Iltalehti.fi tuoreimmat uutiset - Urheilu

    Pesäpallolegenda Jussi Kiikeri on kuollut

    Pesäpallolegenda Jussi Kiikeri on kuollut


    Kiikeri valittiin kolme kertaa vuoden pesäpalloilijaksi. Samaan on pystynyt ainoastaan Toni Kohonen. Suomen pesäpalloilun legendoihin kuuluva Jussi Kiikeri on kuollut. Asia vahvistetaan Iltalehdelle Ilmajoen Kisailijoista, jossa Kiikeri pelasi...

    Kiikeri valittiin kolme kertaa vuoden pesäpalloilijaksi. Samaan on pystynyt ainoastaan Toni Kohonen. Suomen pesäpalloilun legendoihin kuuluva Jussi Kiikeri on kuollut. Asia vahvistetaan Iltalehdelle Ilmajoen Kisailijoista, jossa Kiikeri pelasi huippu-uransa. Pesäpalloliiton kunniagalleriasta selviää, että Kiikeri syntyi 4. joulukuuta 1933 Ilmajoella. Hän aloitti uransa Ilmajoen Kisailijoissa vuonna 1951.
    Edis Tatlin tyrmännyt yhdysvaltalainen lyttäsi suomalaisen taidot - sanoi ottelua ärsyttäväksi: ”Hän säikähti aina, kun löin”

    Edis Tatlin tyrmännyt yhdysvaltalainen lyttäsi suomalaisen taidot - sanoi ottelua ärsyttäväksi: ”Hän säikähti aina, kun löin”


    Teófimo López ei silitellyt suomalaisen päätä ottelun jälkeisessä haastattelussa. Yhdysvaltalaisen mukaan matsi oli helppo. 21-vuotias Teófimo López jatkoi voittoputkeaan ja otti ammattilaisuransa 13:nnen voiton yhtä monessa ottelussa....

    Teófimo López ei silitellyt suomalaisen päätä ottelun jälkeisessä haastattelussa. Yhdysvaltalaisen mukaan matsi oli helppo. 21-vuotias Teófimo López jatkoi voittoputkeaan ja otti ammattilaisuransa 13:nnen voiton yhtä monessa ottelussa. Voitoista 11 López on iskenyt tyrmäyksellä. Myös ottelu Edis Tatlia vastaan päättyi tyrmäykseen, kun suomalainen sai iskun keskivartaloon ja putosi kanveesiin. Tatli ei noussut pystyyn luvunlaskun aikana. Ratkaisu New Yorkissa Madison Square Gardenissa käydyssä ottelussa tuli viidennessä erässä.
    Video: Manchester United romahti murskatappioon – vain täydellinen suursiivous voi pelastaa seurajättiläisen

    Video: Manchester United romahti murskatappioon – vain täydellinen suursiivous voi pelastaa seurajättiläisen


    Everton nuiji Manchester Unitedia turpiin 4-0. Katso videolta, miten Gylfi Sigurdsson viimeisteli 2-0-maalin Manchester Unitedin verkkoon. Valioliiga on katsottavissa Viasatin kanaville sekä Viaplayssa. Manchester United -faneilla on useita...

    Everton nuiji Manchester Unitedia turpiin 4-0. Katso videolta, miten Gylfi Sigurdsson viimeisteli 2-0-maalin Manchester Unitedin verkkoon. Valioliiga on katsottavissa Viasatin kanaville sekä Viaplayssa. Manchester United -faneilla on useita murheita.
    Pikkuleijonilla painajaismainen alku! Tshekki teki maalin 37 sekunnin pelin jälkeen - Suomi kaipaa pisteitä nyt kipeästi

    Pikkuleijonilla painajaismainen alku! Tshekki teki maalin 37 sekunnin pelin jälkeen - Suomi kaipaa pisteitä nyt kipeästi


    Pikkuleijonat rukkasi kentällisiä sunnuntain Tshekki-otteluun. Ottelun alku oli kuitenkin pahin mahdollinen. Tshekki shokeerasi Suomea jääkiekon alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa alkulohko-ottelun ensimmäisellä minuutilla. Tshekki teki 1–0-maalin...

