkilojärjestelmä, jolla Cthulhu liikkui ja haali ruokaa ruumiin keskellä sijainneeseen suuhunsa.

    Samaa systeemiä käyttävät myös tämän päivän 6 300 piikkinahkaislajia. Liikkumiskyky perustuu vedenpaineen muutoksiin putkiloissa.

    Cthulhun kolmiulotteisessa mallissa putkijalat saivat väriä, jotta ne erottuisivat toisistaan. Imran Rahman / Oxford University Museum of Natural History

    Alue, jolta Sollasina cthulhu löytyi, osoittautui piikkinahkaisten fossiilien aarreaitaksi. Sieltä on löytynyt useita muinaisia merisiilejä, merikurkkuja ja meritähtiä jopa pehmytkudoksineen, kertoo yhdysvaltalaisen Yalen yliopiston paleontologi Derek Briggs.

    Sollasina cthulhun fossiilia jyrsittiin kerros kerrokselta, ja kukin kerros kuvattiin. Näistä sadoista kuvista koottiin digitaalisesti otuksen kolmiulotteinen virtuaalifossiili.

    Siten paljastunut vesiputkilojärjestelmä osoittautui pikemmin merikurkun kuin merisiilin kaltaiseksi. Se määritteli muinaisotuksen paikan piikkinahkaisten sukupuussa, tutkijat kertovat. Samalla he saivat lisätietoa evoluutiosta, joka on johtanyt tämän päivän valtamerissä ryömiviin piikkinahkaisiin.

    Oxfordin yliopiston johtama tutkimus on luettavissa vapaasti Proceedings of the Royal Society B -lehdestä.

    Se onnistui! Mustasta aukosta saatiin ensimmäinen kuva

    Se onnistui! Mustasta aukosta saatiin ensimmäinen kuva


    Albert Einsteinin yli sata vuotta sitten tekemä päätelmä siitä, että jotakin mustien aukkojen kaltaista on pakko olla olemassa, on todistettu kaikkien aikojen ensimmäisellä kuvalla. Kuva on M87-galaksin keskeltä yli 50 miljoonan valovuoden...

    Albert Einsteinin yli sata vuotta sitten tekemä päätelmä siitä, että jotakin mustien aukkojen kaltaista on pakko olla olemassa, on todistettu kaikkien aikojen ensimmäisellä kuvalla. Kuva on M87-galaksin keskeltä yli 50 miljoonan valovuoden päästä.

    Äärimmäisen ylpeät ja innostuneet tutkijat julkistivat avaruusfysiikan jättiaskeleen samaan aikaan Brysselissä, Washingtonissa, Santiagossa, Shanghaissa, Taipeissa ja Tokiossa.

    Kaksi vuotta sitten kahdeksan eri puolilla maailmaa sijaitsevaa radioteleskooppia ottivat samanaikaisesti kohteekseen kaksi mustaa aukkoa: oman Linnunratamme Sagittarius A*:n ja paljon kaukaisemman Messier 87 eli M87-galaksin keskustassa olevan mustan aukon.

    Ennen tiedotustilaisuutta ei kerrottu, kumman kuva julkaistaisiin. Koska Sagittarius A*:han on matkaa "vain" 26 000 valovuotta, se oli useimpien ykkösveikkaus.

    Sagittarius A* osoittautui kuitenkin niin levottomaksi, että hyvää kuvaa oli vaikea saada, tutkijat kertovat. Niinpä kuvaan pääsi M87:n musta aukko, vaikka sen kuvaaminen on valtavan etäisyyden takia kuin kuvaisi pikkukiveä Kuun pinnalta, he vertaavat.

    Kuva koostettiin virtuaaliteleskoopilla

    Radioteleskooppeja tarvittiin, koska tavallista valoa hyödyntävää valokuvaa kohteesta ei voi saada. Siksi kuva muodostettiin hyödyntämällä poikkeuksellisen korkeataajuista radiosäteilyä.

    Data koostettiin virtuaalisella Event Horizon -teleskoopilla, johon panoksensa antoivat maapallon eri puolilla olevat teleskoopit. Ne synkronoitiin tarkalleen atomikellojen avulla.

    Samaan tehtävään pystyvä yksittäinen fyysinen radioteleskooppi olisi suorastaan maapallon kokoinen.

    Jotta vaativan tehtävän tulos olisi varmasti oikein, teleskoopeilta saatua dataa käsitteli neljä tiimiä eri algoritmeilla, ja kaikilta oli saatava samanlainen kuva mustasta aukosta – kuten saatiinkin.

    Chajnantorin ylätasangolla Chilen Andeilla sijaitseva ALMA-teleskooppijärjestelmä oli keskeisesti mukana mustan aukon kuvaamisessa. P. Horálek / ESOAuringon massa kerrottuna 6,5 miljardilla

    Valtavan painovoiman vuoksi mustasta aukosta ei pääse karkuun mikään, ei edes valo. Niinpä kuva on aukon ääriviivasta hetkellä, jolloin valo on katoamassa aukkoon. Kirkas ympyrä on kieppuvaa kuumaa plasmaa, joka säteilee.

    Keskelle syntyy varjo, koska mustan aukon painovoimakenttä taivuttaa valon kulkua aukon ympärillä.

    Kuvassa on myös "onnekasta kaasua ja tomua", kuten Havaijilla sijaitsevan Itä-Aasian observatorion apulaisjohtaja Jessica Dempsey muotoili julkistustilaisuudessa Washingtonissa. Sillä hän tarkoitti, että kaasu ja tomu kiertävät kyllin kaukana aukosta ollakseen turvassa sen vetovoimalta.

    Renkaan alareunan kirkkaus verrattuna yläreunaan kertoo kiertoliikkeestä. Lähes valon nopeudella tapahtuva liike on myötäpäivään, siitä astronomit ovat varmoja, mutta muuten riittää vielä tutkimista.

    Pienet mustat aukot syntyvät tähtien romahtamisesta, mutta supermassiivisten aukkojen alkuperä ei ole selvillä.

    Ne sijaitsevat yleensä galaksien keskellä, myös meidän Linnunradallamme, ja ovat tavattoman tiheitä. M87:n aukolla on yhtä paljon massaa kuin 6,5 miljardilla Auringolla.

    Musta aukko näkyy vasten sen tapahtumahorisontin ympärillä pyörivää kuumaa kaasua, jonka säteilemää valoa voimakas painovoimakenttä taivuttaa.EHT-yhteistyöhankePiirroskuva siitä, mitä nopeasti pyörivän supermassiivisen mustan aukon ympärillä tapahtuu. ESO"Kuin katsoisimme äärimmäiseen syöveriin

    Projektiin osallistuneiden noin 200 tutkijan kansainvälisessä joukossa oli yksi suomalainen, Aalto-yliopistossa työskentelevä akatemiatutkija Tuomas Savolainen. Tulos on huikea, hän iloitsi julkistustilaisuudessa Brysselissä.

    – Tähän mennessä kaikki kuvat, jotka kukaan ihminen on nähnyt mustasta aukosta, ovat olleet tietokonesimulaatioita, taiteilijoiden näkemyksiä. Nyt meillä on oikea tieteellinen kuva, Savolainen sanoi.

    Hänen mukaansa musta aukko on Einsteinin yleisen suhteellisussteorian ehkä kaikkein oudoimpia ennusteita ja jopa nykyfysiikan oudoimpia ilmiöitä.

    – Aivan kuin katsoisimme äärimmäiseen avaruuden syöveriin. Sellaiseen paikkaan, joka johtaa pois meidän maailmankaikkeudestamme.

    Tulos antaa uusia mahdollisuuksia

    Kun kuva alkoi dataa käsiteltäessä muodostua ruudulle, tulos näytti juuri siltä kuin tutkijat olivat teorioissaan olettaneet, Tuomas Savolainen kertoi.

    – Jos siellä olisi näkynyt jotakin kovasti poikkeavaa, teoreetikoiden olisi pitänyt palata piirustuspöydän ääreen ja alkaa vakavasti miettiä yleisen suhteellisuusteorian mahdollisia korjauksia tai sitä, onko tämä jotakin muuta kuin musta aukko, jokin eksoottinen kappale.

    Nyt tutkijoille avautuu aivan uusi tapa tutkia gravitaatiota äärimmäisissä olosuhteissa: voidaan toistaa havaintoja, parantaa antennistoa ja mennä lyhyemmille aallonpituuksille, jolloin saadaan vielä tarkempia kuva, Savolainen ennakoi.

    – Voimme tutkia valon käyttäytymistä mustan aukon välittömässä läheisyydessä. Tapahtumahorisontista on tullut mitattava objekti. Se ei ole enää pelkästään matemaattinen konsepti. Kuka tietää, mitä joskus tulevaisuudessa löytyy!

    Tähänastiset tulokset on julkaistu kuutena tutkimuksena Astrophysical Journal Letters -lehdessä.

    Brasilian kansallismuseon tuhonnut tulipalo johtui väärin asennetuista ilmastointilaitteista

    Brasilian kansallismuseon tuhonnut tulipalo johtui väärin asennetuista ilmastointilaitteista


    Viime syyskuussa valtava tulipalo tuhosi 90 prosenttia Brasilian kansallismuseon 20 miljoonan esineen kokoelmasta ja raunioitti historiallisen rakennuksen. Kuumuus kohosi tuhanteen asteeseen, mikä tuhosi todisteet, joista syttymispaikka olisi voitu...

    Viime syyskuussa valtava tulipalo tuhosi 90 prosenttia Brasilian kansallismuseon 20 miljoonan esineen kokoelmasta ja raunioitti historiallisen rakennuksen.

    Kuumuus kohosi tuhanteen asteeseen, mikä tuhosi todisteet, joista syttymispaikka olisi voitu nopeasti paikantaa. Alueen valvontakameroiden tallenteiden ja kemiallisten analyysien perusteella tutkijat pystyivät kuitenkin pian toteamaan, ettei kyseessä ollut tuhopoltto.

    Nyt syyksi ovat paljastuneet pohjakerroksen ilmastointilaitteet, jotka oli asennettu valmistajan ohjeiden vastaisesti, kertovat viranomaiset.

    Laitteet oli tarkoitettu viilentämään museon aulaa, joka sijaitsi dinosaurusgallerian alapuolella. Yksi katastrofin harvoista valopilkuista oli, että galleriassa ollut dinosauruksen luuranko selvisi palosta ja saatiin myöhemmin talteen.

    Vaikka ilmanvaihtolaitteiden virheasennus oli tulipalon pääsyy, rakennuksen turvapuutteet mahdollistivat palon rajun leviämisen ja tuntikausia kestäneen riehumisen, viranomaiset sanovat. Rakennuksesta puuttuivat niin palo-ovet kuin sprinklerit.

    Museon johto kertoi, että valtion rahoitusleikkausten takia monista asioista oli jouduttu tinkimään. Leikkauksien jalkoihin oli jäänyt muun muassa sprinklerijärjestelmä, joka oli aiottu asentaa viime kesänä.

    Jotakin sentään pelastui

    Museon antropologiset ja luonnontieteelliset kokoelmat olivat Latinalaisen Amerikan suurimmat. Vain kymmenesosa on jäljellä.

    Tulen riehuessa pelastustyöt olivat erittäin vaikeita. Arkeologit, paleontologit, antropologit ja lukuisat vapaaehtoiset eivät kuitenkaan antaneet helposti periksi, vaan ryhtyivät kaivelemaan viilentyneitä raunioita.

    Viisi kuukautta myöhemmin he ilmoittivat löytäneensä kaikkiaan pari tuhatta esinettä. Joukossa on kokoelmien helmi, Luzian kallo. 11 500 vuotta sitten elänyt Luzia on vanhin Amerikoista löytynyt ihminen.

    Ehjänä löytyi myös muun muassa 5,8-tonninen Bendegón meteoriitti.

    Raunioista pelastettuja esineitä. Antonia Lacerda / EPA-EFE

    Löytyneistä esineistä kerrotaan lisää museon perustamalla verkkosivulla.

    Rakennuksesta tuhoutuivat kokonaan sisätilat ja katto. Brasilia on ilmoittanut, että rakennus – entinen kuninkaallinen palatsi – korjataan ennalleen. Työt on aloitettu julkisivusta.

    Hiirtä eettisempi koe-eläin auttaa lasten vakavien sairauksien tutkimisessa: Seeprakala reagoi yllättävän samalla lailla kuin ihminen

    Hiirtä eettisempi koe-eläin auttaa lasten vakavien sairauksien tutkimisessa: Seeprakala reagoi yllättävän samalla lailla kuin ihminen


    Seeprakala sopii hyvin koeläimeksi, kun tutkitaan streptokokkibakteereja. Pneumokokki ja B-ryhmän streptokokki ovat maailman yleisimpiä keuhkokuumeen, sepsiksen ja aivokalvontulehduksen aiheuttajia pienillä lapsilla. Tähän tulokseen on tullut...

    Seeprakala sopii hyvin koeläimeksi, kun tutkitaan streptokokkibakteereja. Pneumokokki ja B-ryhmän streptokokki ovat maailman yleisimpiä keuhkokuumeen, sepsiksen ja aivokalvontulehduksen aiheuttajia pienillä lapsilla.

    Tähän tulokseen on tullut filosofian maisteri Anni Saralahti väitöskirjassaan, joka tarkastetaan 26. huhtikuuta Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnassa.

    Seeprakalaa on käytetty jo yleisesti biolääketieteen tutkimuksissa.

    – Seeprakalat tutkimusmallina ovat perinteisiin eläinmalleihin, kuten hiiriin ja muihin nisäkkäisiin, verrattuna eettisiä, helpommin käsiteltäviä ja taloudellisia. Näiden ominaisuuksien lisäksi seeprakalan immuunipuolustus on hyvin samankaltainen kuin ihmisellä, joten seeprakala on houkutteleva malli infektiotutkimuksiin, Saralahti sanoo tutkimustiedotteessa.

    Yksin pneumokokin on arvioitu olevan vastuussa jopa yli puolen miljoonan lapsen kuolemasta vuosittain maailmassa.

    Väitöskirjatutkimus osoitti, että molemmat tutkitut bakteerit aiheuttavat seeprakalassa infektion, joka muistuttaa ihmisen streptokokki-infektiota.

    Nämä tutkimukset osoittivat Saralahden mukaan, että seeprakalan synnynnäinen immuunivaste pneumokokki-infektiossa on hyvin samankaltainen kuin ihmisen vaste. Geneettinen seulonta paljasti, että myös seeprakalalla C-reaktiivisen proteiinin (CRP) puutos saattaa altistaa seeprakalat vakavalle pneumokokki-infektiolle.

    CRP kertoo tulehduksesta.

    – Mikä tärkeintä, seeprakalan avulla voidaan tulevaisuudessa saada tärkeää tietoa pneumokokin taudinaiheuttamismekanismeista sekä ihmisen geneettisistä alttiustekijöistä ja näin luoda uusia lähtökohtia nykyistä tehokkaampien hoitokeinojen kehittämiselle, Saralahti huomauttaa.

    Muinaisvalas käveli ja ui – jokaisessa varpaassa oli  pieni kavio ja varpaiden välissä räpylät

    Muinaisvalas käveli ja ui – jokaisessa varpaassa oli pieni kavio ja varpaiden välissä räpylät


    53 miljoonaa vuotta sitten Etelä-Aasiassa polskutteli ja tallusteli ensimmäisiä otuksia, joista kehittyivät tämän päivän valaat ja delfiinit. Viimeistään kymmenen miljoonaa vuotta myöhemmin suku oli levinnyt Etelä-Amerikkaan. Siitä todistaa...

    53 miljoonaa vuotta sitten Etelä-Aasiassa polskutteli ja tallusteli ensimmäisiä otuksia, joista kehittyivät tämän päivän valaat ja delfiinit.

    Viimeistään kymmenen miljoonaa vuotta myöhemmin suku oli levinnyt Etelä-Amerikkaan. Siitä todistaa Perun etelärannikolta löytynyt aiemmin tuntematon sukulainen. Sen elinpäivistä on kulunut 42,6 miljoonaa vuotta.

    Nelijalkainen Peregocetus pacificus _-_muinaisvalas oli häntä mukaan lukien nelimetrinen. Jokaisen varpaan päässä oli pieni kavio, joka auttoi kipuamaan merestä rannalle. Myös raajojen ja lantion muoto viittaa siihen, että eläin kykeni kävelemään kuivalla maalla.

    Toisaalta jalkaterissä ja hännässä oli myös hyvästä uimataidosta kertovia anatomisia piirteitä: saukkomaiset räpylät varpaiden välissä ja majavamaiset häntänikamat.

    Pitkä kuono ja terävät hampaat viittaavat siihen, että Peregocetus pacificus oli kalastaja, joka rouskutteli saaliinsa maapedon tavoin, toisin kuin nykyiset valaat.

    Latinankielinen nimi tarkoittaa matkalaista, joka saavutti Tyynenmeren. Vähitellen merestä tuli pysyvä koti, valaiden suku menetti jalkansa ja sai tilalle evämäiset eturaajat.

    Voimakas meressä, kömpelö maalla

    Peregocetus pacificus -löytö on ensimmäinen kiistaton luurankotodiste nelijalkaisesta valaasta koko Tyynenmeren alueelta ja luultavasti Amerikkojen vanhin, kertoo tutkimusartikkelin kirjoittaja paleontologi Olivier Lambert Belgian kuninkaallisesta luonnontieteiden instituutista.

    Yhtä täydellisiä luurankoja on löydetty vain Intiasta ja Pakistanista.

    Peregocetus pacificusin hännän viimeinen nikama on löytymättä, joten tutkijat eivät tiedä, huipentuiko häntä sellaiseen pyrstöön, jolla nykyvalaat antavat itselleen vauhtia.

    Otus näyttää olleen vahva uija, mutta maalla liikkuminen oli kömpelömpää eikä ainakaan juokseminen onnistunut. Tutkijat arvelevat sen ehkä nousseen maalle vain parittelemaan ja synnyttämään.

    Muinaisvalaasta on säilynyt poikkeuksellisen paljon luita.Giovanni BianucciMerimatka Afrikasta oli puolet nykyisestä

    Luut löytyivät kansainvälisen tutkijaryhmän kaivauksissa Playa Media Lunassa. Perun luonnonhistoriallisen museon paleontologi Mario Urbina oli havainnut rannikolla lupaavan aavikkoalueen joitakin vuosia aiemmin, ja maanpinnan alla piilikin kymmenien miljoonien vuosien takaisia meren sedimenttejä.

    Luiden tarkka ajoitus varmistui mikrofossiileista, jotka olivat samassa kerroksessa. Geologinen ikä ja löytöpaikka tukevat hypoteesia, jonka mukaan Etelä-Aasiassa kehittyneet muinaisvalaat etenivät ensin Pohjois-Afrikkaan ja uivat sieltä meren poikki Amerikkoihin

    Tutkijoiden mukaan ne saivat kyytiä merivirroilta. Välimatkakaan ei tuohon aikaan ollut kuin puolet nykyisestä. Aikaa meni silti päiviä tai jopa viikkoja, mitä he pitävät lisätodisteena siitä, että valaiden suku oli muuttumassa yhä enemmän pelkästään merinisäkkäiksi.

    Tutkimus on julkaistu Current Biology -lehdessä. Tutkijaryhmä jatkaa perulaisten valaiden ja delfiinien etsimistä vielä vanhemmista kerroksista.

    Kari Enqvistin kolumni: Tutkijat äkkiä julkisuuteen opettamaan kuinka ajatellaan ja ollaan kriittisiä

    Kari Enqvistin kolumni: Tutkijat äkkiä julkisuuteen opettamaan kuinka ajatellaan ja ollaan kriittisiä


    KolumniKolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.> Kaikki kolumnit löydät täältä> Ykkösaamussa kuullut kolumnit Areenassa ja podcasteinaUsein vaaditaan, että poliitikkojen tulisi perustaa päätöksensä tutkijoiden...

    Kolumni

    Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.

    > Kaikki kolumnit löydät täältä
    > Ykkösaamussa kuullut kolumnit Areenassa ja podcasteina

    Usein vaaditaan, että poliitikkojen tulisi perustaa päätöksensä tutkijoiden tuottamiin faktoihin. Mutta faktoja enemmän yhteiskuntaelämä kaipaisi kriittistä, erittelevää ajattelua. Ja juuri tutkija on analyyttisen, kriittisen ajattelun ammattilainen.

    Tutkija ei ole vain kapean erityisalan asiantuntija. Hänen ydinosaamistaan on kyky kiihkottomaan pohdintaan. Hän on erikoistunut jäsentämään asiat oikeisiin suhteisiinsa.

    Siksi tutkijoiden pitäisi näkyä enemmän julkisuudessa. Tutkijoita tarvitaan näyttämään esimerkkiä, miten ajatellaan. Eikä vain poliitikoille vaan kaikille kansalaisille.

    Tärkeää kun ei ole luetella faktoja vaan miten faktoihin päädytään. Itse asiassa ei edes ole olemassa puhtaita faktoja, sillä faktat saavat merkityksensä asiayhteydestään. Tämä pätee erityisesti ihmisiä ja yhteiskuntia tutkivissa tieteissä mutta myös luonnontieteissä.

    Päinvastoin kuin usein kuvitellaan, faktat eivät ole saaria. Silloinkin kun ne näyttävät erillisiltä, niitä yhdistää tiedon ja kokemuksen mannerjalusta.

    Likinäköisyys pätee myös poliitikkoihin. He kutsuvat tutkijan paikalle kuin lankkipojan, kiillottamaan kuraiset mielipiteensä

    Siksi esimerkiksi ne ilmastonmuutoksen intohimoisesti kiistävät insinöörit, jotka viivoittimella mittailevat Kemijärven lämpötilakäyriä, katsovat metsän sijasta puita. Puut eli faktat huojuvat tuulessa, mutta niiden muodostama kokonaisuus pysyy.

    Aukkoja näkyy journalistienkin ymmärryksessä silloin, kun he erehtyvät tiedon välittäjistä tiedon tuomareiksi.

    Likinäköisyys pätee myös poliitikkoihin. He kutsuvat tutkijan paikalle kuin lankkipojan, kiillottamaan kuraiset mielipiteensä. Kun työ on tehty, pojan pitää kadota silmistä. Sillä kun tämä on poissa silmistä, poissa mielestä on myös maton alle lakaistu loka.

    Syytä on tutkijoissakin. He kaihtavat turhaa julkisuutta. Tästä seuraa vakava imagohaitta. Kun he astuvat näyttämölle lausumaan kommenttejaan, heidät mielletään etäisiksi ja ylimielisiksi. Koska he eivät näy arkipäivässä, heitä pidetään arkipäivästä vieraantuneina.

    Kun tutkijat sitten kertovat asioiden olevan monimutkaisia, heitä syytetään talibaneiksi ja punavihreiksi propagandatorviksi.

    Tutkija puhuisi mieluusti vain omasta erikoisalastaan. Hän haluaisi kamppailla huuhaata vastaan pidättyvästi ja sivistyssanoin. Mutta fakta on, että valeinformaatiota ei selätetä faktoilla.

    Tästä erinomaisen todistuksen tarjoaa Benedict Cumberbatchin tähdittämä brexit-draama, joka sai televisioensi-iltansa tänä vuonna. Siinä Sherlock Holmesinakin tunnettu brittinäyttelijä esittää kansanäänestykseen valmistautuvaa brexit-leirin kampanjapäällikköä. Tämä juonii häikäilemättömästi ja kylvää julkisuuteen valeuutisia mm. Turkin tulevasta EU-jäsenyydestä.

    On siis syytä muistaa, että mikään aika ei riitä kaiken huuhaan kumoamiseen

    Elokuvassa brexitin vastustajien aika menee kannattajien levittämien tulipalojen sammuttamiseen. Oma viesti jää pimentoon. Seuraus – lapsellinen ja järjetön tragikomedia – on nyt kaikkien nähtävillä.

    On siis syytä muistaa, että mikään aika ei riitä kaiken huuhaan kumoamiseen. Siksi tutkijoilta vaaditaan muutakin kuin passiivista reagointia. Heidän pitää olla kentällä jo ennen kuin tulipalot syttyvät. Tutkijan tulee ottaa aloite omiin käsiinsä.

    Pyromaaninkin innostus viilenee, jos katujen kulmissa seisoskelee palomiehiä.

    En tarkoita, että tutkijoiden pitäisi partioida julkisuuden sivukujia jonkinlaisina akateemisina Odinin sotureina. Riittää, että he ovat läsnä ihmisten arkipäivässä tavallisina tolkun ihmisinä. Pubivisoissa ja tanssimassa tähtien kanssa, brändäämässä tiedettä yhteiskunnan luonnolliseksi osaksi.

    Silloin he muistuttavat pelkällä olemassaolollaan, että on olemassa kriittistä ja pohtivaa ajattelua. Että sellaisen olemassaolo on sekä ihmiskunnalle että Suomen hallitukselle hyvästä.

    Ja jos murrosikäinen muusikonalku, miljonäärikiekkoilija ja jokainen tunneherkkä näyttelijä saavat vapaasti kommentoida kaikkea, miksei sitten tutkija?

    Suomi ilman tiedettä ja tutkijoita olisi maa, jossa vain kovimmin huutava saisi äänensä kuuluville. Se, jonka sanoma olisi härskein ja mainosarvo suurin.

    Ja jos murrosikäinen muusikonalku, miljonäärikiekkoilija ja jokainen tunneherkkä näyttelijä saavat vapaasti kommentoida kaikkea, miksei sitten tutkija? Hän on sentään lukenut muutakin kuin nuotteja tai kiekkokaukalon mainostekstejä.

    Siksi kehotan tutkijoita: vyöttäkää kupeenne, ottakaa sauvanne ja lähtekää julkisuuteen. Menkää ja tehkää poliitikot ja kaikki kansa opetuslapsiksenne. Kastakaa heitä järkiperäisen ajattelun nimeen ja opettakaa heille kriittisyyttä.

    Ja katso, silloin vaalit ovat aina tiedevaalit.

    Kari Enqvist

    Kirjoittaja on kosmologian professori Helsingin yliopistossa ja tietokirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.

    Kiitos keskustelusta. Keskustelu on suljettu. Kolumneista voi pääsääntöisesti keskustellla niiden julkaisupäivänä.

    Musta aukko tullee nähtäville keskiviikkona –

    Musta aukko tullee nähtäville keskiviikkona – "Tähtitieteen läpimurtotulos"


    Tulevana keskiviikkona järjestetään kuudessa maailman metropolissa - Brysselissä, Washingtonissa, Santiagossa, Shanghaissa, Taipeissa ja Tokiossa - samanaikaiset tiedotustilaisuudet poikkeuksellisen merkittäväksi kuvatusta tiedeuutisesta. Brysselin...

    Tulevana keskiviikkona järjestetään kuudessa maailman metropolissa - Brysselissä, Washingtonissa, Santiagossa, Shanghaissa, Taipeissa ja Tokiossa - samanaikaiset tiedotustilaisuudet poikkeuksellisen merkittäväksi kuvatusta tiedeuutisesta.

    Brysselin tilaisuutta isännöi EU:n tiedekomissaari Carlos Moedas, mutta juuri tämän enempää järjestäjät eivät ole paljastaneet.

    Kutsukirjeen saaneilla tiedetahoilla ei silti mennyt kauaakaan, kun ne saavuttivat yksimielisyyden siitä, mistä on kyse: Usean eri puolilla maapalloa sijaitsevan radioteleskoopin yhteinen Event Horizon Telescope eli EHT-projekti on vihdoin saanut valmiiksi ensimmäisen kuvan mustasta aukosta.

    Tarkkaan ottaen kuvassa oletetaan näkyvän musta aukko ja valoa sen ympärillä.

    Sekin uskotaan tiedettävän, että kuvassa näkyvä musta aukko on oman Linnunratamme keskustassa sijaitseva supermassiivinen Sagittarius A* – ellei se sitten ole Neitsyen tähtikuviossa sijaitsevan galaksin M87:n keskellä oleva musta aukko.

    Helsingin yliopistossa mustia aukkoja tutkinut astrofysiikan professori Peter Johansson kertoo, että EHT on havainnoinut molempia aukkoja. Julkistetaanko keskiviikkona kuvia M87:sta vai Sagittarius A*:stä, sitä ei vielä tiedetä. Mahdollista on sekin, että molemmista aukoista on saatu kuvat.

    AOPMutkikas kuvausprosessi

    Kuvan tai kuvien julkistamista on odotettu jo hyvän aikaa. EHT:n alkuperäiset havainnot tehtiin jo kaksi vuotta sitten.

    Teleskoopit eri puolilla maailmaa muodostivat yhdessä eräänlaisen lähes maapallon kokoisen teleskoopin, joka havainnoi samanaikaisesti kohdeaukkoa.

    – Tulosten analysoiminen on ollut monimutkainen ja työläs prosessi, sanoo Johansson. Lopputuloksena ei ole valokuva, vaan kuva, johon on yhdistetty niiden yhdessä keräämiä havaintoja.

    Lisähaastetta kuvaamiselle on tuonut se, että mustan aukon ja maapallon välillä on kaikenlaista sälää, esimerkiksi kuumaa kaasua, jotka sumentavat kuvaa.

    Mitä kuvassa sitten näkyy?

    – Jos musta aukko nähdään päältä, näyttää se sormukselta, jos sivulta, niin kuva voi olla suttuisempi, sanoo Johansson. Aukko itsessään on tietysti pimeä, mutta sormuksen sen ympärille muodostaa valo, joka myötäilee mustan aukon reunaa eli tapahtumahorisonttia..

    Onko tieteellistä merkitystä?

    Teknisesti mustan aukon kuvaaminen on suursaavutus, mutta projekti tuottaa Johanssonin mukaan myös uutta tieteellistä tietoa.

    Johanssonin mukaan mustat aukot ovat sinänsä tuttu juttu astrofyysikoille. Esimerkiksi Linnunratamme keskuksen mustan aukon rata on havaittu, samoin sitä kiertävien tähtien radat.

    – Mustia aukkoja on havaittu niin paljon, että ne ovat arkipäivää astrofyysikoille, vahvistaa Johansson. Tutkittavaa kuitenkin riittää.

    Linnunradan mustan aukon kuvaaminen voi tuoda uutta tietoa esimerkiksi sen pyörimisestä ja pyörimisnopeudesta. Tai siitä, kuinka ainetta putoaa mustaan aukkoon. Tai onko Sagittarius A*:n navoilla suihkuja, kuten esimerkiksi huomattavasti suuremman ja aktiivisemman M87:n navoilla.

    Johanssonin mukaan oma musta aukkomme on moniin muihin verrattuna huomiota herättävän pieni ja epäaktiivinen. Sinne ei putoa paljoakaan ainetta, eikä se säteile juuri lainkaan. Se elää hiljaiseloa, jonka syytä ei täysin ymmärretä, hän sanoo.

    Tutkimusten perusteella tiedetään, että musta aukkomme oli 1600-luvulla paljon aktiivisempi kuin nykyisin. Syy on yhä arvoitus. Entäpä jos musta aukko ei pyörisi lainkaan? Se olisi täydellinen järkytys, sanoo Johansson.

    Muun muassa näihin kysymyksiin odotetaan vastauksia uusista tutkimuksista.

    Johanssonin mukaan suuren yleisön kannalta tärkeintä on kuitenkin itse kuva.

    – Sen ymmärtävät kaikki: kuva on kaikki kaikessa.

    Tutkimus: Arsenikki ja elohopea voivat tappaa ihmisen, mutta valkohai ei edes sairastu

    Tutkimus: Arsenikki ja elohopea voivat tappaa ihmisen, mutta valkohai ei edes sairastu


    Valkohait eivät ainoastaan siedä elimistöönsä kertyneitä raskasmetalleja, vaan niistä ei tunnu olevan mitään haittaa, kertovat tuoreen tutkimuksen odottamattomat tulokset. Etelä-Afrikan rannikolla pyydystettyjen 43 valkohain verestä tutkittiin...

    Valkohait eivät ainoastaan siedä elimistöönsä kertyneitä raskasmetalleja, vaan niistä ei tunnu olevan mitään haittaa, kertovat tuoreen tutkimuksen odottamattomat tulokset.

    Etelä-Afrikan rannikolla pyydystettyjen 43 valkohain verestä tutkittiin arsenikin, elohopean, lyijyn ja 11 muun raskasmetallin sekä 12 hivenaineen pitoisuudet.

    Raskasmetallien määrä ravintoketjun huipulla saalistavien haiden veressä osoittautui sellaiseksi, että se olisi erittäin haitallista tai suorastaan kuolemaksi muille selkärankaisille, myös ihmiselle.

    Hait päästettiin näytteiden oton jälkeen takaisin mereen. Sinne ne polskahtivat silmin nähden ja myös kokeiden perusteella aivan terveinä. Yksilöiden koko tai sukupuoli ei vaikuttanut tuloksiin.

    Näyttää siltä, että valkohailla on synnynnäinen suojamekanismi raskasmetalleja vastaan, sanoo tutkimusartikkelin pääkirjoittaja Liza Merly yhdysvaltalaisesta Miamin yliopistosta.

    Immuunijärjestelmän kuntoa selvitettiin valkosolumäärästä sekä jyväsolujen ja imusolujen suhteellisesta määrästä.

    Jyväsolut ovat immuunipuolustuksen ensirintama. Ne rientävät tulehdusalueille mahdollisimman nopeasti tappamaan tunkeilijat. Imusolut ovat kukin erikoistuneet nujertamaan vain yhden tulehdusten aiheuttajan.

    Tutkimus on julkaistu Marine Pollution Bulletin -lehdessä.

    Ilmiömäinen toipuja

    Ennestään tiedetään, että hailla on poikkeuksellinen kyky toipua vakavistakin puremista ja muista vammoista. Siitä kertoi muun muassa australialaisen James Cook -yliopiston muutaman vuoden takainen tutkimus.

    Yhdessä sen raportoimista tapauksista hai oli saanut erittäin syvän ja pahan haavan ilmeisesti veneen potkurista. Haavan täydelliseen umpeutumiseen ei mennyt kuukauttakaan.

    Aiemmin tänä vuonna julkaistussa kanadalais-yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa avattiin ensi kertaa valkohain koko perimä. Se osoittautui hyvin suureksi. Lisäksi siinä on tehokkaita DNA-virheiden korjausmekanismeja.

    Genomi on puolitoistakertainen ihmiseen verrattuna, mikä antaa valkohaille pelivaraa. Ihmisellä genomin epävakaus altistaa syöville ja ikääntymiseen liittyville sairauksille.

    Kalastus on vaarantanut valkohain

    Kaikki hyvät uutiset ovat enemmän kuin tervetulleita haille, joiden määrä on vähentynyt voimakkaasti ennen muuta ylikalastuksen vuoksi.

    Myös valkohai on arvioitu vaarantuneeksi lajiksi. Etenkin evät ovat tavoiteltuja, ja monelle urheilukalastajalle valkohain nappaaminen on ylpeyden aihe. Valkohaita kuolee myös ammattikalastajien verkkoihin, jotka on tarkoitettu muille lajeille.

    Etelä-Afrikassa valkohaihavainnot kääntyivät laskuun neljä vuotta sitten, ja viime ja toissa vuonna havaintoja oli vähemmän kuin koskaan

    Sillä on pitkässä seurannassa todettu odottamattomia seurauksia. Kun huippupeto on kadonnut, tilan on ottanut paljon pienempi peto, enimmillään parimetrinen täpläkidushai.

    Miamin yliopiston meriekologi Neil Hammerschlag kertoo, ettei ennen viime vuosia ollut nähnyt alueella yhtään saalistavaa täpläkidushaita. Hän on tarkkaillut Etelä-Afrikan haikantaa 18 vuotta.

    Tämä Hammerschlagin sosiaalisessa mediassa julkaisema video on harvinaisuus Havaijin rannikolta. Suurimmalle tunnetulle valkohaille oli annettu aiemmassa, vuosien takaisessa kohtaamisessa nimeksi Deep Blue.

    Kamerat seurasivat meriruohikkoon

    Toisessa tuoreessa valkohaitutkimuksessa päästiin ensi kertaa katsomaan, miten sujuvasti valkohai sukkuloi saaliinsa perässä meriruohoviidakossa.

    Australialaisen Murdochin yliopiston ja yhdysvaltalaisten Stanfordin yliopiston ja Monterey Bayn akvaarion tutkijat kiinnittivät Etelä-Afrikan rannikolla liiketunnistimen ja kameran kahdeksan valkohain pyrstöevään.

    Valkohainaaras kasvaa jopa yli kuuden metrin mittaiseksi ja uroskin nelimetriseksi. Aiemmin luultiin, ettei niin iso kala kykene liikkumaan tiheässä kasvustossa vaan joutuu vaanimaan vain sen laidalla.

    Tutkijat näkivät hämmästyksekseen jopa täyskäännöksiä meriruohikossa, kun jokaisen hain liikkeistä saatiin 28 tuntia kuvatallennetta.

    Turkishylkeitä kyttäilleet hait eivät silti saaneet kuvausjakson aikana saalista, eli meriruohikko saattaa joka tapauksessa olla hylkeille pätevä suojapaikka, Biology Letters -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa arvellaan.

    Tutkijoiden toiveena on selvittää kameroillaan valkohaiden liikkeitä myös syvissä vesissä. Vaikka valkohai on lämpimien rannikkovesien kala, se voi sukeltaa jopa 1,2 kilometrin syvyyteen.

    Korjattu klo 22.00: Valkohaista tyhjentyneille vesille Etelä-Afrikassa uinut laji on täpläkidushai.

    Lue myös:
    Maailman nopein hai on matkalla sukupuuttoon ylikalastuksen vuoksi

    Avaruus maapallon ympärillä on tukkeutumassa romusta – suomalaistutkijoilla voi olla kaksi ratkaisua

    Avaruus maapallon ympärillä on tukkeutumassa romusta – suomalaistutkijoilla voi olla kaksi ratkaisua


    Poissa silmistä, poissa mielestä. Sillä ajatuksella ihmiskunta on viime vuosikymmeninä onnistunut saastuttamaan meren muovilla ja ilmakehän kasvihuonekaasuilla – ja planeettamme ympäristön avaruusromulla. Avaruuteen on lauottu maapallolta...

    Poissa silmistä, poissa mielestä.

    Sillä ajatuksella ihmiskunta on viime vuosikymmeninä onnistunut saastuttamaan meren muovilla ja ilmakehän kasvihuonekaasuilla – ja planeettamme ympäristön avaruusromulla.

    Avaruuteen on lauottu maapallolta tavaraa kuuden vuosikymmenen ajan. Planeettamme ympärillä viuhtoo vinhaa vauhtia jo aikamoinen kaatopaikka, ja lisää uhkaa tulla.

    Elämänmenomme perustuu yhä enemmän satelliitteihin, mutta kuinka kauan niitä mahtuu turvallisesti romun sekaan?