    Pikkuleijonat rukkasi kentällisiä sunnuntain Tshekki-otteluun. Ottelun alku oli kuitenkin pahin mahdollinen. Tshekki shokeerasi Suomea jääkiekon alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa alkulohko-ottelun ensimmäisellä minuutilla. Tshekki teki 1–0-maalin vain 37 sekunnin pelin jälkeen ylivoimahyökkäyksen päätteeksi, kun Suomi oli menettänyt kiekon hyökkäysalueella.
    Video: Katso Edis Tatlin ottelun hämmentävä loppu Madison Square Gardenilla - vastustaja juhli tyrmäystä näyttävällä takaperinvoltilla!

    Video: Katso Edis Tatlin ottelun hämmentävä loppu Madison Square Gardenilla - vastustaja juhli tyrmäystä näyttävällä takaperinvoltilla!


    Edis Tatli hävisi Suomen aikaa sunnuntaiaamuna Teófimo Lópezille New Yorkin legendaarisella Madison Square Gardenilla. Videokooste: Edis Tatli koki tyrmäystappion. Huippunyrkkeilyä on katsottavissa Viasatin kanavilla ja Viaplayssa. Edis Tatli...

    Edis Tatli hävisi Suomen aikaa sunnuntaiaamuna Teófimo Lópezille New Yorkin legendaarisella Madison Square Gardenilla. Videokooste: Edis Tatli koki tyrmäystappion. Huippunyrkkeilyä on katsottavissa Viasatin kanavilla ja Viaplayssa. Edis Tatli hävisi yhdysvaltalaiselle Teófimo Lópezille viidennessä erässä tyrmäyksellä, kun López sai lyönnin läpi Tatlin keskivartaloon, eikä suomalainen toipunut luvunlaskun aikana.
    Johanna loisti lihaksikkaammassa fitness-lajissa - kyllästyi syömään roskaruokaa ja pyörsi päätöksensä

    Johanna loisti lihaksikkaammassa fitness-lajissa - kyllästyi syömään roskaruokaa ja pyörsi päätöksensä


    Johanna Ilonen voitti sunnuntaina Fitness Classicissa body fitnessin kokonaiskisan. Lauantaina hän vei ykköstilan yli 35-vuotiaiden masters-sarjassa. Johanna Ilonen, 36, teki upean paluun huipulle neljän vuoden tauon jälkeen, sillä 2015 hän voitti...

    Johanna Ilonen voitti sunnuntaina Fitness Classicissa body fitnessin kokonaiskisan. Lauantaina hän vei ykköstilan yli 35-vuotiaiden masters-sarjassa. Johanna Ilonen, 36, teki upean paluun huipulle neljän vuoden tauon jälkeen, sillä 2015 hän voitti oman pituusluokkansa Fitness Classicissa ja oli kolmas EM-kisoissa. Hän pyörsi lopettamispäätöksensä pari vuotta sitten, kun oma ruokavalio ei miellyttänyt.
    Lehti: Teemu Pukille koittaa kunnon tilipäivä – noususta Valioliigaan luvassa muhkea rahabonus

    Lehti: Teemu Pukille koittaa kunnon tilipäivä – noususta Valioliigaan luvassa muhkea rahabonus


    Teemu Pukki voi myhäillä matkalla pankkiin, mikäli Norwich onnistuu nousemaan Valioliigaan. Laatulehti Telegraph uutisoi, että Englannin Mestaruussarjaa johtava Norwich maksaa pelaajilleen peräti 10 miljoonan punnan suuruisen bonusrahan, mikäli...

    Teemu Pukki voi myhäillä matkalla pankkiin, mikäli Norwich onnistuu nousemaan Valioliigaan. Laatulehti Telegraph uutisoi, että Englannin Mestaruussarjaa johtava Norwich maksaa pelaajilleen peräti 10 miljoonan punnan suuruisen bonusrahan, mikäli seura nousee kauden päätteeksi Valioliigaan. Norwichin ykköshyökkääjä on Huuhkajat-tähti Teemu Pukki. Telegraphin mukaan 10 miljoonan punnan, eli yli 11,5 miljoonan euron summa jaetaan tasan kaikkien ykkösjoukkueen pelaajien kesken, mikäli Kanarialinnut nousevat Valioliigaan.
    Huiman lihaksikas muutos! Aleksi korjasi koko potin Fitness Classicissa: ”Aika monesti on tullut aloitettua alusta”

    Huiman lihaksikas muutos! Aleksi korjasi koko potin Fitness Classicissa: ”Aika monesti on tullut aloitettua alusta”


    Aleksi Kivistö voitti lauantaina junnuissa oman pituusluokkansa mens physique -sarjassa. Sunnuntaina menestysputki jatkui, kun helsinkiläinen voitti yleisessä sarjassa oman pituusluokkansa ja kokonaiskisan. – Olen kyllä ihan sanaton. Voitin...