    Suurimpana romuna avaruudessa rapautuu yli kolme tuhatta toimintansa lopettanutta satelliittia. Viime viikolla Intia näytti sotilasmahtiaan hajottamalla yhden omistaan ohjuksella.

    Ohjuksista ei ole ratkaisuksi, sillä rikki räsäytetyn satelliitin sirpaleet lähtevät omille teilleen aiheuttamaan lisää vaaraa. Intia vastasi arvostelijoilleen satelliitin olleen niin matalalla, että Maan vetovoima siivoaa romun pian ilmakehään, jossa se tuhoutuu.

    Selitys ei kelvannut esimerkiksi Yhdysvaltain avaruushallinnolle Nasalle, joka havaitsi, että romua sinkoutui sittenkin myös poispäin Maasta. Niissä korkeuksissa on muun muassa kansainvälinen avaruusasema ISS.

    Suomi panostaa romun ehkäisemiseen

    Kuolleiden satelliittien kalastamiseksi on kehitteillä keinoja verkosta harppuunaan, lassosta robottivarteen, mutta sitäkin tärkeämpää on estää uuden romun synty.

    Suomalaisten avaruustutkijoiden huippuyksikkö pyrkii siihen kahdella tavalla: satelliittien käyttöikää pidentämällä ja niiden hallitulla ohjaamisella ilmakehään, kun ikä on loppumassa.

    Ilman uutta ajattelua ja uusia keinoja maapallon kiertoradoista tulee ennen pitkää käyttökelvottomia. Sen estäminen on kestävän avaruustieteen ja -tekniikan huippuyksikön tärkein tavoite, sanoo yksikköä johtava Helsingin yliopiston avaruusfysiikan professori Minna Palmroth.

    Suomen Akatemian rahoittaman huippuyksikön suunnittelemista kolmesta tutkimussatelliitista ensimmäinen, Foresail-1, on jo testattavana. Se pyritään saamaan laukaisuvalmiiksi tänä vuonna, ja matkalleen sen on määrä lähteä ensi vuonna.

    Viime vuonna aloittaneessa kahdeksanvuotisessa huippuyksikössä ovat Helsingin yliopiston lisäksi mukana Turun yliopisto, Aalto-yliopisto ja Ilmatieteen laitos.

    Tältä näyttävät tuhannet tonnit romua maapallon ympärillä. Studio Roosegaarde / Esa

    Maapallon ympärillä kiertää Euroopan avaruusjärjestön Esan mukaan jo lähes 8 500 tuhatta tonnia romua. Toisiaan kolhiessaan kappaleet hajoavat ja romu leviää entistä laajemmalle.

    Euroopan avaruusjärjestön Esan mukaan halkaisijaltaan yli sentin mittaisia romunkappaleita on noin 900 000 ja yli kymmensenttisiä 34 000. Pienimmätkin mukaan luettuna ollaan pian parissa sadassa miljoonassa.

    Tilanne on juuri ja juuri hallinnassa, sanoo Minna Palmroth.

    Avaruuden kaatopaikka koostuu kuolleiden satelliittien lisäksi muun muassa kantorakettien osista ja paljosta muusta isosta ja pienestä, vaikkapa avaruusasemaa korjanneen astronautin kädestä avaruuskävelyllä kimmonneesta ruuvista.

    Jo millimetrin hitunen irronnutta maalipintaa on uhka kiitäessään avaruudessa yli seitsemän kilometrin sekuntivauhtia. Palmroth vertaa vaikutuksia nyrkinkokoisen kiven osumiseen auton tuulilasiin täydessä vauhdissa moottoritiellä.

    Huonoimmassa tapauksessa se riittää tappamaan isohkonkin satelliitin.

    Palmrothilla on toinenkin moottoritievertaus: kuollut satelliitti on kuin kuljettajaton rekka, jonka kaasu on hirttynyt kiinni. Niiden, joilla ohjaus yhä pelaa, ei auta kuin yrittää väistää.

    Kahden satelliitin törmäys on jo tapahtunut: epäkuntoinen venäläinen sotilassatelliitti ja yhdysvaltalainen kommunikaatiosatelliitti kolaroivat vuonna 2009. Säteily tappaa satelliitteja

    Avaruuden säteilyolosuhteet vaikuttavat keskeisesti romun syntyyn. Mitä korkeampi rata, sitä hankalampi säteily-ympäristö. Lähes valon nopeudella kulkevat varatut hiukkaset tappavat satelliitteja.

    Normaali neljän millimetrin alumiinikuori ei kykene estämään hiukkasia tunkeutumasta sisään satelliittiin ja vaurioittamasta komponentteja.

    Kuorta paksuntamallakaan ongelma ei ratkea kokonaan, sillä joitakin hiukkasia vastaan kuorella on käytännössä mahdoton suojautua, sanoo Turun yliopiston avaruusfysiikan professori Rami Vainio.

    Komponenttien heiketessä niiden tehonkulutus kasvaa. Samaan aikaan aurinkopaneelien tehontuotto laskee. Jossakin vaiheessa sähköä ei enää ole tarpeeksi ja satelliitti kuolee, Vainio summaa vaikutukset.

    Yksittäiset säteilyhiukkaset aiheuttavat myös muun muassa muistivirheitä ja piirien ylikuumenemista, ja kun elektroneja tunkeutuu satelliitin eristekerroksiin, sieltä voi tulla sähköpurkauksia, jotka vikaannuttavat elektroniikkaa, Vainio kertoo.

    Kosminen säteily vie tehoa ja tuo muistivirheitä

    Yhdeksi esimerkiksi kosmisen säteilyn vaikutuksista Vainio ottaa sen, miten Euroopan ja Yhdysvaltain yhteisen suuren aurinkoluotaimen Sohon aurinkopaneelien tehontuotto on heikentynyt mission alusta eli vuodesta 1995 viime vuoden loppuun.

    Tehontuotto on laskenut koko ajan, ja siinä on ollut myös jyrkkiä pudotuksia, jotka johtuvat auringon voimakkaista säteilypurkauksista.

    Näin siitä huolimatta, että Sohon aurinkopaneeleissa on huippusuojaus säteilyä vastaan. Monen luotaimen paneelit olisivat kärähtäneet jo ajat sitten, Vainio sanoo.

    Myös Soho muistivirheistä kertova käyrä ja kosmisen säteilyn käyrä kulkevat rinta rinnan, ja auringonpurkaukset näkyvät siinä korkeina virhepiikkeinä.

    Pahaan paikkaan sattuva muistivirhe voi vikaannuttaa sähkö- tai muun kriittisen järjestelmän niin, että satelliitti jopa menetetään, Vainio kertoo.

    Taiteilijan näkemys auringonpurkauksesta, jonka Nasan SDO-luotain havaitsi kesällä 2012. NasaPate selvittää säteilyvöiden dynamiikkaa

    Kestävän avaruustieteen ja -tekniikan huippuyksikön kaikkiin kolmeen satelliittiin tulee säteilynmittauslaite. Ensimmäisenä matkaan lähtevässä satelliitissa se on partikkeliteleskooppi Pate, jota ollaan parhaillaan rakentamassa.

    Paten anturit mittaavat niihin osuvien hiukkasten laadun ja energian. Siten on määrä selvittää säteilyvöiden dynamiikasta ja Auringon hiukkaskiihdytyksestä asioita, joita nykyinen kalusto ei pysty kertomaan.

    Mittausteknologia sinänsä on jo tunnettua ja koeteltua, mutta nanosatelliitilla, joka pannaan pyörimään kiertoradalla juuri oikealla tavalla, pystytään mittaamaan hiukkasvuon suuntariippuvuus, Rami Vainio selittää.

    Satelliitin on tajuttava syntyneet viat

    Seuraava Foresail-satelliitti suuntaakin sitten sinne pahaan säteily-ympäristöön, lennolle kaikkein vaikeimpien, erittäin nopeasti vaihtelevien säteilyolosuhteiden läpi.

    Se vaatii satelliitilta älykästä suojautumista. Jos jotakin menee pieleen, satelliitin on tajuttava se ja osattava ottaa käyttöön toinen systeemi, joka tekee samaa asiaa, Vainio sanoo.

    Suurimmat ongelmat tulevat hänen mukaansa juuri siitä, etteivät satelliitit tajua olevansa vikaantuneita.

    Sohon tänä keväänä kuvaama "lumipyry" on auringonpurkauksen hiukkaspommitusta. Esa / Nasa / Soho

    Haasteesta tulee jännittävä myös siksi, että ankarimpien säteilyvöiden lävitse ei ole koskaan ennen lennetty yhtä pienellä satelliitilla, sanoo Aalto-yliopiston avaruustekniikan ja kaukokartoituksen apulaisprofessori Jaan Praks.

    Säteilypommitus on sellaista, etteivät edes satojen miljoonien eurojen satelliitit pysy kauan hengissä, vaikka niitä voi verrata panssarivaunuihin ja huippuyksikön kehittämiä satelliitteja polkupyöriin tai skoottereihin, lisää Rami Vainio.

    Jos nanosatelliitit saadaan selviämään noiden vöiden lävitse, sellaisella tekniikalla pystytään olemaan lähikiertoradalla helposti vuosikymmeniä, Praks täydentää.

    Suomesta tuli kaksi vuotta sitten avaruusvaltio, kun Aalto-yliopiston ensimmäinen nanosatelliitti laukaistiin Maan kiertoradalle. Viime vuonna Suomi sai myös avaruuslain säätelemään alan liiketoimintaa.

    Ihmiskunnan ensimmäinen satelliitti oli Neuvostoliiton vuonna 1957 laukaisema Sputnik. Kylmän sodan aikana avaruuteen ammuttiin noin 150 satelliittia vuodessa.

    2000-luvun alussa keksittiin nanosatelliitit, joilla on kokoa maitopurkin verran. Toissa ja viime vuonna laukaistujen satelliittien määrässä loikattiin yhtäkkiä satoihin, luettelee Jaan Praks.

    Nykyiset nanosatelliitit rakennetaan samoista komponenteista kuin kännykät, tietokoneet, autot tai vaikkapa pesukoneet. Rakentaminen on edullista, eikä rakettikyytikään maksa enää valtavasti, kun avaruuteen viedään kerralla kymmeniä tai satoja nanosatelliitteja, tulevaisuudessa ehkä tuhansia, Praks ennustaa.

    Tällaisella kehityksellä on totta kai myös kestävyysongelmia, mutta samalla pienet satelliitit ovat eturintamassa avaruusromuongelmien ratkaisemisessa, Praks sanoo.

    Taiteilijan näkemys Esan piensatelliitista, jonka ampumaan verkkoon tarttuu kuollut satelliitti. Tositoimiin tällä vekottimella pyritään pääsemään ensi vuosikymmenen alkupuolella. Esa

    Kestävän avaruustieteen ja -tekniikan huippuyksikön ratkaisu itsensä avaruudesta siivoavaan satelliittiin on Ilmatieteen laitoksella kehitetty plasmajarru. Sen ansiosta vauhti hidastuu ja satelliitti painuu yhä alemmksi, kunnes päätyy ilmakehään ja leimahtaa siellä hengiltä.

    Jarru on jo testattavana Aalto-yliopiston opiskelijasatelliitissa, joka laukaistiin avaruuteen toissa vuonna. Aalto-1:n mukana lentää myös Turun yliopistossa tehty säteilymittauslaite.

    Plasmajarru on ihmishiusta ohuempi pitkä johdin, johon laitetaan korkeajännite, Jaan Praks kuvailee. Tuosta lieasta tulee jarru, kun sähkökenttä alkaa vuorovaikuttaa avaruuden plasman kanssa.

    Aalto-1:n liekakela ei ole rullannut toivotusti, Praks myöntää. Hän on kuitenkin yhä toiveikas, sillä kaikkia korjausvaihtoehtoja ei ole vielä kokeiltu.

    Aurinkopurje antaisi huiman vauhdin

    Jos jarru saadaan toimimaan, Aalto-1:n pitäisi vajota sen avulla ilmakehään muutamassa kuukaudessa. Omia aikojaan putoaminen vie pari vuotta.

    Periaatteeltaan yksinkertaisella ja kustannuksiltaan edullisella plasmajarrulla on onnistuessaan kaupallista potentiaalia – etenkin jos kaikilta pieniltä satelliiteilta aletaan piankin vaatia, että ne on voitava tuoda ohjatusti alas.

    Tieteellisesti koe luo pohjaa huippuyksikön kolmannen satelliitin kokeelle, jossa samaa instrumenttia testataan aurinkopurjeena.

    Jos se onnistuu, suomalainen purje antaa avaruusluotaimille nopeamman vauhdin kuin yksikään ihmiskunnan tähän saakka keksimä menetelmä.

    Täsmennetty 8.4.: Esan mukaan avaruusromua on miltei 8 500 tuhatta tonnia.

    Lue myös:

    Avaruus avautui myös pienille maille – Suomella on satelliitteja, Ruotsilla pian rakettejakin

    Katri Saarikiven kolumni: Eduskuntavaalien ehdokkaat mustamaalaavat toisiaan, mutta minua kiinnostaisi tietää, miten he tekevät yhteistyötä

    Katri Saarikiven kolumni: Eduskuntavaalien ehdokkaat mustamaalaavat toisiaan, mutta minua kiinnostaisi tietää, miten he tekevät yhteistyötä


    KolumniKolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.> Kaikki kolumnit löydät täältä> Ykkösaamussa kuullut kolumnit Areenassa ja podcasteinaEduskuntavaalit lähestyvät ja eri mediat tulvivat ehdokkaita. Kertovat mainoksissa...

    Kolumni

    Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.

    > Kaikki kolumnit löydät täältä
    > Ykkösaamussa kuullut kolumnit Areenassa ja podcasteina

    Eduskuntavaalit lähestyvät ja eri mediat tulvivat ehdokkaita. Kertovat mainoksissa minkälaisia tyyppejä ovat, mitä osaavat, mitä itse pitävät tärkeänä ja miten eroavat muista. Riitelevät paneeleissa toisten ehdokkaiden kanssa ja mustamaalaavat toisiaan.

    Huomaan, että minua kiinnostaisi myös kovasti tietää, millä tavalla ehdokkaat kykenevät tekemään yhteistyötä, ja miten kykenevät oppimaan.

    Onko heillä taitoja ratkoa ongelmia sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat joistain asioista täysin eri mieltä, ja joilla on täysin erilaiset arvot?

    Osaavatko he muuttaa mielipiteitään, jos oppivat uutta? Osaavatko käyttäytyä?

    Kun panokset ovat riittävän kovat, ei ole varaa siihen, että yhteistyö ei toimi.

    Ihmiskunnan arvokkaimmat saavutukset ovat yhteistyön ja väärässä olemisen tulosta. Tai tarkemmin, toimivan yhteistyön ja tunnustetun väärässä olemisen. Ennen kuin vuonna 1969 saatiin arviolta 400 000 ihmisen yhteisvoimin raketti kuuhun, oli takataskussa kymmeniä tussahtaneita yrityksiä, joista oli opittu.

    Tieteen tekeminenkin on jatkuvaa mokailua, omien ja toisten virheiden tunnistamista, myöntämistä ja tämän perusteella paremmin tekemistä. Tieteen tekeminen on myös voittopuolisesti yhteispuuhaa.

    Oppimista ja yhteistyötä tarvitaan nykypäivänä enemmän ja laajemmalti kuin ennen. Tietoa syntyy niin kiivasta vauhtia, että tietosisältöjen pelkän omaksumisen sijaan täytyy tietää, miten pitää tietojaan ajan tasalla.

    Ongelmat, joita ihmiset työssään ratkovat, monimutkaistuvat. Ajattelun kuormaa on pakko jakaa, jotta löydetään monitahoisiin ongelmiin hyviä ratkaisuja.

    Vuorovaikutuksen ja oppimisen ongelmia tuntuu harvemmin olevan sellaisissa ihmisryhmissä, joiden tehtävänä on ratkaista monimutkaisia ongelmia, joissa ihmishenki on kyseessä. Esimerkkinä vaikkapa traumakirurginen päivystys. Siinä tilanteessa, kun paikalle tulee kiireellistä apua tarvitseva ihminen, ei ole varaa yhteistyön ongelmiin, eikä siihen, että vanhoista virheistä ei opita.

    Myös monien maiden puolustusvoimien erikoisjoukoissa satsataan tiimin toiminnan ja jatkuvan oppimisen kehittämiseen. Kun panokset ovat riittävän kovat, ei ole varaa siihen, että yhteistyö ei toimi, virheistä ei opita, tai että pelivälineet eivät ole kunnossa.

    Mielestäni kansanedustajien työssä panokset ovat kovat. Tehtävässä pitäisi myös jatkuvasti oppia uutta, ja yhteistyössä ratkaista todella monimutkaisia ongelmia. Miten tämä luonnistuu Arkadianmäellä, ja niillä pelivälineillä, joita edustajalle tarjotaan?

    Yhteistyö toisen eri mieltä olevan kanssa voidaan tulkita petturuudeksi.

    Kansanedustajan työhön kuuluu jatkuva kilpailu, tietynlainen teatteri, ja ajatustapojen sekä arvojen erojen esilletuominen. Mietin, missä määrin nämä tehtävän piirteet estävä oppimista ja yhteistyötä? Mielipiteiden muuttamisesta saa nopeasti takinkääntäjän leiman. Yhteistyö toisen eri mieltä olevan kanssa voidaan tulkita petturuudeksi.

    Tästä huolimatta monet edustajat kykenevät nopeaan oppimiseen sekä yhteistyöhön ja ystävyyteenkin yli puoluerajojen. Olisi hienoa, jos tätä tuotaisiin enemmän esiin.

    Varsinkin vaalien lähestyessä eri mediat keskittyvät kuitenkin aina enemmän ehdokkaiden ja puolueiden erojen sekä erimielisyyksien esilletuomiseen. Kärhämistä saa helpommin otsikoita ja mehukkaita juttuja kuin sujuvasta yhteistyöstä ja yhteisymmärryksestä. Negatiivinen vetää herkemmin huomion puoleensa kuin positiivinen. Esimerkiksi tuoreessa suomalaistutkimuksessa havaittiin että negatiiviset someviestit vetivät mediatulvan keskellä huomiota enemmän puoleensa kuin positiiviset.

    Mitä jos järjestettäisiin ensi kerralla sellainen vaalipaneeli, jossa ei panna ihmisiä kilpailemaan keskenään, vaan pyydetään vaikkapa keksimään, mistä ovat yhtä mieltä, tai ratkaisemaan jokin ongelma yhdessä? Soveltuvuusarvioissa muihinkin hommiin on yleensä mukana jonkin sortin yhteistyötehtävä.

    Tai, mitä jos järjestettäisiin oppimisen näkökulmasta keskustelu, jossa ehdokkaita pyydetään perustelemaan mielipiteensä? Mihin tietoon mielipide perustuu? Miksi tieto on luotettavaa? Miten pysyvät kärryillä, kun tietoa kertyy lisää?

    Olisi mielenkiintoista kuulla esimerkkejä siitä, millä tavalla ehdokkaat ovat joskus muuttaneet mielipiteitään.

    Ihan toinen kysymys onkin sitten, kiinnostaisiko tällainen ketään?

    Katri Saarikivi

    Kirjoittaja on tutkija, joka johtaa empatian ja laadukkaan vuorovaikutuksen mekanismeja selvittävää projektia Helsingin yliopiston Kognitiivisen aivotutkimuksen yksikössä. Hän haluaa ymmärtää paremmin todellisuutta, ei olla oikeassa. Hän ei ole ”vihervassari”, ”äärioikeistolainen” tai ”tolkun ihminen”.

    Aiheesta voi keskustella 3.4. klo 16.00 asti.

    Tieteilijät seuraavat asteroidivyöhykkeellä käynnistynyttä kuolinkamppailua – asteroidi kävi liian lähellä Aurinkoa ja nyt se on kuolemassa

    Tieteilijät seuraavat asteroidivyöhykkeellä käynnistynyttä kuolinkamppailua – asteroidi kävi liian lähellä Aurinkoa ja nyt se on kuolemassa


    Marsin ja Jupiterin välillä sijaitsevalla asteroidivyöhykkeellä on meneillään kuolinkamppailu, jota seurataan teleskoopeilla ympäri maailman. Yksi asteroidivyöhykkeen noin 800 000 avaruuskivestä on nimeltään Gault. Se on vielä läpimitaltaan...

    Marsin ja Jupiterin välillä sijaitsevalla asteroidivyöhykkeellä on meneillään kuolinkamppailu, jota seurataan teleskoopeilla ympäri maailman.

    Yksi asteroidivyöhykkeen noin 800 000 avaruuskivestä on nimeltään Gault. Se on vielä läpimitaltaan nelisen kilometriä, mutta tulevaisuudessa enää pölypilvi.

    Gault on viime aikoina käyttäytynyt omituisesti: Se pyörii niin nopeasti, että siitä sinkoutuu materiaa ympäriinsä. Sille on myös kehittynyt kaksi pyrstöä, jotka sojottavat hieman eri suuntiin. Tieteilijöiden johtopäätös on, että Gault on hajoamassa kappaleiksi, kertoo Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa. Gaultista kirjoittaa myös LiveScience.com.

    Tällaiset pyrstöt eivät ole tyypillisiä asteroideille, jotka koostuvat yleensä kivestä. Pyrstön tai hännän kehittävät yleensä jäästä koostuvat komeetat, joista höyrystyy vettä. Gaultin kaltaisia "aktiivisia asteroideja" tunnetaan runsaat puolisenkymmentä. Omaksi ryhmäkseen ne määriteltiin vasta viime vuosikymmenellä.

    Asteroideja paljon tutkinut akatemiatutkija Mikael Granvik kertoo, että niiden aktiivisuudelle voi olla monia eri syitä.

    Asteroideja ei Granvikin mukaan tunneta vieläkään tavattoman hyvin. Voi olla, että kaikki asteroidit murenevat, mutta sitä ei vielä ole kyetty havaitsemaan. Myös asteroidien ja komeettojen ero on osoittautunut häilyväksi. Virallisestikin ne eroavat toisistaan vain siten, että teleskoopissa komeetat näyttävät utuisilta, Granvik hymähtää.

    Gault käväisi liian lähellä Aurinkoa

    Gault havaittiin ensimmäisen kerran vuonna 1988. Sen jälkeen sitä on seurattu säännöllisesti, mutta asteroidin omituinen pyörähtely ja tuoreet pyrstöt olivat merkkejä hajoamisen käynnistymisestä.

    Nasa ja Euroopan eteläinen observatorio ESO ovat mitanneet pidemmän pyrstön pituudeksi peräti 800 000 kilometriä. Lyhyempi pyrstö ulottuu noin 200 000 kilometrin päähän asteroidista.

    Pyrstöt paljastavat asteroidin hallitsemattoman pyörimisen. Gaultin on arvioitu tekevän täyden kierroksen aina kahden tunnin välein.

    Nasan mukaan Gaultin ongelmien taustalla saattaa olla, että se eksyi nuoruudessaan liian lähelle Aurinkoa. Aurinko lämmittää asteroideja, mutta se saa ne myös säteilemään infrapunasäteilyä. Tuolloin ne myös menettävät hieman liikevoimaansa. Ajan mittaan tämä vauhdittaa pyörimisliikettä.

    Tutkijoiden mukaan pyörimisliike alkoi saada lisävauhtia noin 100 miljoonaa vuotta sitten. Noista ajoista lähtien pyöriminen on kiihtynyt noin sekunnilla 10 000 vuoden välein. Nyt Gault lähestyy hetkeä, jolloin se menettää otteensa siitä irronneisiin kappaleisiin ja lakkaa olemasta asteroidi.

    Nasa uskoo pölystä muodostuneiden pyrstöjen syntyneen Gaultilla sattuneiden maanvyöryjen tuloksena. Nämä vyöryt ovat saattaneet kestää tunneista päiviin, ja niitä saattaa olla tulossa lisää.

    Pitkittynyt kuolinkamppailu

    Akatemiatutkija Granvikin mukaan nykytutkimus on osoittanut, että asteroidit ovat tähtitaivaan mittakaavassa jopa poikkeuksellisen eläviä kohteita. Niissä tapahtuu monenlaisia muutoksia.

    Gaultin tapaus on kuitenkin herättänyt eniten kiinnostusta juuri aktiivisia asteroideja tutkivien keskuudessa. Tosin täyttä varmuutta ei ole siitäkään, mikä Gaultin aktiivisuuden aiheuttaa.

    Asteroideihin perehtynyt akatemiatutkija Mikael GranvikYle

    Sitä ei tiedetä, milloin Gault hajoaa, mutta tieteilijät toivovat, että teleskoopit sattuvat tuolloin seuraamaan Gaultia, koska tapahtuma on varsin harvinainen – asteroidien hajoamisia sattuu vain noin kerran vuodessa.

    Kovin dramaattisia muutoksia ei kannata odotella aivan pian. Onko siis kuolinkamppailusta puhuminen liiottelua?

    – Gaultin kuoleminen ei ole kuukausien eikä vuosien juttu, pikemminkin vuosituhansien ellei satojen tuhansien vuosien asia. Tietyllä tavalla kyse on pitkittyneestä kuolinkamppailusta, mutta Gault tuskin katoaa meidän elinaikanamme.

    – Ehkei edes ihmiskunnan elinaikana, Granvik lisää.

    Miten hallituksen koulutuspolitiikka toimi? Kysyimme asiantuntijoilta: Irti

    Miten hallituksen koulutuspolitiikka toimi? Kysyimme asiantuntijoilta: Irti "hankehumpasta" ja leikkauksista, lisää pitkäjänteisyyttä


    Juha Sipilän (kesk.) hallituksen aikana koulutuksen rahoitus ja sen puute on ollut usein julkisen keskustelun keskiössä. Korkeakoulujen henkilökunta ja opiskelijat ovat protestoineet kuluvalla hallituskaudella tehtyjä rahoitusleikkauksia vastaan,...

    Juha Sipilän (kesk.) hallituksen aikana koulutuksen rahoitus ja sen puute on ollut usein julkisen keskustelun keskiössä.

    Korkeakoulujen henkilökunta ja opiskelijat ovat protestoineet kuluvalla hallituskaudella tehtyjä rahoitusleikkauksia vastaan, sillä ne ovat johtaneet irtisanomisiin sekä opetuksen ja tutkimuksen karsimiseen.

    Korkeakoulujen perusrahoitusta on supistettu vuodesta 2015 vuoteen 2019 yhteensä 142 miljoonaa euroa eli 7,4 prosenttia. Tämä käy ilmi tuoreesta selvityksestä.

    Kysyimme Sipilän hallituskauden korkeakoulupolitiikasta sitä seuranneilta asiantuntijoilta. Kovin hyvää arvosanaa hallitus ei saanut.

    Rahoituksen leikkaukset saavat ymmärrystä laskusuhdanteen aikana, mutta tilalle tullut lyhytkestoinen hankerahoitus tuomitaan.

    Seuraavassa kooste vastauksista neljään kysymykseen.

    Vastaajina on neljä Suomen korkeakoulumaailmaa eri tahoilta seuraavaa asiantuntijaa. Kaikkiaan kysely lähetettiin seitsemälle..

    Miten hallitus onnistui korkeakoulupolitiikassaan?

    Petri Lempinen, toiminnanjohtaja, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:

    – Tyydyttävästi. Alku oli hapuileva ja sitä leimasivat rahoituksen indeksikorotusten jäädytykset ja leikkaukset. Ammattikorkeakoulujen osalta jatkuvat jo toista vaalikautta.

    Lempisen mukaan hallitus osoitti arvostavansa koulutusta vasta sitten, kun elinkeinoelämä alkoi viestiä osaajapulasta. Tällöin rahoituksen leikkauksia alettiin paikata hankerahoituksella, joka ei paikkaa tehtyä rahoitusleikkausta.

    Koulutukseen alettiin tosissaan kiinnittää huomiota vasta, kun elinkeinoelämältä tuli viestiä työvoimapulasta. Näin arvioi Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arenen toiminnanjohtaja Petri Lempinen.Markku Pitkänen / Yle

    Jouni Kivistö-Rahnasto, Professoriliton puheenjohtaja:

    – Hallitus ei ole onnistunut kovin hyvin. Kauden alussa tehdyt yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin kohdistuneet rahoitusleikkaukset vaikuttavat arvioon koko hallituskauden saavutuksista. Aluksi rahoitusta otetaan pois ja sitten annetaan silppuna takaisin.

    Professori Jouni Kivistö-Rahnaston mukaan leikkaukset näkyvät professorien ja tutkijoiden arjessa silpputöiden lisääntymisenä ja tukihenkilöstön vähenemisenä.

    – Leikkausten aiheuttamat vahingot ehtivät tapahtua. Se vaikuttaa nyt laajasti, kuten tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan lamaantumisena ja Suomi menettää osaajia enemmän kuin saa.

    Teemu Hassinen, toimitusjohtaja, Sivistystyönantajat:

    – Hallituksen toimet voi nähdä kohtuullisen suunnitelmallisena ja aktiivisena. Tosin kehityksessä olisi voinut vielä paremmin huomioida koko koulutusjärjestelmän kokonaisuus varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen.

    Hallituksella olisi tullut olla rohkeutta investoida koulutukseen ja tutkimukseen. Sivistystyönantajat Sivistan toimitusjohtaja Teemu Hassisen mukaan näin olisi turvattu osaaminen talouden noususuhdanteessa.Markku Pitkänen / Yle

    Sanni Lehtinen, puheenjohtaja Suomen Ylioppilaskuntien liitto:

    – Tämän ja edellisen hallituksen koulutusleikkauksista johtuva perusrahoituksen laskenut taso on ongelma, jota hallitus on paikkaillut yksittäisillä piristysruiskeilla mm. tutkimusrahoitukseen. Iso kuva kuitenkin on, että rahoituksen taso on laskenut hallituskaudella. Se näkyy opiskelijoiden ja yliopistojen arjessa monin tavoin.

    Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2030 ja tiekartta vision tavoitteiden saavuttamiseksi syntyi. Se ei kuitenkaan kerro kovinkaan paljon konkreettisia toimenpiteitä, miten tavoitteisiin päästään.

    Mitkä asiat ovat kehittyneet myönteisesti?

    Petri Lempinen, Arene:

    – Korkeakouluvisio 2030 valmistelussa asetetut tavoitteet on yhteiskunnassa laajasti hyväksytty. Tästä voi muodostua pitkävaikutteinen, yli hallituskausien ulottuva suunta korkeakoulutuksen kehittymiselle. Vision valmistelussa tunnistettiin hyvin ammattikorkeakoulujen rooli osana korkeakoululaitosta.

    Koulutusviennin kannalta otettiin pari edistysaskelta. Niitä olivat lukukausimaksujen käyttöönotto EU/ETA-alueen ulkopuolelta tuleville tutkinto-opiskelijoille sekä ammattikorkeakoulujen englanninkielisen ’university of applied sciences’ -nimen virallistaminen. Kumpikin toimi on selkeyttänyt kansainvälistä toimintaa.

    Jouni Kivistö-Rahnasto:

    – Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2030 on saatu valmisteltua. Sitä voidaan pitää myönteisenä. On sitouduttu hyviin asioihin kuten TKI-osuuden nostoon neljään prosenttiin BKT:sta ja siihen, että yli puolella nuorista olisi yliopisto- tai AMK-tutkinto.

    Hallituskauden lopulla tehtiin muutamia tutkimusrahoitukseen vaikuttavia myönteisiä päätöksiä mm. Suomen Akatemian ja Business Finlandin (entinen Tekes) osalta.

    Teemu Hassinen, Sivista:

    – Korkeakoulujen välinen yhteistyö ja sen edellytykset ovat kehittyneet hyvin. On tärkeää, että yhteistyössä ei ole haettu vain yhden mallin ratkaisuja, vaan tavoite on nähty tärkeämpänä kuin keinot.

    Yhteinen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2030 laadittiin osallistavassa prosessissa. Näin katsottiin yhdessä korkeakoulupolitiikkaa yli hallituskausien

    Sanni Lehtinen, SYL:

    – Opintotuen 75 euron huoltajakorotus paikkasi osittain opintotukileikkausten vaikutuksia. Silti opintorahaleikkaus ja opiskelijoiden siirto yleisen asumistuen piiriin heikensi perheellisten kuukausittaisia tuloja noin 100 euroa.

    Päätös Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön palveluiden laajentamisesta myös ammattikorkeakouluopiskelijoille on hyvä ja pitkään odotettu uudistus.

    Missä asioissa kehitys on mennyt huonompaan suuntaan?

    Petri Lempinen, Arene:

    – Korkeakoulujen rahoitus on heikentynyt koko ajan indeksikorotusten jäädyttämisen vuoksi. Ammattikorkeakoulujen rahoituksen reaaliarvo on noin 22 % heikompi kuin ennen leikkausten ja indeksijäädytysten aloittamista vuonna 2012. Tämä kuristaa korkeakoulujen toimintaa joka päivä.

    Ammattikorkeakoulujen uudet tehtävät (tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta vuodesta 2015 ja jatkuva oppiminen vuodesta 2019) eivät ole saaneet rahoitusta, vaan niitä on toteutettava olemassa olevalla rahoituksella.

    Korkeakoulutuksen kehittäminen kärkihankkeilla näyttää menevän "hankehumppana".

    Jouni Kivistö-Rahnasto:

    – Suomi on jäänyt tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksessa pahasti jälkeen tärkeimmistä kilpailijamaista. Tässä on tapahtunut dominoilmiö. Kun yliopistojen ja yritysten yhteinen tutkimusrahoitus on vaikeutunut, niin myös yritysten valmius ja halu kehitystyöhön on hiipunut.

    Rahoitusleikkaukset ovat Rahnasto-Kivistön mukaan lisänneet aivovientiä ulkomaille.

    Rahoitushakemuksiin hukataan paljon voimavaroja, professoriliiton puheenjohtaja Jouni Rahnasto-Kivistö arvioi.Veikko Somerpuro / Professoriliitto

    Yliopistolakiin kirjattu rahoituksen korjaaminen kustannusten nousua vastaavasti ei ole toteutunut.

    Tämä on leikannut nimenomaan yliopistojen perustoiminnan rahoitusta ja lisännyt ns. hankehumppaa. Siinä valtava määrä resursseja käytetään sellaisten hankesuunnitelmien laatimiseen, joista vain pieni osa koskaan saa rahoituksen ja toteutuu.

    Henkilöstön mahdollisuudet vaikuttaa yliopiston asioihin, työhönsä sekä oman tutkimus ja opetusalansa kehittymiseen ovat vähentyneet.

    Teemu Hassinen:

    – Rahoitusleikkaukset on tehty tiukan taloustilanteen vallitessa, mutta niitä ei voi kuitenkaan pitää onnistuneena ratkaisuna. Hallituksella olisi tullut olla rohkeutta investoida koulutukseen ja tutkimukseen. Näin olisi turvattu paremmin riittävä osaaminen, kun Suomen taloustilanne jälleen paranee.

    Korkeakouluille osoitetut lisärahoitukset ovat olleet vähäisiä ja korvamerkittyjä. Ne eivät ole parhaalla mahdollisella tavalla tukeneet korkeakoulujen autonomiaa.

    EK ja Akava sekä korkeakoulut ja opiskelijajärjestöt: Suomen menestys vaatii lisää koulutus- ja tutkimuspanostuksia seuraavalta hallitukselta

    Sanni Lehtinen:

    – Opiskelijan toimeentuloon tehdyt leikkaukset olivat muihin väestöryhmiin verrattuna massiiviset. Opintorahasta leikattiin neljännes. Samanaikaisesti opintotuen ehtoja kiristettiin. Opintotuen muuttaminen lainapainotteiseksi on yli tuplannut opintolainakannan. Valtion velkaantumisen sysääminen nuorten niskaan on epärehellistä.

    SYL:n puheenjohtaja Sanni Lehtinen vatii korkeakoulujen rahoitukseen vakautta ja opintorahaan satasen korotusta.Markku Pitkänen / Yle

    Opiskelijoiden kesäajan toimeentulotuen saamiseen vaikuttaa tulona opintolaina. Nostamattoman opintolainan kohdalla kevään lainat “vyörytetään” tuloksi kesäkuukausille. Näin ollen opiskelijat ovat joutuneet käyttämään opintolainan kesän elinkuluihin, vaikka eivät olisi suorittaneet opintoja.

    Opiskeluaikojen lyhentäminen opiskelijavalintojen uudistamisella, ensikertalaiskiintiöillä ja mm. lukiouudistuksella ei ole päässyt haluttuihin tavoitteisiin.

    Nuoret optimoivat opiskelupaikkavalintojaan peläten, etteivät enää voi saada haluamaansa paikkaa, jos valitsevat väärin. Yhä useampi pitää välivuoden ylioppilaskirjoitusten jälkeen.

    Lue tästä tuore selvitys koulutusleikkausten vaikutuksista:

    Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö OTUS: SELVITYS KOULUTUSLEIKKAUKSISTA 2011–2019

    Mitä uuden hallituksen pitäisi tehdä?

    Selkein yhteinen tavoite, minkä vastuksista voi tiivistää, on yliopistojen ja korkeakoulujen rahoituksen saattaminen kuntoon. Seuraavan hallituksen pitäisi korjata korkeakoulujen välirahoitus kuntoon.

    Lisäksi pitäisi päästä irti lyhytkestoisesta hankerahoituksesta ja indeksikorotusten jäädyttäminen pitäisi purkaa. Silloin korkeakoulujen rahoitus nousisi taas yleisen kustannustason nousun mukana.

    Kaikissa vastuksissa korostui myös vahvasti, että nyt laadittu koulutusvisio 2030 antaa hyvät suuntaviivat korkeakoululaitoksen kehittämiseen. Sille on kuitenkin annettava tarvittavat resurssit.

    Tutkimus- ja kehitys- ja innovaatiorahoitus olisi nostettava myös vuoteen 2030 mennessä neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta. Heti hallituskauden alussa pitää vastaajien mukaan tehdä merkittäviä tutkimuksen lisäpanostuksia, joilla kurotaan umpeen se, mitä viime vuosina on jääty kilpailijoista jälkeen.

    Opiskelijat haluavat korotuksia opintorahaan lainapainotuksen sijaan.

    Nyt koulutusleikkaukset ovat vähentäneet opetusta, joka on omiaan pitkittämään opiskeluaikoja.

    Lue myös:

    Puolueet uskovat, että koulutusleikkausten aika on ohi – Opiskelija: "Opetus on muuttunut enemmän massaluennoiksi, professoreilla on vähemmän aikaa"

    Ylen vaalikone

    Saksalaistutkijat: Elintarvikkeiden tuoreuden voi nähdä kännykästä – taskukokoisen skannerin luvataan mittaavan niin tomaatit kuin jogurtitkin

    Saksalaistutkijat: Elintarvikkeiden tuoreuden voi nähdä kännykästä – taskukokoisen skannerin luvataan mittaavan niin tomaatit kuin jogurtitkin


    Elintarvikkeiden kanssa tekemisissä olevat kuluttajat, kauppiaat tai vaikka ravintoloitsijat voivat pian ostaa ruokaskannerin, joka näyttää, onko tuoretuote vielä syötävä vai pilaantunut. Näin väittää Euroopan suurin soveltavan tutkimuksen...