    Aleksi Kivistö voitti lauantaina junnuissa oman pituusluokkansa mens physique -sarjassa. Sunnuntaina menestysputki jatkui, kun helsinkiläinen voitti yleisessä sarjassa oman pituusluokkansa ja kokonaiskisan. – Olen kyllä ihan sanaton. Voitin kirjaimellisesti kaiken heti kisadebyytissäni, hän kertoi. – Kaverit, perhe ja kaikki ovat olleet upeasti tukenani. Nyt voi sanoa, että kaikki oli sen arvoista.
    Pohjalainen: Sport näytti ovea Filip Riskalle, vaikka mies oli valmis puolittamaan palkkansa – sentterin perhe-elämä meni HPK-siirrosta sekaisin

    Pohjalainen: Sport näytti ovea Filip Riskalle, vaikka mies oli valmis puolittamaan palkkansa – sentterin perhe-elämä meni HPK-siirrosta sekaisin


    Filip Riska olisi halunnut jatkaa uraansa Sportissa. Vaasalaisseuran varakapteenille näytettiin kuitenkin viime kaudella ovea Sportissa. – En saanut Sportista jatkoa täksi kaudeksi, vaikka olisin ollut valmis puolittamaan palkkani. Olisin halunnut...

    Filip Riska olisi halunnut jatkaa uraansa Sportissa. Vaasalaisseuran varakapteenille näytettiin kuitenkin viime kaudella ovea Sportissa. – En saanut Sportista jatkoa täksi kaudeksi, vaikka olisin ollut valmis puolittamaan palkkani. Olisin halunnut tietysti jatkaa siellä. Jokainen voi päätellä, mikä se perustelu on. Ketään ei voi pakottaa tekemään sopimusta. Lopputulos on kuitenkin hyvä, Filip Riska kertoo Pohjalaisen haastattelussa.
    Nyt on pakko herätä, Pikkuleijonat! Jopa putoamiskarsinta uhkaa hallitsevaa maailmanmestaria: ”On tekojen aika”

    Nyt on pakko herätä, Pikkuleijonat! Jopa putoamiskarsinta uhkaa hallitsevaa maailmanmestaria: ”On tekojen aika”


    – Tämä on hyvä mahdollisuus siinä, miten joukkue tulee yhteen. Nyt on tietenkin tekojen aika, Pikkuleijonien päävalmentaja Mika Marttila sanoo. Maailmanmestaruutta puolustava Suomi on alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa kahden ottelun jälkeen...

    – Tämä on hyvä mahdollisuus siinä, miten joukkue tulee yhteen. Nyt on tietenkin tekojen aika, Pikkuleijonien päävalmentaja Mika Marttila sanoo. Maailmanmestaruutta puolustava Suomi on alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa kahden ottelun jälkeen yllättäen ilman yhtään pistettä. Suomi kohtaa Ruotsissa pelattavien kisojen alkulohkossa vielä sunnuntaina Tshekin ja tiistaina Sveitsin.
    Kimi Räikkösen tallitoveri Alfa Romeolla ihastelee suomalaista - vertasi itseensä: ”Tuntee olonsa vähemmän valmiiksi”

    Kimi Räikkösen tallitoveri Alfa Romeolla ihastelee suomalaista - vertasi itseensä: ”Tuntee olonsa vähemmän valmiiksi”


    Antonio Giovinazzi kehui Kimi Räikköstä Autosport-lehden haastattelussa. Alfa Romeon kuljettajat, italialainen Antonio Giovinazzi ja Kimi Räikkönen ovat kokemuksen osalta tämän kauden F1:ssä ääripäiden edustajia. 39-vuotiaalle Räikköselle...

    Antonio Giovinazzi kehui Kimi Räikköstä Autosport-lehden haastattelussa. Alfa Romeon kuljettajat, italialainen Antonio Giovinazzi ja Kimi Räikkönen ovat kokemuksen osalta tämän kauden F1:ssä ääripäiden edustajia. 39-vuotiaalle Räikköselle kausi kuninkuusluokassa on 17:s. 25-vuotias Giovinazzi ajaa ensimmäistä kauttaan kisakuskina.
    Edis Tatlin taistelu päättyi yllättävään iskuun – Pekka Mäki latasi suorat sanat: ”Se on vähän paska juttu”

    Edis Tatlin taistelu päättyi yllättävään iskuun – Pekka Mäki latasi suorat sanat: ”Se on vähän paska juttu”


    Edis Tatli koki kirvelevän tappion Teófimo Lópezille Madison Square Gardenissa. Teófimo López pudotti Edis Tatlin viidennessä erässä hurjalla iskulla. – Se osui oikealla suoralla vartaloon. Ei välttämättä mikään kova isku, mutta se tuli...