    Elintarvikkeiden kanssa tekemisissä olevat kuluttajat, kauppiaat tai vaikka ravintoloitsijat voivat pian ostaa ruokaskannerin, joka näyttää, onko tuoretuote vielä syötävä vai pilaantunut.

    Näin väittää Euroopan suurin soveltavan tutkimuksen tutkimuskeskus Fraunhofer, joka on parhaillaan aloittamassa taskukokoisen ruokaskannerin testejä. Infrapunavaloa hyödyntävä skanneri näkee ruuasta asioita, joita paljain silmin ei näe eikä nenällä haista.

    Skannerin kehittämisen taustalla on huoli ruokahävikistä. Elintarvikkeet joutuvat usein roskiin, kun ne eivät enää pienten kauneusvirheiden vuoksi näytä herkullisilta tai niiden parasta ennen -päiväys ylittyy.

    Saksalaisten ruokaskannerista on toistaiseksi olemassa vasta demo-laite. Fraunhofer-instituutista vahvistetaan Ylelle, että lopullinen skanneri mahtuu housuntaskuun. Tutkijat eivät kuitenkaan vielä tiedä, miltä myöhemmin myyntiin tuleva laite näyttää tai mitä se maksaa.

    Oppii ennustamaan, milloin ruoka pilaantuu

    Ruokaskannerista tiedetään jo sen verran, että se pystyy mittaamaan elintarvikkeiden tuoreusasteen niin pakatuista kuin pakkaamattomistakin tuotteista.

    Ruokaskannerin toiminta perustuu NIR-lähi-infrapunasensoriin. Se mittaa laajakaistaisella valolla elintarvikkeessa olevia aineksia ja niiden määriä sekä millaista valoa tuotteesta heijastuu. Kun koostumus muuttuu, muuttuu myös se, mitä tuotteesta heijastuu.

    Ruokaskanneri pystyy mittamaan kemiallista koostumusta parhaiten ainekseltaan yhtenäisistä tuotteista kuten vaikkapa tomaatista tai ananaksesta. Sen sijaan vaikkapa pizzan epäyhtenäisten tuotteiden kanssa skannerilla on jo vaikeampaa.

    Kiinnostavaa on myös, että ruokaskanneri on hyvä paljastamaan väärennöksiä. Jos skannerille opettaa esimerkiksi suomalaisen lohen, tunnistaisi se, jos suomalaisena lohena myydäänkin jotain muuta.

    Saksalaistutkijat kehittelevät parhaillaan algoritmeja, jolla skanneri osaa ennustaa tuotteen säilyvyyttä. Demo-laite on ennustanut jauhelihan ja tomaattien mikrobeista, miten kauan tuotteita voi vielä syödä. Ennustaminen tapahtuu vertailemalla jauhelihojen ja tomaattien mikrobikasvustoja niiden eri tuoreusvaiheessa.

    Suomalaisten voittoisa ruokaskanneri ei tullut myyntiin

    Ruokaskannerista kokemusta on myös Suomessa. VTT:stä irrottautunut startup-yritys Spectral Engines voitti pari vuotta sitten 800 000 euron rahapalkinnon Euroopan komissiolta ruokaskannerilla, joka mittaa ruuasta ravintoarvoja. Tuotetta ei kuitenkaan alettu valmistaa.

    Teknologiajohtaja Uula Kantojärven mukaan heillä olisi edelleen ruokaskanneriin mahdollisuus, mutta yhtiö arvioi, että liiketaloudellisesti se ei kannattaisi.

    – Meillä on edelleenkin paras teknologia, eikä se ole kallis. Veikkaan, että Fraunhoferilla se on kallis. Heillä tulee olemaan se ongelma, että hintataso tulee olemaan haaste, meillä sitä ei ole.

    Kantojärvi uskoo, että kuluttajat eivät ole valmiita maksamaan ruokaskannerista kovin paljon. Ensimmäisten kaupallisten laitteiden hinnat pyörivät Kantojärven mukaan kuitenkin vielä sadoissa euroissa. Kun hinnat myöhemmin putoavat, maksaisi ruokaskanneri silti enemmän kuin sata euroa.

    – Luulen, että menee vielä useita vuosia ennen kuin se on kuluttajien saatavilla luotettavuuden ja hintatason takia.

    Fraunhofer-instituutissa uskotaan kuitenkin, että ruokaskanneri lyö läpi. Uusimmat sensorit ovat halvempia. Edullinen laite on mahdollista tehdä.

    Saako asiakas edes skannata kaupassa?

    Käytännössä ruokaskanneri toimii siten, että skannerilla osoitetaan tuotetta, jonka jälkeen Bluetooth-yhteydellä toimiva laite lähettää mittaustiedot analysoitavaksi pilvipalveluun. Mittaustulokset ilmestyvät kännykkäsovellukseen.

    Käyttäjä näkee puhelimestaan, kuinka kauan skannattu tuote on vielä syöntikunnossa. Jos tuote on jo pilalla, sovellus näyttää tietysti senkin.

    Ruokakauppiaille tai ravintoloitsijoille skanneri antaisi mahdollisuuden huomata, jos tuotetta on säilytetty väärin tai sen kylmäketju on katkennut. Esimerkiksi banaanien kohdalla tämä voisi tarkoittaa, että vielä hyvältä näyttävät ja maistuvat banaanit pannaan alennukseen, jotta ne menisivät nopeasti kaupaksi ennen kuin ne alkavat näyttää kärsineiltä.

    Ruokaskannereihin liittyy vielä kysymys, johon ei ole helppoa saada vastausta. Suomessa ei nimittäin vielä osata sanoa, saako esimerkiksi kauppias kieltää asiakasta skannailemasta hedelmiään ja muita tuotteita.

    Taskuun mahtuva skanneri olisi ruokakaupan lisäksi helppo ottaa mukaan myös lounasravintolaan. Ravintoloitsijaakaan ei varmaan naurata ajatus, että asiakkaat kiertäisivät ennen lounaan maksamista salaattikulholla ja jälkiruokakahvin kerma-astialla tuotteiden tuoreutta skannaamassa.

    Puolet

    Puolet "maailman suomalaisimmista linnuista" on kadonnut ympäristömyrkkyjen takia – torien lokit antavat väärän käsityksen lokkien määrästä


    – Selkälokki! ilahtuu Martti Hario. On maaliskuun viimeinen viikko Helsingin Kauppatorilla. Selkälokki on palannut talvehtimisalueeltaan Afrikasta. Lajin päämuuttoon on kuitenkin vielä viikkoja. Selkälokkihavainto on Hariollekin kevään...

    – Selkälokki! ilahtuu Martti Hario.

    On maaliskuun viimeinen viikko Helsingin Kauppatorilla. Selkälokki on palannut talvehtimisalueeltaan Afrikasta. Lajin päämuuttoon on kuitenkin vielä viikkoja.

    Selkälokkihavainto on Hariollekin kevään ensimmäinen. Loviisassa, jossa hän asuu, jäät ovat jäljellä ja lokkien paluumuuttoa vielä odotellaan.

    Kauppatorin satama-altaan laituritolpan päässä istuva selkälokki on erityisen tervetullut paluumuuttaja myös siksi, että aikoinaan yleinen laji on Suomessa nykyisin luokiteltu erittäin uhanalaiseksi.

    Selkälokki Helsingin Kauppatorin rannassa. Anniina Wallius / Yle

    Martti Hariolla on rannikkolintujen tarkkailusta 55 vuoden kokemus. Jäätyään eläkkeelle Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta hän sanoo tittelikseen lokkiharrastaja.

    – Merilokki, kalalokki, harmaalokki, selkälokki, pikkulokki ja naurulokki, hän luettelee Suomessa vakituisesti pesivät lokkilajit.

    Vielä ei onneksi tarvitse sanoa, että "toistaiseksi", mutta neljän lajin kannat ovat pienentyneet. Erittäin uhanalaiseksi listatun selkälokin lisäksi vaarantuneiden joukkoon on nostettu myös harmaalokki, merilokki ja naurulokki.

    – Niiden kanta on vähentynyt noin 30 prosenttia kymmenen vuoden aikana. Selkälokki on vähentynyt puoleen. Sen tilanne on ollut aika huolestuttava jo pitkään, Hario kertoo.

    Lintulajien muuton pitkäaikaiseen seurantaan perustuvassa Haahka-selaimessa luku on vielä karumpi. Pitkällä aikavälillä havainnot ovat vähentyneet peräti 77 prosenttia.

    Vähennystä kaikkialla

    Nimirodun selkälokki oli vielä puoli vuosisataa sitten Suomessa hyvin yleinen. Sitä voi myös kutsua maailman suomalaisimmaksi linnuksi, koska lähes puolet maailman koko kannasta pesii Suomessa.

    Muutenkin selkälokin pesimäpaikat ovat suurimmaksi osaksi Itämeren piirissä. Kaikkialla selkälokit ovat vähentyneet.

    Vaikka taantuminen on jollakin alueilla hidastunut ja poikastuotanto kohentunut, kokonaisuudessaan kanta on yhä alamäessä.

    Kauppatorin tervehdystä tuskin on tarkoitettu tälle istuskelijalle. Torilla on päinvastoin yritetty keksiä konsti jos toinenkin lokkien häätämiseksi, haukan muotoisista leijoista lajitoverien varoitushuutojen soittamiseen kaiuttimista. Anniina Wallius / Yle

    Lokit ovat merenrantojen lisäksi myös sisävesien lintuja, ja muualle mantereelle niitä ovat vetäneet avokaatopaikat.

    – Lokit ovat ravinto-opportunisteja. Ne ottavat ravinnon sieltä, mistä sen helpoimmin saa. Siksi ne kertyvät kaatopaikoille. Mutta kyllä kaikki lokit ovat jossakin määrin kalastajia ja veden antimien käyttäjiä, Martti Hario sanoo.

    Opportunismin eli tilaisuuteen tarttumisen vuoksi ainakin helsinkiläiset luulevat, että lokkeja on tavattomasti.

    Kauppatorilla niitä todella onkin, sillä ne tulevat joukolla katsomaan, irtoaisiko ihmisiltä huolimattomasti pideltyjä nakkisämpylöitä tai muuta syötävää.

    – Nimenomaan. Tämä on hyvä ravintokohde niille. Kyllä ne kaukaakin kertyvät tänne. Suomenlinnan edustalla tosin on yhä hienot selkälokkiyhdyskunnat, ja sen takia täällä näkee selkälokkeja varmemmin kuin monessa muussa paikassa, Hario kertoo.

    Ympäristömyrkyt tappavat selkälokkeja

    Mereltä selkälokki hakee ennen muuta silakoita. Harion mukaan se on erittäin taitava sieppaamaan saalista.

    – Kun kutusilakka tulee öiseen aikaan pintaan, selkälokki saalistaa sitä. Päivällä se voi kierrellä kaupungilla ratsaamassa kaatopaikkoja, takapihoja ja ravintoloiden roskiksia. Se osaa kyllä löytää kaiken.

    Selkälokki ei olekaan vaarantunut siksi, että ruokaa ei enää olisi. Poikasten kohtaloksi koituvat ympäristömyrkyt ja myös naapurit.

    – Harmaalokit saattavat erikoistua syömään selkälokin poikasia sekayhdyskunnissa, joissa pesii molempia lajeja, Hario kertoo.

    Pääsyy selkälokkien vähenemiseen ovat ihmisen luontoon päästämät myrkyt, Afrikassa DDT-johdannaiset ja Itämeren silakan mukana saatu teollisuusmyrkky PCB.

    – Siksi lentopoikasten tuotanto on niin huono. Poikaset kyllä kuoriutuvat, mutta ne kuolevat varsin pieninä.

    Itämeri puhdistuu, Afrikka ei

    Vastakuoriutuneen lokinpoikasen napa on hetken auki. Sen kautta elimistöön tulee pesän pohjasta bakteereja. Normaalisti niistä ei olisi vaaraa, mutta myrkkyjen vaurioittama maksa ei pysty torjumaan niitä.

    – Poikanen yksinkertaisesti kuolee verenmyrkytykseen, kun maksa ei toimi, Hario kertoo.

    Afrikassa käytetään paikoitellen edelleen hyvin paljon DDT:tä. PCB-pitoisuudet meidän vesillämme sen sijaan ovat vähentyneet.

    – Itämeren ympäristössä PCB-pitoisuudet silakassa ovat pienentyneet hurjasti sitten 1990-luvun. 80 tai 90 prosenttia. Mutta selkälokissa se ei vielä näy. Kuormitusten vähentyminen on noin 20 prosenttia. Edelleenkin poikasia tuupertuu niihin tauteihin.

    Afrikka puolestaan ei puhdistu DDT:stä vielä pitkään aikaan, Hario ennustaa.

    Lokki voi elää kymmeniä vuosia

    Jos lokki selviää hengissä poikasiästään, joka on kaikille lajeille yleensäkin vaarallinen, elämää voi olla edessä kymmeniä vuosia.

    – Suomen vanhimmat lokit, merilokki ja harmaalokki, ovat olleet kai 34-vuotiaita ja kalalokki 32-vuotias, Martti Hario kertoo.

    Ne ovat tietysti huippunestoreita, hän lisää.

    – Lokin keskimääräinen elinikä on varmaan vähän päälle kymmenen vuotta, ellei poikaskuolemia oteta laskelmiin.

    Tällä naurulokilla näyttää olevan jo aika lailla ikää, Martti Hario sanoo. Jalan rengas kertoo, että lokki on rengastettu muualla kuin Suomessa. Anniina Wallius / Yle3 500 kilmetrin lento neljässä päivässä

    Selkälokki on Suomen lokkilajeista ainoa pitkänmatkan muuttaja. Rengastusten ansiosta muuttoreitit tunnetaan vanhastaan, mutta nykyajan teknisillä vempaimilla on saatu uutta tietoa, Hario kertoo.

    – Lokeille laitetuilla satelliittilähettimillä on todettu huimia suorituksia. Suomalainen selkälokki on lentänyt Kairosta Victorianjärvelle neljässä vuorokaudessa.

    Matkaa on 3 500 kilometriä.

    – Kun ne lähtevät korkealle ja saavat hyvän myötätuulen, ne saattavat tosiaan lentää yhtä soittoa neljä vuorokautta. Siitä tulee noin 900 kilometriä päivässä. Samanlaisia suorituksia on todettu muiltakin lokeilta.

    Päästäkseen moisiin lukuihin lokki saattaa lentää hyvin korkealla, puolestatoista viiden kilometrin korkeudessa. Suihkuvirtauksissa etenemiseen ei tarvita hirveästi energiaa, Hario kertoo.

    Luonnollista vaihtelua?

    Suomen lokkilajeista erityisen voimissaan on kalalokki. Martti Hario kutsuu sitä jokapaikan lokiksi. Sen eduksi ovat sekä talvehtimispaikka että ruokavalio.

    – Se talvehtii Länsi-Euroopan rannikolla, eikä sillä ole ollut suurta ongelmaa ympäristömyrkyistä. Sama koskee naurulokkia. Se hakee ravintoa aika paljon pelloilta ja maista. Kumpikaan ei ole silakansyöjiä. Silakka on ollut se selkälokin ongelma.

    Naurulokkien määrä on kuitenkin vähentynyt. Syy on epäselvä, Hario sanoo.

    – Onko se jotakin luontaista kannan vaihtelua vai ei? 30 prosentin vähentyminen kolmen lintusukupolven aikana ei ole ihan hirveän huolestuttavaa, mutta naurulokki on kuitenkin määritelty vaarantuneeksi.

    Martti Hario,Anniina Wallius / Yle

    Lokki on porukkalintu. Kun se havaitsee syötävää, se ei pihtaa tietoa vaan kuuluttaa sen myös toisille. Siksi rannoilla ja toreilla käy välillä kova kirkuna.

    – Niillä on avoin informaatio, Hario virnistää.

    Hänen mukaansa se on kannattavaa, koska lokkien alkuperäisessä ympäristössä merellä kalaparvet ovat hajallaan ja harvassa.

    – Parven löytäjän kannattaa tiedottaa muillekin, että saatavissa on paljon ravintoa yhdellä kertaa kaikille. Iso yhdyskunta saattaa tulla syömään samalle apajalle.

    Torien lokkeja jotkut syyttävät suorastaan tuhoeläimiksi. Mitä pitkäaikainen lokkimies siihen sanoo?

    – Onhan lokki tietysti sumeilematon, mutta antaahan se eloa ja väriä ja ääntä. Kyllä tämä Kauppatorikin olisi aika paljon ankeampi ilman lokkeja, Martti Hario vastaa.

    Kauppatorin lokkien joukossa on myös viime vuoden poikasia. Niillä on ruskeankirjava teiniasu. Ne seuraavat aikuisia, mutta pesimäpaikkojen reviireillä niitä ei suvaita, vaan ne ajetaan pois, Martti Hario kertoo. Anniina Wallius / Yle

    Pesivät lokit harmistuttavat monia siksi, että ne saattavat tehdä uhkaavia syöksyjä ihmisiä kohti. Taitavina lentäjinä lokit yleensä vain pyyhkäisevät läheltä, mutta joku epäonninen voi saada päähänsä verihaavan.

    Aggressiivisuuteen on kokemuksen sanelema syy, vaikka se ei enää pätisikään.

    – Lokit kuitenkin pitävät ihmistä vihollisena pesimäluodoilla ja missä vain. Valitettavasti ihminen on tehnyt itsensä viholliseksi, Hario sanoo.

    Kun lokinpoikanen on lähtenyt pesästä, mutta ei vielä osaa lentää, emot puolustavat sitä suorastaan vimmaisesti. Siihenkin on hyvä syy.

    – Niiden puolustusreaktio kiihtyy sitä mukaa, mitä pidemmälle ne pesinnässä etenevät. Eivät ne munapesää vielä sillä tavalla puolusta, mutta poikaseen on panostettu jo niin paljon, että kannattaa tehdä kaikkensa ja ottaa riskejä.

    Helsingin Kauppatorilla istuskeleva maaliskuinen kalalokki on todennäköisesti vain pitämässä taukoa ennen kuin muuttomatka jatkuu pohjoiseen. Anniina Wallius / Yle

    Suomen Luonto -lehden lokkikoulussa voit katsella ja kuunnella, miten lokkilajit eroavat toisistaan. Ja jos näinä viikkoina näet taivaalla muuttolintujen auran, tulossa ei ehkä olekaan kurkia, hanhia tai joutsenia, vaan lokkiaura matkalla keväisille vesille.

    Lue myös:
    Ilmastonmuutos aikaistaa lintujen kevätmuuttoa Suomeen

    Kun mies vajosi jäihin pimeänä pakkasiltana, Teemu Keravuori syöksyi heti pelastamaan – miksi joku auttaa hädässä ja toinen ei?

    Kun mies vajosi jäihin pimeänä pakkasiltana, Teemu Keravuori syöksyi heti pelastamaan – miksi joku auttaa hädässä ja toinen ei?


    Loppiaisilta vuonna 2016 oli pilkkopimeä. Kuunsirppi piilotteli horisontin alapuolella ja pakkanen paukkui kahdessakympissä. Teemu Keravuori oli tytärpuolensa Ninni Vartion kanssa iltakävelyllä testaamassa joululahjaksi saatua vahvaa, sukeltamiseen...