    Edis Tatli koki kirvelevän tappion Teófimo Lópezille Madison Square Gardenissa. Teófimo López pudotti Edis Tatlin viidennessä erässä hurjalla iskulla. – Se osui oikealla suoralla vartaloon. Ei välttämättä mikään kova isku, mutta se tuli oikeaan aikaan, Tatlin manageri Pekka Mäki sanoo Iltalehdelle.
    Supersuosittua Pernillaa piinasivat nuorena helvetilliset kivut - upea kisadebyytti bikini fitnessissä herkisti kyyneliin: ”Mietin, tulenko koskaan kävelemään”

    Supersuosittua Pernillaa piinasivat nuorena helvetilliset kivut - upea kisadebyytti bikini fitnessissä herkisti kyyneliin: ”Mietin, tulenko koskaan kävelemään”


    Pernilla Böckerman saavutti lauantaina juniorien SM-hopeaa bikini fitnessissä. 19-vuotias urheilija kärsi nuorena yli kaksi vuotta helvetillisistä kivuista, mutta löysi lopulta apua. Video yli 164-senttisten junnusarjan kisasta bikini fitnessissä...

    Pernilla Böckerman saavutti lauantaina juniorien SM-hopeaa bikini fitnessissä. 19-vuotias urheilija kärsi nuorena yli kaksi vuotta helvetillisistä kivuista, mutta löysi lopulta apua. Video yli 164-senttisten junnusarjan kisasta bikini fitnessissä Fitness Classicissa Kulttuuritalolla Helsingissä. Pernilla Böckermanin silmiin nousevat kyyneleet, kun kisadebyytin ohessa puheeksi tulee nuoruuden vamma.
    Patrik Laine pelasi loukkaantuneena – MM-kisat jäävät väliin

    Patrik Laine pelasi loukkaantuneena – MM-kisat jäävät väliin


    Winnipeg Jetsin ja Patrik Laineen kausi päättyi St. Louis Bluesin käsittelyssä. Jets hävisi ensimmäisen kierroksen pudotuspelisarjan voitoin 2–4, kun St. Louis Blues voitti kuudennen ottelun kotonaan maalein 3–2. Sarjan viisi ensimmäistä...

    Winnipeg Jetsin ja Patrik Laineen kausi päättyi St. Louis Bluesin käsittelyssä. Jets hävisi ensimmäisen kierroksen pudotuspelisarjan voitoin 2–4, kun St. Louis Blues voitti kuudennen ottelun kotonaan maalein 3–2. Sarjan viisi ensimmäistä peliä päättyivät vierasvoittoihin. Patrik Laine pelasi loukkaantuneena, mutta keräsi sarjan kolmessa ensimmäisessä ottelussa 4 (3+1) tehopistettä. Kolme viime peliä Laine pelasi ilman tehopisteitä.
    Luovuttiko Edis Tatli? Pekka Mäki tyrmää asiantuntijoiden väitteet: ”Sitä ei voi tietää, miltä toisesta tuntuu”

    Luovuttiko Edis Tatli? Pekka Mäki tyrmää asiantuntijoiden väitteet: ”Sitä ei voi tietää, miltä toisesta tuntuu”


    Teófimo Lópezin hurja isku vatsaan pudotti Edis Tatlin kanveesiin viidennessä erässä. Suomalainen ei pystynyt enää jatkamaan ottelua. Osa asiantuntijoista oli sitä mieltä, että Tatli heitti pyyhkeen...

    Teófimo Lópezin hurja isku vatsaan pudotti Edis Tatlin kanveesiin viidennessä erässä. Suomalainen ei pystynyt enää jatkamaan ottelua. Osa asiantuntijoista oli sitä mieltä, että Tatli heitti pyyhkeen kehään.
    Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen myöntää suoraan HPK-sympatiansa: ”En voi tehdä kuperkeikkoja”

    Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen myöntää suoraan HPK-sympatiansa: ”En voi tehdä kuperkeikkoja”


    Jukka Jalosella on taustansa takia sympatioita HPK:n suuntaan, mutta hän ei kuitenkaan katsele pelejä oranssimustien lasien läpi. – Jos olet jossain ollut pitkään, niin kuin minä olin siellä kuusi kautta ja valmentajana itseni kansallisella...

    Jukka Jalosella on taustansa takia sympatioita HPK:n suuntaan, mutta hän ei kuitenkaan katsele pelejä oranssimustien lasien läpi. – Jos olet jossain ollut pitkään, niin kuin minä olin siellä kuusi kautta ja valmentajana itseni kansallisella tasolla läpi löin ja sitten sain kansainvälisesti mahdollisuuden, niin totta kai Kerho on lähellä sydäntä. Ei sitä käy kieltäminen, Jalonen myöntää. – Mutta en voi tehdä kuperkeikkoja ja hurrata Kerhon puolesta ja olla heidän puolellaan. Olen kuitenkin A-maajoukkueen päävalmentaja ja tunnen todella hyvin molemmat valmentajat ja paljon pelaajia. Siinä mielessä on helppo olla. Antaa pelin näyttää, kumpi on parempi, ja sitten onnitellaan voittajaa.
    Onko Manchester United seuraava nollamörön uhri?

    Onko Manchester United seuraava nollamörön uhri?


    Manchester United voi sunnuntaina joutua yllättävän koville Valioliigan vierasottelussaan Evertonia vastaan. Sunnuntain Everton–Manchester United-peli tulee voimasuhteiden arvioimisen kannalta oikein mielenkiintoisen paikkaan. Tässä on tarjolla...

    Manchester United voi sunnuntaina joutua yllättävän koville Valioliigan vierasottelussaan Evertonia vastaan. Sunnuntain Everton–Manchester United-peli tulee voimasuhteiden arvioimisen kannalta oikein mielenkiintoisen paikkaan. Tässä on tarjolla useita tekijöitä, jotka vääntävät vaakaa kotijoukkueen suuntaan. Evertonista kannattaa huomioida, että vaikka joukkue viimeksi Fulhamiin vieraissa kompastuikin, on se muuten ollut hyvässä vireessä. Fulham-tappion lasken tässä vain puoltavan Evertonia nälän ja kiukun muodossa.
    Erikoinen päätös huippuottelulle: Video näyttää kohunyrkkeilijän tuskan, kun isku osuu vyön alle:

    Erikoinen päätös huippuottelulle: Video näyttää kohunyrkkeilijän tuskan, kun isku osuu vyön alle: "Tulee ihan kiville"


    Terence Crawfordin ja Amir Khanin välinen huippuottelu päättyi britti-iskijän luovutukseen. Katso videolta kohutilanne. Huippunyrkkeilyä voit seurata Viasatin kanavilta ja Viaplayssa. Terence Crawford nappasi helpon voiton ylemmän kevytsarjan...

    Terence Crawfordin ja Amir Khanin välinen huippuottelu päättyi britti-iskijän luovutukseen. Katso videolta kohutilanne. Huippunyrkkeilyä voit seurata Viasatin kanavilta ja Viaplayssa. Terence Crawford nappasi helpon voiton ylemmän kevytsarjan titteliottelussa kohunyrkkeilijä Amir Khania vastaan. Jenkki-iskijä käytti Khania kanveesissa jo ensimmäisen erän lopussa.
    Hurja taistelu ei riittänyt! Edis Tatli taipui viidennessä erässä – karmea pommi pudotti suomalaisen

    Hurja taistelu ei riittänyt! Edis Tatli taipui viidennessä erässä – karmea pommi pudotti suomalaisen


    Iltalehti seurasi livenä Edis Tatlin taistoa Teófimo Lópezia vastaan. Edis Tatli koki ammattilaisuransa kolmannen tappion, kun suomalainen taipui Teófimo Lópezin käsittelyssä legendaarisessa Madison Square Gardenissa. Ottelun alku oli varovaista...

    Iltalehti seurasi livenä Edis Tatlin taistoa Teófimo Lópezia vastaan. Edis Tatli koki ammattilaisuransa kolmannen tappion, kun suomalainen taipui Teófimo Lópezin käsittelyssä legendaarisessa Madison Square Gardenissa. Ottelun alku oli varovaista kyttäämistä, kunnes López sai kunnolla juonen päästä kiinni. Tatli taisteli upeasti, mutta se ei kuitenkaan riittänyt. Suomalainen oli koko ottelun altavastaajana.