    Loppiaisilta vuonna 2016 oli pilkkopimeä. Kuunsirppi piilotteli horisontin alapuolella ja pakkanen paukkui kahdessakympissä.

    Teemu Keravuori oli tytärpuolensa Ninni Vartion kanssa iltakävelyllä testaamassa joululahjaksi saatua vahvaa, sukeltamiseen tarkoitettua led-taskulamppua Helsingin Laajasalossa.

    He juttelivat hetken toisen ulkoilijan kanssa jään kestävyydestä. Meri oli jäätynyt vasta edellisen viikon pakkasten aikana ja Keravuori oli sitä mieltä, että kovin paksua jää ei vielä voi olla. Toinen ulkoilija kuitenkin lähti keskustelun päätteeksi naskalit kaulassa jäälle.

    – En ollut huolissani, koska hän tuntui tietävän alueen virtapaikat, muistelee Keravuori.

    Mutta hetken päästä jäältä kuului avunhuutoja. Jää oli pettänyt ulkoilijamiehen alta.

    Jari Kovalainen / Yle

    – Ensimmäisenä oli mielessä, että nyt lähdetään pelastamaan. En muista, että olisin muuta ajatellut. Vaistonvaraisesti tajusin, että pitää ottaa jotain kättä pidempää mukaan.

    Oksankarahka kädessään Keravuori kiipesi rantakalliolle ja huusi muutaman kerran täydellä voimalla apua lähistön kerrostalojen suuntaan ennen kuin lähti etsimään miehen jälkiä jäällä. Ninni Vartio jäi rannalle soittamaan hätäkeskukseen.

    Myötätuntoaan voi bodata

    Kun ihminen havaitsee toisen elävän olennon hädän, se laukaisee auttamisreaktion. Aivojemme tunnetietokone, mantelitumake, osaa tulkita esimerkiksi toisen kasvojen ilmeestä hädän ja ahdistuksen. Ihmisillä, jotka herkästi uhraavat oman hyvinvointinsa toisen vuoksi, mantelitumake on havaittu kooltaan suureksi.

    Auttavaisilla ihmisillä myös vagushermo on aktiivisempi kuin toisilla. Pitkään tutkijat luulivat, että vagushermo on kuin pituuskasvu, että se on staattinen ja joillakin se vaan on suurempi ja aktiivisempi kuin toisilla.

    – Mutta tuoreet tutkimukset osoittavat, että pystymme treenaamaan vagushermoamme ja siten herättelemään auttavaisuuttamme, sanoo professori Anne Birgitta Pessi Helsingin yliopistosta.

    Professori Anne Birgitta PessiJari Kovalainen / Yle

    Vagushermoa ja myötätuntoaan voi treenata aktiivisemmaksi pienillä teoilla, esimerkiksi hymyilemällä tuntemattomille tai puolitutuille sen sijaan, että vain paahtaa eteenpäin naama peruslukemilla. Vagushermo aktivoituu myötätunnosta ja myös myötätunnon näkemisestä.

    – Ihan sellaiset pienet mikrokohtaamiset voivat tuoda meille hyvää mieltä ja samalla levittää ympärille toivorikasta ihmiskuvaa, että vaikkapa rappukäytävässä tai kadulla on turvallista, sanoo Pessi.

    Vieraan apuun ei voi luottaa

    Teemu Keravuori seikkaili pilkkopimeässä jäällä ja etsi jäihin vajonnutta miestä. Uudesta taskulampusta ei juuri ollut tilanteessa hyötyä, koska jään pinnalla olisi parhaassakin tapauksessa miehestä nähtävillä vain pää. Ranta-alue oli laaja.

    Samaan aikaan Ninni Vartio oli saanut yhteyden 112:een. Vartio ei tiennyt paikan osoitetta ja yritti puhelun aikana saada apua sen selvittämiseen rantapolulla kävelevältä vanhemmalta pariskunnalta. Vartio oletti automaattisesti, että saa heiltä tietenkin apua.

    Mutta näin ei ollutkaan.

    – He selvästi halusivat pysyä erossa tilanteesta, vaikka varmasti näkivät hätäni. Nainen sanoi minulle, etteivät tiedä osoitetta ja sitten he vaan jatkoivat matkaa.

    Vartio pyysi apua myös koiranulkoiluttajalta, yhtä laihoin tuloksin. Kun lähistön kerrostaloaluella alkoi näkyä sinisiä vilkkuvaloja, Vartio pystyi neuvomaan pelastajat oikeaan paikkaan.

    Vastuun siirtäminen muille on yksi niistä tekijöistä, jotka vähentävät avun antamista hädänalaiselle. Jos paikalla on jo muita, on helpompi kävellä ohi pysähtymättä.

    Auttamisen halua vastaavasti lisää esimerkiksi, jos auttaja samaistuu autettavaan: he ovat samanikäisiä tai auttajalla on vaikka samanikäinen lapsi kuin autettava on. Kulttuurista riippumatonta on se, että ihmiset auttavat erityisesti pieniä lapsia.

    Teemu KeravuoriJari Kovalainen / Yle

    Mahdollinen auttaja tekee myös hanakasti arvioita pulassa olevasta. Jos tämä vaikuttaa itse aiheuttaneen kärsimyksensä, moni kokee, että hän ei ansaitse apua.

    Auttamistilannetta arvioidaan myös uhan kannalta. Tekeekö mieli paeta paikalta vai menisikö kuitenkin kohti?

    – Esimerkiksi kaikkien tutkimusten mukaan ihmiset ovat valppaampia auttamaan vaikka sairaita lapsia kuin toipuvia alkoholisteja, sanoo Anne Birgitta Pessi.

    Yksi pelastettava on parempi kuin kaksi pelastettavaa

    Teemu Keravuori löysi viimein jäihin vajonneen miehen noin 150 metrin päästä rannasta.

    – Hän oli naskaleitten varassa avannon reunalla, takana oli kymmenen metriä raivattua uutta avantoa.

    Keravuori lähestyi miestä konttamalla ja ryömimällä, ojensi oksaa ja kehotti miestä tarttumaan siihen.

    Jo matkalla kohti avantoa Keravuori mietti, että mitä hän tekee jos mies vajoaa pinnan alle.

    – Mietin mitä vaatteita riisun pois päältä, kun hyppään avantoon. Tiesin, että riski on suuri jos joudun itsekin pulaan ja pelastettavia on veden varassa kaksi. Siinä vaiheessa olin kuitenkin nähnyt siniset vilkkuvalot rannalla. En ollut enää yksin.

    Jari Kovalainen / Yle

    Jäihin vajonneella miehellä oli onneksi sen verran voimia jäljellä, että hän sai tartuttua Keravuoren tarjoamaan oksaan, eikä päästänyt irti ennen kuin istui jään päällä. Oli virhe jäädä avannon reunalle, sillä pian jää alkoi vajota kummankin miehen alta.

    – Jouduin perääntymään metrin, puolitoista taaksepäin ja aika lujaa huutamaan ja käskyttämään, että tule pois sieltä, muistelee Keravuori

    Teemu Keravuori talutti miehen rannalle, missä palomiehet olivat juuri saaneet pintapelastusvarusteet ylleen. Mies selvisi koettelemuksesta, vaikka märät vaatteet jäätyivät kävelymatkan aikana ja ruumiinlämpö ehti laskea alle 35 asteeseen.

    Erityisen auttavaisia ihmisiä yhdistää yksi asia

    Ihmisellä on taipumus auttamiseen jo pienestä pitäen. Tutkimuksissa on havaittu, että jo 18 kuukauden ikäiset lapset haluavat mieluummin antaa karkin käsinukelle kuin ottaa sen itselleen.

    Kiinnostava havainto oli, että lasten auttamishalu väheni, jos hän sai auttamisesta palkinnoksi lelun.

    Tärkeintä auttamisessa näyttääkin olevan se, että siitä seuraa hyvä mieli ja sitä kautta ihminen saa toteuttaa omia arvojaan ja moraaliaan.

    Jari Kovalainen / Yle

    Ihmisiä, jotka ovat laittaneet oman henkensä likoon auttaessaan toisia, yhdistää yksi asia. Se ei liity heidän taustaansa, kasvatukseensa, tai uskonnollisuuteensa vaan siihen, että he eivät näe rajaa lähipiirinsä ja tuntemattomien välillä. Ihminen hädässä on ihminen.

    Myös Teemu Keravuori uskoo, että kuka tahansa olisi tehnyt saman kuin hän.

    Presidentti myönsi miehelle hengenpelastusmitalin, mutta itse hän ei koe tehneensä mitään sankaritekoa.

    – Enemmänkin pidän tätä velvollisuutena. Satuin paikalle ja olin ainoa, joka sen pystyi tekemään siinä tilanteessa.

    Makaisitko sinä kaksi kuukautta sängyssä 16 000 eurolla? NASA etsii koehenkilöitä testaamaan keinotekoista painovoimaa

    Makaisitko sinä kaksi kuukautta sängyssä 16 000 eurolla? NASA etsii koehenkilöitä testaamaan keinotekoista painovoimaa


    Oletko sinä 24–55-vuotias?saksankielentaitoinen?valmis makaamaan sängyssä 60 päivää?suostuvainen kieppumaan ympäri huonetta 30 kierrosta minuutissa?Saattaa kuulostaa oudolta työnhakuilmoitukselta, mutta tällaista pestiä NASA tarjoaa...

    Oletko sinä

    24–55-vuotias?saksankielentaitoinen?valmis makaamaan sängyssä 60 päivää?suostuvainen kieppumaan ympäri huonetta 30 kierrosta minuutissa?

    Saattaa kuulostaa oudolta työnhakuilmoitukselta, mutta tällaista pestiä NASA tarjoaa painovoimatutkimuksessa.

    Palkkio uhrautumisesta on 16 500 euroa. Osallistuminen kokeeseen voi auttaa astronautteja.

    Vuodelepo jäljittelee painovoiman puuttumista

    Astronauttien avaruudessa kokema painottomuus aiheuttaa ihmiskeholle ongelmia. Lihakset surkastuvat, luusto heikkenee ja nesteitä kertyy pään alueelle.

    Siksi Yhdysvaltain avaruushallinto NASA, Euroopan avaruusjärjestö ESA ja Saksan ilmailu- ja avaruuskeskus DLR selvittävät yhteisellä tutkimuksella, voisiko painottomuuden oireita hoitaa keinotekoisen painovoiman avulla.

    Tutkijat etsivät kahtatoista naista ja kahtatoista miestä vapaaehtoisiksi koehenkilöiksi Saksan Kölnissä järjestettävään kokeeseen.

    Testattavat ihmiset kiinnitetään kahden kuukauden ajaksi sänkyihin niin, että heidän lihaksiinsa, jänteisiinsä tai luustoonsa kohdistuu mahdollisimman vähän rasitusta. Näin jäljitellään painottomuutta.

    Sascha Steinbach / EPA

    Kaikki syöminen, ulostaminen, peseytyminen, viriketoiminta ja tieteelliset kokeet tapahtuvat makuuasennossa sängyissä.

    Lisäksi sänkyjä kallistetaan kuusi astetta jalkopäätyä nostamalla. Näin simuloidaan avaruussukkulassa tapahtuvaa ruumiinnesteiden siirtymistä vääriin paikkoihin.

    Keskipakovoima voi parantaa oireita

    Keinotekoista painovoimaa kokeillaan sitä varten rakennetussa kammiossa. Puolet koehenkilöistä viettää aikaa keskipakovoimaa hyödyntävässä laitteessa, joka pyörittää sänkyä ympäri huonetta. (Katso video sentrifugista.)

    Veren odotetaan palaavan koehenkilön raajoihin keskipakovoiman pakottamana.

    Sascha Steinbach / EPA

    Vaikka tutkimus toteutetaan Maassa, mahdolliset löydökset on tarkoitus vahvistaa myöhemmin kansainvälisellä avaruusasemalla ISS:llä.

    Jutun lähteinä on tutkimushankkeen verkkosivujen lisäksi käytetty The Independentin, BBC:n ja CNN:n artikkeleita.

    Lue lisää:

    Painottomuustutkimuksen sivut ja haku vapaaehtoiseksi (dlr.de) [saksaksi]

    Varapresidentti: Yhdysvallat lähettää astronautteja kuuhun viiden vuoden päästä

    Nasalle rahaa miehitettyihin lentoihin: "Saapa nähdä, olemmeko Marsissa 2030-luvulla"

    Grönlannin suurin jäätikkö on vahvistunut ensimmäistä kertaa 20 vuoteen –

    Grönlannin suurin jäätikkö on vahvistunut ensimmäistä kertaa 20 vuoteen – "Armonaikaa, ei ylösnousemus"


    Grönlannin suurin jäätikkö, Jakobshavnin jäätikkö on yllättäen vahvistanut jäämassaansa viime vuosina, kertoo tuore tutkimus. Nature-lehdessä julkaistun tutkimusartikkelin tulokset kertovat, että viimeisen 20 vuoden ajan jatkuvasti...

    Grönlannin suurin jäätikkö, Jakobshavnin jäätikkö on yllättäen vahvistanut jäämassaansa viime vuosina, kertoo tuore tutkimus.

    Nature-lehdessä julkaistun tutkimusartikkelin tulokset kertovat, että viimeisen 20 vuoden ajan jatkuvasti pienentynyt jäätikkö on vuodesta 2016 eteenpäin vahvistunut ja hidastanut liikettään. Jakobshavnin jäätikkö on kahden vuosikymmenen aikana ollut suurin yksittäinen meriveden pinnan nostaja.

    Tutkijat uskovat, että jäätikön vahvistuminen johtuu sitä ympäröivän meriveden kylmentymisestä esimerkiksi Diskolahdessa. Meriveden lämpötila sen korkeimman 250 metrin osalta on ollut viime vuosina kylmimmillään sitten 1980-luvun.

    Merivesi lämpenee uudelleen

    Tutkijat kuitenkin huomauttavat, että jäätikön hetkellinen vahvistuminen ei tarkoita sitä, että kaikki olisi hyvin. Vaikka Jakobshavnin jäätikön massa on vahvistunut kylmän meriveden myötä, sen sulamisnopeus on edelleen ollut jäätymistä nopeampaa toisaalla.

    Pohjois-Atlantin säänvaihtelu on siis hetkellisesti kylmettänyt meriveden, mutta se tulee yhtä lailla myös lämpenemään. Tätä vaihtelua kutsutaan Pohjois-Atlantin oskillaatioksi. Vastaava, eteläinen oskillaatio tunnetaan paremmin nimellä El Niño.

    – Tässä on kyse armonajasta, ei ylösnousemuksesta, tutkimuksen johtaja Ala Khazendar NASA:sta sanoo CNN:n haastattelussa.

    Khazendarin mukaan Jakobshavnin jäätikön reagoiminen meriveden lämpötilanvaihteluun pakottaa tiedemiehet arvioimaan uudestaan sitä, kuinka herkkiä jäätiköt itse asiassa ovat pienille vaihteluille meriveden lämpötiloissa. Reagointiherkkyys voi aiheuttaa aiemmin oletettua suurempaa sulamista, kun veden lämpötila nousee.

    – Seuraavalla kerralla, kun vedet taas lämpenevät, ne lämpenevät entistä enemmän, Khazendar sanoo.

    MTK ihmettelee WWF:n ruokasuositusten vähäisiä kananmunia: ”Kananmunahan on ihan mahtava muna”

    MTK ihmettelee WWF:n ruokasuositusten vähäisiä kananmunia: ”Kananmunahan on ihan mahtava muna”


    Maailman Luonnon Säätiö WWF:n tiistaina julkaisema ruokasuositus ilmastomuutoksen torjumiseksi on luettu tarkkaan Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:ssa. WWF:n suosituksessa on kuusi kohtaa. Yle UutisgrafiikkaWWF:n ruokasuositukseen...

    Maailman Luonnon Säätiö WWF:n tiistaina julkaisema ruokasuositus ilmastomuutoksen torjumiseksi on luettu tarkkaan Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:ssa.

    WWF:n suosituksessa on kuusi kohtaa.

    Yle Uutisgrafiikka

    WWF:n ruokasuositukseen tutustunut MTK:n asiantuntija Marjukka Manninen sanoo, että kanamunien vähäisyys suosituksessa pääsi yllättämään.

    – Kananmunahan on ihan mahtava muna. Se on pienessä paketissa ihmiselle helposti imeytyvä ja tosi ravintorikas. Vaikea on löytää sellaista tuotetta, mikä olisi niin ravintorikas kuin kanamuna on.

    Manninen toivoisi, että syömisen rajoittamisen sijaan, ihmiset katsoisivat paremmin ruokahävikin perään. Siihen voi MTK:n mukaan jokainen valinnoillaan helposti vaikuttaa.

    – Kananmuna on siinäkin mielessä mahtava tuote, että se säilyy tosi pitkään ja vielä huoneenlämmössä. Se on hyvä vararuoka kotona, eikä se heti vanhene.

    Asiantuntijat eivät osaa kertoa tarkkaa syytä, miksi WWF:n suosituksessa kananmunia on niin vähän.

    Kananmunan hiilijalanjäljestä ei MTK:llakaan ole tarkkaa tietoa. Marjukka Manninen lupaa, että munantuottajat ottavat asian kuitenkin vakavasti.

    – Parhaillaankin on menossa tutkimuksia siipikarjalihan osalta. Toivotaan, että saadaan myös kananmuna siihen mukaan, jotta saataisiin tietoa, mikä on suomalaisen siipikarjalihan ja sen kanamunan hiilijalanjälki.

    WWF:n ruokasuosituksen perustelu, että broilerit syövät tyypillisesti soijaa, ja Suomessa soija syödään pääosin broilerin ja kananmunan muodossa, ei sekään kelpaa MTK:lle.

    – Jos katsotaan munivan kanan rehukoostumusta, niin eniten se sisältää kotimaista viljaa. WWF:n ruokasuositus perustuu ilmeisesti globaaliin tutkimukseen. Rehustuksessa on isoja eroja kananmunan tuotannossa maailmanlaajuisesti. Suomessa kanojen rehu pohjautuu kotimaiseen viljaan.

    VRN: Ilmasto otetaan huomioon uusissa ravintosuosituksissa

    Valtion ravitsemusneuvottelukunnan puheenjohtaja, maa- ja metsätalousministeriön elintarviketurvallisuusjohtaja Sebastien Hielm toteaa, että WWF on suosituksineen ”hyvällä asialla”.

    – Yleensä kestävä kehitys ja ravitsemus kulkevat ihan käsi kädessä. Voi olla, että WWF:n suositukset johtuvat WWF:n painotuksista ja ovat turhan kireät. Mutta lähtökohtaisesti jos mietitään, mikä on hyväksi planeetalle, on se hyväksi myös ihmiselle.

    VRN on Suomessa taho, joka laatii kansalaisille tieteelliseen näyttöön perustuvat viralliset ravitsemussuositukset. Myös Hielm suosittelee punaisen lihan vähentämistä, mutta broilerin, munien ja maidon kohdalla VRN ei ole WWF:n tiukalla linjalla.

    – Ravitsemuksellisesti ei ole perusteltua, että siihen suuntaan pitäisi mennä, mutta toisaalta, ei niistä välttämättä haittaakaan ole.

    Uusien virallisten ravintosuositusten laatiminen on juuri alkanut. Työ kestää kuitenkin pitkään, sillä tuoreita pohjoismaisia suosituksia saadaan vasta vuonna 2022. Ja siitä kestää yleensä vuodesta kahteen ennen kuin myös Suomen kansalliset suositukset saadaan päivitettyä.

    VRN:n puheenjohtaja Hielm tietää, että 6-8 vuoden välein tehtävien päivitysten painotukset muuttuvat joka kerta.

    – Tällä kerralla varmaan tullaan katsomaan sitä ruuan kestävyyttä vielä tiukemmin.

    Tulevissa ravintosuosituksissa VRN tutustuu myös EAT-Lancet komission tutkimustietoon. WWF:n tiistaina julkaisemat ruokasuositukset perustuvat juuri EAT-Lancetiin.

    – Se on hyvä meta-analyysi, jossa asioita on katsottu monelta kantilta ja nimenomaan planeetan kantokyvyn kautta. Ympäristönsuojelun vinkkelistä se on varsin painava julkaisu. On kaikki syy ottaa se tosissaan.

    VRN:n puheenjohtaja muistuttaa, että jos lihaa haluaa syödä, niin kalan ja kanan syönti on hyötysuhteeltaan huomattavasti tehokkaampaa kuin naudan- ja sianlihan syönti. Pienempinä eläiminä ne tarvitsevat vähemmän tilaakin.

    Lue myös:

    WWF:n uusi ruokasuositus: Korkeintaan kuusi kananmunaa kuukaudessa, punaista lihaa kerran viikossa ja lasi maitoa päivässä

    Maailman nopein hai on matkalla sukupuuttoon ylikalastuksen takia

    Maailman nopein hai on matkalla sukupuuttoon ylikalastuksen takia


    Hyvin huolestuttavaa mutta ei yllättävää, summasi meribiologi Nicholas Dulvy kansainvälisen haitutkijaryhmän SSG:n todettua, että 58 kartoitetusta hai- ja rauskulajista 17 on matkalla kohti sukupuuttoa. Hait ja rauskut ovat toisilleen läheistä...

    Hyvin huolestuttavaa mutta ei yllättävää, summasi meribiologi Nicholas Dulvy kansainvälisen haitutkijaryhmän SSG:n todettua, että 58 kartoitetusta hai- ja rauskulajista 17 on matkalla kohti sukupuuttoa. Hait ja rauskut ovat toisilleen läheistä sukua.

    – Olemme erityisen huolissamme makrillihaista, jonka kanta on vähentynyt Atlantilla 75 vuoden aikana 60 prosenttia, sanoo Dulvy. SSG:tä johtava Dulvy on kanadalaisen Simon Fraser -yliopiston professori. Ryhmässä on 174 haiasiantuntijaa 55 valtiosta.

    Lyhyteväinen makrillihai on aavojen ulapoiden kala, joka päihittää nopeudellaan kaikki muut hait. Se kykenee uimaan jopa 75 kilometrin tuntivauhtia ja on saalistaessaan myös loistava loikkaaja.

    Makrillihaita kutsutaan englanniksi myös makohaiksi, mutta suomeksi tuo nimi on makrillihain pitkäevällisellä lähisukulaisella. Myös se on uusimmassa vaarantuneiden lajien luettelossa.

    Molemmat makot muuttavat pitkiä matkoja, varttuvat hitaasti ja alkavat lisääntyä vasta lähes parinkymmenvuotiaina. Niitä pyydetään monissa maissa lihan ja myös pelkkien evien vuoksi. Makoille ei ole ole säädetty kansainvälisiä pyyntikiintiöitä.

    Suojelulupauksista ei pidetä kiinni

    Hidas lisääntyminen ja ylikalastus ovat yhdistelmä, jonka takia uhanalainen on myös muun muassa piikkihailaji Squalus chloroculus. Suomalaista nimeä tuolla "vihersilmäpiikkihailla" ei ole. Australian ja Uuden-Seelannin syvissä vesissä elävän hain tiineys kestää lähes kolme vuotta.

    – Hai- ja rauskulajit ovat yhä suuremmassa vaarassa, ja silti maailman maat eivät edelleenkään pidä kiinni suojelulupauksista, etenkään pyyntikiintiöiden noudattamisesta, sanoo SSG:n apulaisjohtaja Sonja Fordham.

    Jokseenkin elinvoimaisia ovat vain lajit, jotka elävät erittäin syvissä vesissä tai eivät kiinnosta ihmisiä ruokana, SSG toteaa.

    Jotta muillakin olisi tulevaisuus, SSG vaatii välittömiä ja sitovia kansainvälisiä kalastusrajoituksia. Vaarantuneiksi tai kriittisesti vaarantuneiksi arvioitujen lajien pyynti on lopetettava kokonaan, ryhmä edellyttää.

    Kansainväliseen luonnonsuojeluliittoon IUCN:ään kuuluvan SSG:n tarkoituksena on arvioida maailman kaikkien haiden ja rauskujen kannat ensi vuoden loppuun mennessä. Lajeja on yli 400. Viime keväänä alkaneen projektin aikataulukartta maailman meristä avautuu tästä.

    IUCN ylläpitää luetteloa maailman eläin- ja kasvilajien uhanalaisuudesta. Suomessa tuo asiantuntija-arvioihin perustuva niin sanottu punainen lista tai kirja päivitettiin tässä kuussa.

    Päivitys osoittaa, että joka yhdeksäs Suomen eliölajeista on jo uhanalainen ja monien tilanne on huononemassa. Voit ladata punaisen listan pdf-tiedostona tästä.

    Suomalaiset olivat 1800-luvun halpatyövoimaa maailman  merillä – laivasta karanneet häivyttivät taustansa

    Suomalaiset olivat 1800-luvun halpatyövoimaa maailman merillä – laivasta karanneet häivyttivät taustansa


    Ei tiennyt Frans Viktor Lundgren, mihin joutuu lähtiessään Uudestakaupungista seilaamaan vuonna 1872. Ensireissulleen lähtenyt nuorimies shanghaijattiin eli siepattiin toiseen laivaan San Franciscossa. Amerikkalaisella valaanpyyntialauksella olot...

    Ei tiennyt Frans Viktor Lundgren, mihin joutuu lähtiessään Uudestakaupungista seilaamaan vuonna 1872. Ensireissulleen lähtenyt nuorimies shanghaijattiin eli siepattiin toiseen laivaan San Franciscossa.

    Amerikkalaisella valaanpyyntialauksella olot olivat rankat ja niinpä Lundgren karkasi Uudessa-Seelannissa maihin yhdessä intiaaniystävänsä kanssa.

    Karkulaiset piilottelivat maorien luona, koska laivasta karkaamisesta seurasi ankara rangaistus, jos lähtijät saatiin kiinni. Karkuri saatettiin vetää kölin alta.

    Frans Lundgren vaihtoi sukunimekseen Urwin. Nimenvaihdoksella hän halusi hävittää alkuperäisen henkilöllisyytensä ja katkaista yhteydet entiseen.

    Hän avioitui brittiläisen Emma Brownin kanssa, piti jonkun aikaa merimiesten majataloa Australiassa ja palasi sitten taas Houhoraan Uuteen-Seelantiin ja viljeli kauripuuta.

    Lundgrenin vaiheita on selvittänyt hänen sukulaisensa, kansatieteen emeritusprofessori Pekka Leimu. Hän on yksi kirjoittaja tulevassa kirjassa, joka käsittelee suomalaisten merimiesten vaiheita viime vuosisatojen aikana.

    Lundgren ei ollut ainoa laivasta karannut suomalainen merimies, joka jäi maihin kauas maailmalle. Vasta nykyään on mahdollista löytää näitä kadonneita, kun tiedonhaku eri maiden digitaalisista arkistoista on helpottunut. Historiantutkimukselle on avautunut aivan uusi lähdemateriaali.

    Venäjän vallan ajan diplomaatti- ja konsulaattiaineistot ovat silti edelleen hankalasti saatavilla.

    Suomessa omaiset jäivät aikanaan autuaan tietämättömiksi siitä, minne merille lähtenyt mies oli kadonnut. Nyt merimiesten jälkeläislle saattavat paljastua hyvinkin monikulttuuriset sukujuuret ja -verkostot.

    Koivistossa vuonna 1900 syntynyt Matti Saxberg päätyi Australiaan merimiehenä 1920-luvulla, työskenteli paikallisessa rauta-ja terästeollisuudessa kuutisen vuotta, mistä siirtyi Australian valtion rannikkolaivaston palvelukseen loppu-urakseen. Siirtolaisuusinstituutin arkistoHalpatyövoimaa merille

    Suomesta lähti tuhansia miehiä merille 1800-luvulla, ja jo aiemminkin pestin otti moni rannikon asukas. Ruotsin vallan aikana emämaan Itä-Intian kauppakomppanian laivat purjehtivat Kiinaan ja muualle Aasiaan 1700-luvulla. Näiden merimiesten vaiheita on selvitellyt talousmaantieteen tutkija Erja Kettunen.

    Ruotsalaisista tietokannoista on löytynyt satoja suomalaisia, pääasiassa Turun seudulta, jotka palvelivat Itä-Intian kauppakomppanian laivoilla. Suomalaisia merimiehiä on löytynyt myös hollantilaisten kauppakomppanioiden alusten miehistöstä samana aikana, eli varsin kansainvälisille reiteille ja työpesteihin lähdettiin jo satoja vuosia sitten.

    Merille mentiin paremman elintason takia. Kansainvälinen merityövoiman kysyntä oli voimakasta 1800-luvulla ja tuolloin suomalaiset olivat merten halpatyövoimaa. Nyt valtamerilaivojen miehistöissä seilaa runsaasti filippiiniläisiä. Hekin ovat lähteneet merille leveämmän leivän takia.

    Ruotsin Itä-Intian kauppakomppanian palveluksessa työskenteli niin merimiehiä kuin muita ammatti-ihmisiä. Petter Johan Bladh (1746–1816) Kaskisista toimi parikymmentä vuotta yhtiön palveluksessa ja yleni superkargöörinä johtamaan Kiinassa kauppakomppanian asioita. Sitten Bladh palasi kauppiaaksi ja laivanvarustajaksi Kaskisiin ja osallistui useille valtiopäiville.

    Aasiaan purjehti myös kadetti Israel Reinius, jonka lokikirjasta on saatu paljon tietoa 1700-luvun kaukomatkoista. Papiksi myöhemmin ryhtynyt Reinius teki myös ensimmäisen suomalaisen Kiinaa koskevan väitöskirjan matkakokemustensa perusteella. Hänen veljensä Herman Israel jatkoi laivurina.

    Bladhin ja Reiniuksen kaltaisten hieman paremmista oloista lähteneiden lisäksi Itä-Intian kauppakomppanian laivoilla työskenteli runsaasti Suomen rannikolta lähteneitä merimiehiä. Heitä on löydetty tutkimalla ruotsalaisia arkistolähteitä.

    Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Pirita Frigren toimittaa parhaillaan Merenkulkijoiden siirtolaisuus: historia ja nykypäivä -teosta. Hänen mukaansa merimiehet toimivat usein siirtolaisuusliikkeiden aloittajina, mutta osa merille lähteneistä jäi laivatyöhön koko elämäkseen.

    Tässä jutussa mainitut tutkijat ovat kirjoittaneet artikkeleita Frigrenin toimittamaan kirjaan Elina Maaniittyä lukuunottamatta.

    Karkulaisia ja seikkailijoita

    Merimiehet saattoivat jäädä maihin vieraaseen satamaan pestin loputtua. Joskus aluksesta karattiin jo aiemmin, jos olot olivat sietämättömät, kuten alussa mainitun Frans Lundgrenin tapauksessa kävi. Palkkataso maailmalla oli huikeasti parempi kuin kotimaassa.

    Merimiesten liikkuvuus perustui aiemmin usein karkaamiseen alkuperäiseltä laivalta johonkin brittiläiseen, amerikkalaiseen tai norjalaiseen alukseen. Tuolloin myös merimiehen nimi saattoi vaihtua ja he katosivat iäksi.

    Merimiesten avioeroille suurin syy oli Pirita Frigrenin tekemien tutkimusten mukaan juuri karkaaminen ja katoaminen sen jälkeen.

    Suomeen karkurit eivät palanneet juuri koskaan. 1800-luvulla kotimaassa ei ammattivaihtoehtoja juuri ollut.

    Lauri Järvinen oli Helsingissä syntynyt entinen merimies ja valaanpyytäjä. Hän tuli Paraguayssa sijaitsevaan suomalaiseen utopiayhteisöön Villa Alboradaan v. 1931 toisesta vastaavasta yhteisöstä Argentiinasta, Colonia Finlandesasta.Enrique Tessieri / Siirtolaisuusinstituutin arkistoAikansa filippiinot

    Merihistorioitsija ja eläköitynyt taloushistorian professori Yrjö Kaukianen on arvioinut, että 1800-luvun lopulla maailman merillä palveli ulkomaisissa aluksissa suomalaisia merimiehiä enemmän kuin kotimaisissa. Kaukiaisen mukaan kansainvälisillä laivoilla olisi työskennellyt jopa 6 000 suomalaista merimiestä.

    Liikehdintä ulkomaisille aluksille kiihtyi, kun 1880-luvulla työtilaisuudet kotimaisilla aluksilla heikkenivät. Vasta ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä esimerkiksi Britannia kiristi ulkomaalaisten merimiesten liikkuvuutta.

    – Merenkulun kansainvälisillä työmarkkinoilla on aina vallinnut etniseen taustaan perustuva hierarkia. Se vain on vaihdellut, että mistäpäin maailmaa tulevat ryhmät ovat olleet niitä filippiinoja eli halpatyövoimaa, Pirita Frigren sanoo.

    Skandinaviasta tulleet merimiehet kelpasivat valkoihoisina ja protestanttisina paremmin brittiläisen imperiumin laivoihin. Liikkuvuuden sääntely on myös vaikuttanut siihen, miten vierastyövoimaan suhtauduttiin.

    Löysin paljon lehtijuttuja, joissa kerrottiin, että ulkomaalaiset merimiehet aiheuttavat ongelmia ja ahdistelevat paikallisia naisia. Pirita Frigren, tutkijatohtori, Jyväskylän yliopisto

    Britanniassa lakeja lievennettiin 1800-luvun lopulla, kun työvoiman kysyntä oli suurta. Suomalaisia pidettiin reippaina ja ahkerina ulkoilmaan tottuneina työmiehinä. Ensimmäiseen maailmansotaan mennessä suhtautuminen muuttui ja satamaan seuraavia pestejä odottamaan jääneitä tai karanneita alettiin pitää laittomina siirtolaisina ja kriminaalina toimintana.

    – Löysin paljon lehtijuttuja, joissa kerrottiin, että ulkomaalaiset merimiehet aiheuttavat ongelmia ja esimerkiksi ahdistelevat paikallisia naisia, Pirita Frigren kertoo tutkimuksistaan Hullin satamakaupungissa.

    Juuri itsenäistyneestä Suomesta näiden merimiesten pelättiin levittävän huonoa kuvaa 1920-luvulla. Kiertolaisuus maailman merillä ei ollut paras tae kunniallisuudesta. Mutta asialla oli toinenkin puoli. Maailman merillä miehet kartuttivat ammattitaitoaan.

    Palatessaan Suomeen osa heistä toi uusia tuulia kotimaiseen merenkulkuun ja toisaalta myös uutta tietoa maailmalta.

    Purjelaivojen valtakaudella miehistöt koostuivat usein monesta kansallisuudesta.Paolo Aguilar / EPAKaukaisia sukulaisia ilmestyy nyt

    Australiaan on muuttanut aikojen saatossa runsaasti siirtolaisia ja merimiehet olivat ensimmäisten joukossa. Sukujuuret ovat kuitenkin vuosikymmenten kuluessa jääneet unohduksiin tai tietoa niistä ei ole ollutkaan.

    Suosittu australialainen näyttelijä Shane Jacobson oli mukana Who Do You Think You Are? -ohjelmassa, missä etsitään kunkin esivanhempia.

    Näyttelijän isälle oli joku kauppakeskuksen ennustaja joskus kertonut, että hänellä on viikinkijuuret ja piirrellyt sukuvaakunan.

    Australialainen sukututkija selvitti ohjelmassa, että sukujuuret johtavat kadonneeseen suomalaiseen merimieheen.

    Jacobsonin esi-isäksi paljastui Uudestakaupungista Waltikka-laivalla lähtenyt Otto Herman Jakobson, joka karkasi Adelaiden satamassa alukselta vuonna 1883. Tästä syystä Otto Herman salasi menneisyytensä ja juurensa jälkeläisiltään.

    Karkuri Jakobson oli köyhistä oloista maailmalle lähtenyt naimaton nuorimies, joista on jäänyt varsin vähän dokumentaatiota kotimaahan. Liikkeelle lähdettiin paremman elämän toivossa.

    Otto Hermanin tarina muistuttaa monen muun maailmalle kadonneen merimiehen kohtaloa.

    Merimieheksi lähdön syynä oli usein halu kohentaa omaa elintasoaan.Yle kuvapalveluSairastuminen jätti maihin minne sattui

    Epätavallisimpiin paikkoihin suomalaisia merimiehiä päätyi, jos sairastuivat kesken matkan. Etelä-Afrikan tai muun kaukaisen maan hospitaaleihin jätettiin merimiehiä toipumaan aivan yksin, keskelle vierasta kulttuuria.

    Tällöin yhteydenpito kotimaahan saattoi katketa kokonaan tai ainakin hankaloitui. Merimiespapit välittivät viestejä myös sotien aikana, kun kirjeiden kulku saattoi pysähtyä.

    Purjelaivakaudella yksipuolinen ravinto aiheutti sairastumisia. C-vitamiinin puute aiheutti keripukkia etenkin Ruotsin vallan ajan kaukopurjehduksilla Aasiaan. Vasta 1700-luvun lopulla brittiläinen laivastokirurgi James Lind löysi avun tähän. Miehistöille alettiin syöttää sitrushedelmiä.

    Tutkija Elina Maaniitty on selvitellyt sairastamista ja kuolemaa merellä sekä niihin varautumista. Keripukin takia merimiesten yleiskunto heikkeni ja harva palasi pitkiltä merimatkoilta.

    Laivoilla ei ollut apuna kuin parturivälskäri, joka osasi hoitaa tapaturmien vammoja ja haavoja, sillä niiden tulehtuminen johti pahempiin ongelmiin.

    Purjelaivojen miehistö asui ahtaissa ja kosteissa tiloissa. Niissä huono hygienia lisäsi tartuntatautien leviämistä. Kuolinsyyksi kirjattiin yleensä oireen mukaan kova kuume ja pahoinvointi. Todellisia syitä saattoivat olla tuberkuloosi ja pilkkukuume.

    Jos merimiehet toivat uutta tietoa maailmalta, kulkeutui heidän mukanaan myös vitsauksia ja tauteja. Jos laivalla epäiltiin olevan tarttuvaa tautia, niin sitä ei päästetty satamaan.

    Tarinat aavelaivoista saattoivat syntyä, kun miehistöt jäivät oman onnensa nojaan seilaamaan merelle. Rutto- tai isorokkoepidemiat riehuivat Euroopassa ja niidne leviämistä pelättiin menneinä vuosisatoina.

    Laivojen pilssivesissä muhi myös taudinaiheuttajia, jotka levisivät miehistöön etenkin silloin, kun laiva oli lämpimän maan satamassa.

    – Epidemiat levisivät nopeasti meritse sekä miehistön että lastina olleen tavaran välityksellä tuhoisin seurauksin, Elina Maaniitty kertoo.

    Näin kävi esimerkiksi Kustaan sodan yhteydessä heinäkuussa 1788. Suursaaren meritaistelussa vallattu ja miehistöineen Viaporiin tuotu iso venäläinen linjalaiva toi mukanaan pilkkukuume-epidemian, joka alkoi vuoden 1788 elokuussa ja riehui lähes kahden vuoden ajan.

    Vaikein oli vuosi 1790, jona Helsingin kuolleisuus oli poikkeuksellisen korkea. Epidemia levisi tuhoisin seurauksin ympäri Ruotsin valtakuntaa erityisesti sotaväen mukana.

    Juttu on osa "10 kertaa tieteestä" -sarjaa, jossa esitellään suomalaista tutkimusta. Aiemmin sarjassa on julkaistu alla olevat jutut:

    Haitarilla tai huuliharpulla tohtoriksi – kuvitteelliset kenttäretket menneeseen Karjalaan synnyttivät jopa trance-musiikkia

    "Haukuttiin patalappuprofessoriksi" – käsityötiede on monelle outo

    Geeneissämme piilottelee tuntemattomia esi-isiä – tutkijoiden mukaan niitä voi löytyä useita

    Laaja korkeakouluverkosto vai muutama huippuyliopisto? Helsingin yliopiston rehtori haluaa valtiolta päätöksiä

    Lähiluonnossamme voi elää valtava tuntematon eliömaailma – suomalaistutkimus tuo uutta tietoa kasvien tuntemattomista viruksista

    Kun matematiikan perustutkimukselle yllättäen lahjoitetaan kolme miljoonaa euroa, on syytä kysyä miksi – mutta kaikkea ei voi laskemalla ennakoida

    Kantasoluista syntyy eläviä kudoksia – suomalainen huippututkimus yhdistää biologiaa, teknologiaa ja lääketiedettä, jotta löydettäisiin uusia keinoja sairauksien hoitoon

    Pienillä viljanjyvillä on kerrottavaa: Suomessa ryhdyttiin viljelemään maata jo viisi vuosituhatta sitten

    Pienillä viljanjyvillä on kerrottavaa: Suomessa ryhdyttiin viljelemään maata jo viisi vuosituhatta sitten


    Käsitys kivikauden suomalaisten ruokavaliosta monipuolistuu tutkimus tutkimukselta. Ihmisten hengenpidin eivät olleetkaan vain hylkeet, niin kuin on pitkään ajateltu, vaan täällä pyydystettiin oletettua roimemmin kalaa, kertoi alkuvuonna julkaistu...

    Käsitys kivikauden suomalaisten ruokavaliosta monipuolistuu tutkimus tutkimukselta. Ihmisten hengenpidin eivät olleetkaan vain hylkeet, niin kuin on pitkään ajateltu, vaan täällä pyydystettiin oletettua roimemmin kalaa, kertoi alkuvuonna julkaistu tutkimus.

    Nyt ruokalistalle on tullut myös odottamattoman varhaista viljaa eli ohraa ja vehnää.

    Kuoppakeraamisen kulttuurin harjoittajat eivät olleet enää pelkästään metsästäjä-keräilijöitä, vaan he osasivat myös jo viljellä maata, osoittaa Helsingin yliopiston arkeologinen tutkimus, jossa oli mukana myös ruotsalaisia kollegoja.

    Vanhin Suomen alueelta löytynyt viljanjyvä on ohraa Ahvenanmaalta. Jyvällä on ikää viisi tuhatta vuotta, kertoo arkeologian tohtorikoulutettava Santeri Vanhanen.

    Palanut todiste löytyi yli sata vuotta sitten

    Viljanviljelyn alkua jäljittäessään Vanhanen päätyi Ahvenanmaan Jettböleen, jonka kuoppakeraamiselta asuinpaikalta on tehty paljon ja myös poikkeuksellisia löytöjä vuosituhansien takaisesta elämästä.

    – Sieltä oli jo 1900-luvun alun varhaisissa kaivauksissa löytynyt jyvä. Se oli pienessä putkilossa. Se osoittautui tutkimuksissamme Suomen vanhimmaksi jyväksi, Vanhanen kertoo.

    Jettbölen maaperän tekee arkeologisesti erityiseksi sen kalkki. Siksi siellä on säilynyt eloperäistä ainesta, jonka Suomen yleensä hapan maaperä armotta hävittää, ellei pinta ole palanut. Luurankolöytö on ainutlaatuinen.

    Suomen vanhimmalle jyvälle oli kuitenkin onni päätyä nuotioon, sillä hiiltymättä jyvä ei välttämättä olisi osannut kertoa ikäänsä. Kasvinjäänteet eivät säily kalkkipitoisessa maassa paremmin kuin happamassa, ehkä jopa huonommin, Vanhanen kertoo.

    Tutkimuksessa oli maanäytteitä myös muualta. Niistä löytyi hieman nuorempia jyviä. Radiohiiliajoitus pystyy määrittelemään tuhansia vuosia vanhan jyvän iän muutaman sadan vuoden tarkkuudella.

    Eläessään tämäkin kuoppakeraamikko saattoi syödä viljaa. Björn Cederhvarf (1911) / Museovirasto / MuskettiMuuttajat loivat yhteisen kulttuurin

    Santeri Vanhanen uskoo, että kuoppakeraaminen kulttuuri syntyi, kun kolme erilaista kulttuuria kohtasi nykyisen Tukholman seudulla, Mälarenin laaksossa.

    – Suppilopikarikulttuuri levisi Keski-Euroopasta ja toi maanviljelyksen Etelä-Skandinaviaan. Pohjoisessa oli liuskekulttuureja, joilla ei ollut lainkaan keramiikkaa. Suomesta tai Baltiasta tuli kampakeraaminen kulttuuri, jolla oli eläinfiguureja eli selvästi uskomusmaailma, joka liittyi eläimiin.

    Kaikki tutkijat eivät usko kuoppakeraamisen kulttuurin syntyneen näin, mutta Vanhasen mukaan perusteet ovat erittäin hyvät. Löydetyt esineet ovat hybridejä näistä kolmesta, hän perustelee.

    Suppilopikarikeraamikot pystyivät varmasti tekemään leipää uusillakin asuinseuduillaan; heillähän oli mukanaan muun muassa jauhinkiviä, Vanhanen sanoo. Muuttoliike toi kokonaisen kulttuurisen paketin, josta ruoka oli tärkeä osa, hän lisää.

    – Tietynlaiset saviastiatkin liittyvät tosi paljon siihen, mitä he söivät ja joivat.

    Tämä Jettbölestä löydetty jauhinkivi on Kansallismuseon esihistoriallista esineistöä. Museovirasto / Musketti

    Mikä juurrutti viljelyn koko uuteen kulttuuriin? Ehkä se pääteltiin hyväksi jutuksi, kun oli päästy maistamaan leipää tai olutta. Tai ehkä siitä tuli liimaa, joka sitoi porukkaa yhteen.

    Vanhanen ja hänen kollegansa pitävät mahdollisena, että väestö jatkoi kasvien viljelyä, vaikka oli pääosin erikoistunut pyyntiin, koska viljelyllä oli yhteisölle sosiaalista merkitystä.

    Viljelyn oppimiseen ei riittänyt ahaa-elämys

    Ajatus hyvä, entä toteutus – kuinka viljelemistä oppivat ne, joille se oli aivan uutta?

    – Aikaisemmin on puhuttu paljon, että maanviljelys olisi voinut levitä ideana. Joku kävi vaikka jossakin kylässä ja näki toisten viljelevän, vastaa Santeri Vanhanen.

    Jyvän matka leiväksi vie kuitenkin niin paljon aikaa ja vaatii niin monenlaista työtä, että vaikea on kuvitella viljelyn omaksumisen siirtyneen ahaa-elämyksenä.

    – Tanskalaistutkija Lasse Sørensen on tullut antropologisten tutkimusten perusteella siihen tulokseen, että viljelyn oppiminen vaatii tiivistä kanssakäymistä. Arkeologinen esineistö kertoo, että Mälarenin laaksossa oli sellaista, Vanhanen sanoo.

    Tuttua vehnää vielä 1800-luvulla

    Pelkkien jyvien perusteella on vaikea sanoa, millaista vehnää ensimmäisissä pellontapaisissa kasvoi, mutta Vanhanen arvioi, että se oli todennäköisesti pölkkyvehnää.

    Se on jyviltään pientä ja tähkältään lyhyttä vehnää, jonka satoisa pitkätähkäinen vehnä syrjäytti Suomen pelloilta 1800-luvulla.

    Halla on tullut pohjoisen maanviljelijöille tutuksi, mutta esihistoriallisena aikana ilmasto oli ensimmäisten viljelijöiden puolella. Muun muassa vesipähkinöiden kuoret kertovat ilmaston olleen nykyistä lämpimämpi.

    – Keskilämpötila oli korkein noin vuonna 4000 ennen ajanlaskun alkua ja alkoi sitten hiljalleen laskea. Kesälämpötilat olivat noin asteen korkeampia kuin nykyään.

    Keskilämpötilan erona aste on olennainen, etenkin osuessaan juuri kasvukaudelle.

    Santeri VanhanenMarko Marila

    Maanviljelys keksittiin viljavaksi tai hedelmälliseksi puolikuuksi nimitetyllä alueella Lähi-idässä noin 11 000 vuotta sitten. Eurooppaan taito lähti levittäytymään muuttajien mukana Anatoliasta, nykyisestä Turkista.

    Keski-Eurooppaan maanviljelys ylsi noin 7 500 vuotta sitten, mutta sinne se sitten jäikin melko pitkäksi aikaa ennen kuin levisi Tanskaan ja Etelä-Ruotsiin, Santeri Vanhanen kertoo.

    Ruotsin varhaisimmat viljanjyvälöydöt ovat hieman vajaan kuuden vuosituhannen ikäisiä ja Ahvenanmaan nyt siis viiden tuhannen vuoden takaa.

    Metsästys ja kalastus säilyivät tärkeinä

    Manner-Suomen viljanjyvälöydöt ovat vanhimmillaankin vasta pronssikauden alkupuolelta. Ajanlaskumme alkuun oli tuhat tai puolitoista tuhatta vuotta. Nuo löydöt eivät kuitenkaan ole koko totuus Manner-Suomen maanviljelyksestä.

    – On joitakin varhaisempiankin todisteita. Joitakin yksittäisiä siitepölylöytöjä. Muutama vuosi sitten löytyi maidon jäänteitä nuorakeraamisen kulttuurin astioista, eli silloin on ollut ainakin kotieläimiä, Santeri Vanhanen kertoo.

    Keski-Euroopasta on toisaalta todisteita, joiden perusteella viljanviljely väheni nuorakeraamisella ajalla. Virostakaan ei ole löytynyt kuin yksi viljanjyvä.

    Suomeen nuorakeraaminen kulttuuri levisi noin vuonna 2800 eaa. Se on huonosti tunnettua aikaa, mutta silloin on ehkä voinut tulla Suomeen maanviljelyä, Vanhanen puntaroi. Vakiintumisen hän uskoo kuitenkin tapahtuneen vasta pronssikaudella tai kenties vähän aiemmin.

    – Pyynti on kuitenkin ollut tosi tärkeää tosi pitkään. Vielä 1900-luvullakin pyynti oli Sisä-Suomessa todella merkittävää, Vanhanen sanoo.

    Kun pölkkyvehnä oli vielä suomalaisille viljelijöille tuttua, jotkut kutsuivat sitä lesipäävehnäksi, toiset pyylyvehnäksi. CC BY-SA 3.0Uusia menetelmiä, uutta tietoa

    Ruokaa varten on tarvittu astioita, ja tutkimusmenetelmien kehittyminen auttaa etsimään ruoan jälkiä saviastioiden kappaleista. Eläimistä jää rasva-aineita, mutta jää niitä viljastakin.

    – Lipidianalyysiä voisi käyttää. Menetelmät ovat kyllä tällä hetkellä tarkempia eläinrasvojen erottelemiseksi, mutta käsittääkseni niitä kehitetään niin, että niillä voisi tulevaisuudessa havaita myös kasvilajeja, Vanhanen sanoo.

    Ja jos astioista löytyy ruoan palaneita karstoja, niitä voisi tutkia mikroskoopilla, hän lisää.

    Suomen vanhin viljanjyvä on siis ohraa. Se vie väistämättä ajatukset olueen. Kuoppakeraamisen kulttuurin oluenpanosta ei ole todisteita – toistaiseksi. Sen selvittämiseksi olisi muutamia menetelmiä, Vanhanen kertoo.

    – Jos ohranjyvät ovat itäneet, siitä jää selvä merkki jyvään. Sirkkalehti jättää painanteen. Jos sellaisia löytyy paljon, se on hyvä merkki mallastamisesta.

    Alkoholin jäljille voidaan päästä myös kemiallisella menetelmällä, joka saattaa paljastaa käymistuotteen keramiikka-astiasta.

    – Yksi keino on myös etsiä karstoista siitepölyä. Jos on tehty esimerkiksi simaa, niin silloin löytyy paljon erilaisia kukkakasvien siitepölyjä ja voidaan ajatella, että on käytetty hunajaa.

    Kuoppakeraamikon näköispatsas?Jettbölestä löytynyt savi-idoli Kansallismuseon kokoelmasta. Museovirasto / Musketti

    Kysymykseen, missä vaiheessa ensimmäiset oluet on Suomessa kumottu, Vanhanen voi vastata vain arvaamalla.

    – Luulen, että heti, kun viljaa on ollut käytettävissä. Mutta miten näitä voi tieteellisesti todistaa, niin se on tietysti eri asia.

    Hän muistuttaa, että alkoholia syntyy käyttämällä myös luonnonkasveista.

    Entä leipää? Päästiinkö sitä syömään vasta, kun oli ohraa ja vehnää, vai olisiko luonnonkasveista voinut tehdä leipäjauhoja?

    Vanhanen kertoo pohtineensa sitä ja saaneensa vastauksen, että se olisi vaatinut ainakin jonkinlaisia isoja heinäkasveja, jotta leipä olisi pysynyt kasassa. Heinäkasvejahan ohra ja vehnäkin ovat.

    Kun viljaa sitten oli käytössä, sen merkit ovat tutkijoille selvät, Santeri Vanhanen kertoo.

    – Jos on paikka, jossa on viljelty, niin kyllä niitä jyviä löytyy. He tekivät eri paikoissa samanlaisia asioita, joten niistä jäivät samanlaiset jäljet. Jyviä löytyy hyvin usein samoista paikoista ja aika usein saman verrankin.

    Englanninkielinen tutkimus on luettavissa Nature Scientific Reports -lehdestä.

    Avaruusluotain Juno lähettää entistä komeampia kuvia Jupiterista

    Avaruusluotain Juno lähettää entistä komeampia kuvia Jupiterista


    Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan avaruusluotain Juno lähettää komeita kuvia Jupiter-planeetasta. Nasa tarjoaa Junon lähettämiä kuvia tieteestä kiinnostuneiden kansalaisten käytettäväksi ja kehitettäviksi. BBC on julkaissut poikkeuksellisen...

    Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan avaruusluotain Juno lähettää komeita kuvia Jupiter-planeetasta.

    Nasa tarjoaa Junon lähettämiä kuvia tieteestä kiinnostuneiden kansalaisten käytettäväksi ja kehitettäviksi.

    BBC on julkaissut poikkeuksellisen hyvin onnistuneen otoksen, joka on koottu kolmesta erillisestä kuvasta ja jonka värejä on vahvistettu. Kuvan tekijän nimi on Kevin M. Gill.

    Kuvasta erottuvat komeasti planeetan eteläisen pallonpuoliskon myrskyt ja kuuluisa "Punainen piste".

    Punainen piste on valtava myrsky, jonka tiedetään pysyneen koossa jo satoja vuosia. Tutkijat eivät ole vieläkään saaneet tarkkaa käsitystä siitä, mistä syystä Punainen piste on pysynyt koossa näin kauan, eikä se ole hajonnut planeetan kaasukehään.

    Juustokellarissa soi musiikki – Hip hop teki juustosta tömäkkää, Mozart mietoa

    Juustokellarissa soi musiikki – Hip hop teki juustosta tömäkkää, Mozart mietoa


    Jos kuuntelisit samaa hip hop -kappaletta puoli vuotta ympäri vuorokauden, kuinka pian menisivät hermot? Kypsyvässä juustossa hip hopin ääniaallot ovat oivallinen maustaja, näyttää sveitsiläinen tutkimus. Bernin taideyliopiston tutkimuksessa...

    Jos kuuntelisit samaa hip hop -kappaletta puoli vuotta ympäri vuorokauden, kuinka pian menisivät hermot? Kypsyvässä juustossa hip hopin ääniaallot ovat oivallinen maustaja, näyttää sveitsiläinen tutkimus.

    Bernin taideyliopiston tutkimuksessa annettiin musiikin soida kellarissa kypsyneille juustokiekoille kuuden kuukauden ajan. Juusto oli totta kai emmentalia, Bernin kantonissa sijaitsevan Emmentalin laakson nimikkojuustoa, jota on valmistettu siellä ainakin 800 vuotta.

    Kukin kymmenkiloisista kiekoista oli omassa puulaatikossaan, jossa ääniaallot suunnattiin erityislaitteella täsmälleen juustoon.

    Musiikkityyleiksi valittiin klassinen, rock, elektroninen, tekno ja hip hop:

    Mozart: Yön kuningattaren aaria oopperasta TaikahuiluLed Zeppelin: Stairway to HeavenYello: MonolithVril: UVA Tribe Called Quest: Jazz (We've Got)

    Voit kuunnella kappaleet tästä.

    Kolme muuta kiekkoa sai kuullakseen korkea-, keski- ja matalataajuista hurinaa, ja neljäs verrokkikiekko kypsyi kaikessa hiljaisuudessa.

    Mittaukset ja maistelu tuottivat saman tuloksen

    Bernin taideyliopistolla on tapana valita jokaisena lukuvuonna yksi paikallisten asukkaiden ehdottama tutkimusprojekti. Tällä kertaa valinta osui Beat Wampflerin ehdotukseen. Hän on päivisin eläinlääkäri mutta iltaisin innostunut juustomestari.

    Wampfler oli juustoja tehdessään päätellyt, että maun tuottaviin bakteereihin eivät vaikuta vain kosteus, lämpötila ja ravinteet, vaan myös äänet ja ultraäänet.

    Tieteellekään ajatus ei ole ventovieras, sillä ultraäänien on todettu vaikuttavan ainakin nesteisiin. Se on sonokemiaa.

    Näille musiikkia soitettiin: Streptococcus thermophilus, Lactobacillus helveticus ja Propionibacterium freudenreichii. Ne ovat emmentaljuuston valmistuksessa käytettyjä bakteereja.

    Juustojen kypsyttyä ruokateknologit totesivat mittauksissaan hip hop -juuston aromiltaan rikkaammaksi ja maultaan voimakkaammaksi kuin muut musiikkijuustot.

    Hip hop -juusto voitti myös sokkotestin, jonka paneelissa oli niin kokkeja ja kokkauskisojen voittajia kuin kisakaupungin Burgdorfin kaupunginjohtaja. Juustoa kiitettiin sekä tuoksultaan että maultaan "vahvan hedelmäiseksi ja selvästi muista poikkeavaksi".

    Bluesjuustokin kiinnostaa

    Tutkimus ei jää tähän, vaan seuraavaksi selvitetään, löytyykö juustoista myös rakenteellisia eroja.

    Wampfler haluaa myös tutkia, onko eri hip hop -lajeilla erilainen vaikutus juustoon. Näihin testeihin on määrä panna viidestä kymmeneen juustokiekkoa.

    Kaupallisiakin ajatuksia hänellä jo on, sillä ihmiset ovat kyselleet muun muassa blues- ja AC/DC-juustoja, hän kertoo uutistoimisto AFP:lle.